Katariina Silander on lääkäri, tutkija ja terveydenhuollon moniosaaja, joka johtaa Aalto-yliopiston poikkitieteellistä Hema-instituuttia. Silander kertoo, että myös terveysaloilla työn tuottavuus kasvaa, kun henkilökunta viihtyy: – Viihtyisässä työyhteisössä, jossa omaan arkeen voi vaikuttaa, saadaan enemmän aikaan.

Katariina Silander, 32, on täydentänyt lääketieteen opintojaan poikkeuksellisen monipuolisesti. Lääketieteen lisensiaatilla on myös maisterin tutkinto kauppakorkeakoulusta. Tutkijan terveydenhuollon tuotantotalouden väitöskirja Helsingin yliopistoon valmistuu pian. Lääkärinä hän on erikoistumassa terveydenhoidon erikoistumisalalle.

Silander on Aalto-yliopiston poikkitieteellisen Hema-instituutin tutkimusjohtaja. Instituutissa tutkitaan eri keinoin terveydenhoidon järjestämistä, vaikkapa sitä, miten terveydenhuollon vaikuttavuutta voi tutkia tieteellisesti.

Vaikka Silander pyörittelee projekteissa hoitoalan suuria kysymyksiä, hän uskoo, että suuri viisaus pesii usein ruohonjuuritasolla:

– Koen, että meistä lääkäreistä saisi enemmän irti enemmän keskittymällä olennaiseen – ja  ruohonjuuritasolla tiedetään usein, mikä on olennaista. Hyvät työntekijät tietävät, miten arjen voi järjestää järkevästi.

Terveydenhuollon moniosaajan mukaan koko kansallinen terveydenhuoltojärjestelmä perustuu toimivaan ja tasa-arvoiseen perusterveydenhoitoon. Siksi on erittäin tärkeää, että sen työyhteisöt ovat viihtyisiä. Nuoret lääkärit ja muut ammattilaiset hakeutuvat työpaikkoihin, joissa heillä on tunne, että he hallitsevat työtään ja voivat vaikuttaa siihen. Viihtyisät yhteisöt, joissa panostetaan työhyvinvointiin, ovat houkuttelevia aina, myös mahdollisen lääkäripulan aikana. Helsinkiläinen muistuttaa, että aivan kaikkia alan särmiä ei eteväkään työn organisointi silota:

– Lääkärin arkeen kuuluu luonnostaan ripaus kaaosta. Koskaan ei tiedä varmasti, mitä ovesta tupsahtaa sisään.

Tutkijan mukaan tyytyväisyys kasvaa ja tulosta tulee, kun kaikki saavat tehdä työtä, johon heidät on koulutettu. Huippulääkäri pärjää surkeasti sihteerinä, tietotekniikka-asiantuntijana tai sosiaalityöntekijänä, joten on parasta järjestää niin, että valkotakit keskittyvät lääketieteeseen.

– Tästä kertoo sekin, että loistava osastosihteeri on kultaakin arvokkaampi. Eri työntekijäryhmät ovat päteviä omilla aloillaan, ja lääkäri on vahvimmillaan juuri lääketieteessä. Ja vaikkapa todistusten kirjoittamiseen lääkärit eivät ole edes aina paras ryhmä.

Ihminen, kohtaa potilaasi

Valkotakki kohtaa potilaansa hyvin erilaisessa ilmapiirissä kuin vielä pari vuosikymmentä sitten. Vastaanotolle saapunut on ehkä hakenut ennakkotietoja netistä. Tulija saattaa epäillä koululääketiedettä, harkita vaihtoehtohoitoja tai käyttää luontaislääkkeitä.

Silanderin mukaan hoitoammattilaisen pitäisi pystyä kohtaamaan kriittinen tai jo valmiiksi mielipiteen muodostanut ihminen nykyistä paremmin. Lääkäri tai hoitaja osaa medisiinan merkittävästi paremmin kuin potilas, mutta perinteinen valkotakin auktoriteetti ei enää pure samalla lailla kuin ennen. Asiakkaat kaipaavat ja vaativat erilaista, keskustelevampaa lähestymistapaa, joten lääkäreille kohtaaminen vaatii uusia työkaluja ja tietoa.

– Meidän ei tarvitse hyväksyä homeopatian kaltaisia hoitoja, jotka eivät ole tutkitusti tehokkaita, mutta meidän pitäisi pystyä käymään keskustelua potilaiden kanssa paremmin, hän pohtii.

Vaikka terveydenhuoltojärjestelmä tuottaa kansalaisen kokonaishyvinvoinnista vain murto-osan, Silander uskoo yhä, että lääkärin ja hoitajan sanassa on voimaa:

– Uskon, että yksi ammattilaisen lause voi saada ihmisen innostumaan. Pienikin painonpudotus voi parantaa diabeetikon sokeritasapainoa. Ennaltaehkäisyssä tehtävämme on saada potilaat motivoitumaan muutoksesta. Ammattilaisina meillä on lääketieteellistä osaamista. Tällöin mentorointi perustuu todennettuihin seikkoihin eikä musta tuntuu -asiaan. 

Helsinkiläisen mielestä lasten hyvinvointi on tärkeää kansanterveydelle. Ylipainoisista ja liikkumattomista lapsista varttuu helposti sairaita vanhuksia. 

Tutkimusjohtaja tunnustautuu julkisesti rahoitetun terveydenhuollon uskovaiseksi.

– Täällä rahaan tai titteliin katsomatta potilas saa parhaan hoidon. Se on Suomen hienous, enkä usko, että tulee isoja dramaattisia muutoksia, jotka romuttavat julkisesti rahoitetun terveydenhuollon.

Neljävuotiaana lääkäriksi

Katariina Silander päätti ryhtyä lääkäriksi nelivuotiaana – Afrikassa. Vanhimmalla mantereella perheen tuttavapiirissä oli monta kehitysaputehtävissä ollutta lääkäriä. Yksi näistä oli pitkän kansainvälisen uran tehnyt Jari Vainio:

– Lääkärintyö tuntui silloin hirveän hienolta ja ilmoitin, että isona minusta tulee samanlainen kuin Jari Vainiosta.

Vaikka Silander tekee enää vain jonkin verran kliinistä työtä, hän kertoo, että potilasarki tuntuu yhä hienolta.

Lääketieteellisen ensimmäiset vuodet eivät vielä täyttäneet suuria odotuksia, koska opiskelu oli alkuun vain raakaa pänttäämistä. Nuori opiskelija jäi kaipaamaan jotain laaja-alaisempaa: hän halusi ymmärtää terveydenhuoltoa osana yhteiskuntaa. Lopulta hän haki kauppakorkeakouluun tutuiltaankin puolisalaa. Moni läheinen ihmetteli ja ehkä kunnioittikin rohkeaa päätöstä: miksi ottaa sivupolkuja, kun lääkärin urajuna on varma eikä toinen tutkinto tuo edes rahallista hyötyä.

Kauppakorkeassa nainen luki alkuun kansantaloustiedettä kandidaatintutkinnon verran ja on sittemmin tehnyt maisterintutkinnon strategiasta, joka on kauppakorkean ja Aalto-yliopiston tuotantotalouden yhteinen aine.

– Ajattelin lääkiksessä, että kansantaloustiede auttaa ymmärtämään maailmaa paremmin, vaikka en koskaan töissä käyttäisi sitä. Voin sanoa, että olen valmistumiseni jälkeen siitä kovasti hyötynyt. Mielestäni jokaisen lääkärin pitäisi ymmärtää vähän kansantaloustiedettä, koska sote on iso ja kallis pyörä ja kansantalous on siihen vahvasti kytköksissä. 

Valmistuttuaan lääketieteellisestä Silander oli jonkin aikaa kliinisessä työssä terveysasemalle, mutta päätyi Nordic Health Group -konsulttiyrityksen projektitöihin ja alkoi työstää omaa terveydenhuollon tuotantotalouden väitöskirjaansa Helsingin yliopistolle. Nyt Silander ahertaa Hema-instituutin tutkimusjohtajana, viimeistelee väitöskirjaansa ja erikoistuu terveydenhuollon erikoislääkäriksi.

Huippu-urheilijan sisulla

Katariina Silander on entinen huippu-urheilija, taitouimari, joka edusti Suomea Ateenan olympiakarsinnassa vuonna 2004. Entinen maajoukkueurheilija mainitsee harjoitelleensa vielä ensimmäisenä opiskeluvuonnaan kolmekymmentä tuntia viikossa.

Usea hänet tunteva mainitsee, että hän on säilyttänyt urheilijan tinkimättömän asenteen sekä opiskeluissaan että työssään. Helsinkiläinen puskee todella sitkeästi hommia, tekee minkä lupaa eikä lannistu ensimmäisestä tai kolmannesta vastoinkäymisestä. Nainen kuvailee itse:

– Kilpaurheilussa minulla oli sata lasissa -asenne. Nyt ajattelen, että liikunta on hyvä tuki elämässä ja olen laittanut sen kilpaurheilijan innon työelämään.

Monesta voitontahtoisesta sepporädystä poiketen Silander on hyvin puhelias, avoin ja sosiaalisesti taitava. Nykyajan työelämässä arvostetaan henkilöä, joka sekä ahkera ja lahjakas että pystyy toimimaan tehokkaasti ryhmässä. Eräs entinen esimies kuvailee häntä näin: 

– Katariina on sosiaalinen ja positiivinen ja tulee hyvin toimeen kaikkien kanssa. Hän pystyy siksikin hyvin organisoimaan ja mobilisoimaan joukot – ja Katariina on fiksu kuin fan.

Monen erikoistuvan tai uraa luovan nuoren lääkärin lailla 32-vuotias nainen tekee paljon työtä – lähes liikaa. Eräs läheinen pohtii:

– Katariinalle on aina ollut tärkeää koulun teko kunnianhimoisesti. Ehkä kympin tytölle ja kilpaurheilijalle kiireellinen elämäntapa on normaali tila.

Tutkija itse sanoo kestävänsä pitkät päivänsä,mutta paljastaa selviytymisstrategiansa:

– Töitä pitää tehdä silloin, kun on niiden aika, mutta rakastan lomailemista. Kun akut on kunnolla ladattu, jaksaa taas puurtaa pitkään. 

Silander on ikänsä puolesta vasta uransa alussa, vaikka takana on opintojakin likimain kolmen tavallisen yliopistotutkinnon verran. Minne hän on menossa?

– Isona toivoisin voivani tehdä terveydenhuollon kehittämistä ja johtamista, ne ovat äärettömän mielenkiintoisia. Olen etuoikeutettu, kun saan työkseni tehdä asioita, jotka koen tärkeiksi. En halua sulkea porttia kliiniseltä työltä, sillä se on osa lääkäriyttä ja pidän siitä ja arvostan kliinikkoja valtavasti. Ehkä minusta ei tule perinteistä sankarilääkäriä, mutta uskon, että voin vaikuttaa positiivisesti terveydenhuoltoon ja kansalaisiin, hän pohtii tulevaisuuttaan.

Terveysalan koppimopo ei kiihdy

Terveysalan moniosaajan väitöskirja on saanut paljon vaikutteita tuotantotaloudesta. Tuotantotalouden tutkijoiden mukaan terveydenhuollon tuottavuus laahustaa kaukana vertailualojen takana. Muutaman viimeisen vuosikymmenen aikana teollisuuden tuottavuus on kasvanut rajusti, palvelualojen selvästi, mutta terveysalan koppimopo puksuttaa yhä entistä verkkaista tahtia. Terveydenhoidossa tehdään vain rippusen enemmän suoritteita samoilla resursseilla kuin pari vuosikymmentä sitten.

Medisiinan tilastonotkahdusta selittänee osin se, että nykyään hoidetaan ja osataan hoitaa enemmän vaivoja kuin ennen: vaatimustaso on noussut. Toinen syntipukki on tietotekniikan ja kirjaamisen vaatima aika, jolloin potilastyölle jää vähemmän aikaa.

Tutkimusjohtajan luotsaamassa Hema-instituutissa on tutkittu paljon sitä, miten terveydenhuollon vaikuttavuutta eli yksinkertaistetusti terveyshyötyjä voi mitata. Teema on erittäin ajankohtainen, sillä sote-uudistus vaatii faktaa siitä, millaiset järjestelmät ja hoidot ovat oikeasti tehokkaita.

Terveydenhuollon kokonaisvaikuttavuus on erittäin monitahoinen käsite, jonka tutkimuksessa yhdistellään sekä mitattavia, kovia faktoja että pehmeämpiä suureita. Pelkät kliiniset tai tuotantotaloudelliset mittarit ovat vain osa kokonaisuutta. Esimerkiksi leikkauksen onnistuminen sinänsä tai montako leikkausta saadaan päivässä tai miljoonalla eivät kerro kaikkea.

Yhä tärkeämmäksi vaikuttavuuden osaseksi on tullut asiakaskokemus monine aspekteineen. Onko potilas ollut tyytyväinen? Onko tämä onnellisempi kuin ennen hoitoa?

Yksi selvitettävä asia on potilaan toimintakyky. On täysin mahdollista, että kirurgian huippuammattilaiset tekevät huippukalliin leikkauksen, joka onnistuu lääketieteellisessä mielessä täydellisesti ja potilas on äärimmäisen tyytyväinen hoitokokemukseensa, mutta potilaan toimintakyky tai elämänlaatu ei parane. Silloin sopii pohtia, kannattaako sijoittaa nämäkin rahat toimenpiteisiin, joista on todistetusti hyötyä.

Silander kertoo, että vaikuttavuustutkimuksessa myös henkilökunnan kokemukset painavat. Jos potilas on tyytyväinen, mutta hoitajat voivat huonosti, niin paperiin piirtyy miinusmerkkejä.

– Vaikuttavuuden ongelmana on se, että mittareita on monenlaisia ja ne pitäisi myös painottaa. Kuka päättää, mikä se painotus on? tutkija pohtii.

Hän kaipaa myös kattavaa tietojärjestelmää, joista pystyisi oikeasti seuraamaan asiakkaan vointia. Tällainen auttaisi selvittämään, tehdäänkö terveydenhuollossa oikeita asioita. Nykyiset järjestelmät eivät tue vaikuttavuuden seurantaa eikä esimerkiksi lääkäri voi analysoida, tekeekö hän työtään hyvin. Ovelinkin tekoäly jää vilkuttamaan error-valoja, kun sille ei löydy kylliksi oikeanlaatuista dataa.

Kun mutu ei enää riitä 

Tutkimusjohtajan mukaan Hema-instituutti on kansainvälisestikin valtavan etevä muokkaamaan monimutkaisia asioita muotoon, jota voi hyödyntää päätöksenteon arjessa. Vaikuttavuus on hankalasti hahmotettava ja perin monisärmäinen otus. Instituutin Tekes-hankkeissa on tieteenteon ohella tuotettu vaikuttavuudesta selkeää tietoa ja välineitä, jota organisaatiot ja yritykset ovat voineet hyödyntää helposti.

Esimerkiksi Vaikuttavuuden johtaminen -projektissa on kehitetty vaikuttavuuteen tukeutuvia päätöksenteon apuvälineitä. Tuore Digitaalisten ratkaisujen vaikuttavuus -hanke hakee tapoja, joilla digihankkeiden tepsivyyttä voi analysoida.

– Vahvuutemme on sekin, että olemme erittäin poikkitieteellisiä. Suomessa ja Hemassa osaamme yhdistää raakaa dataa ja pehmeää tutkimusta ja ymmärrämme kokonaisuutta. Sote-uudistuksessa on varmasti tarvetta poikkitieteelliselle ryhmällemme, hän mainostaa.

Lääketiede perustuu vankasti tieteelliseen tutkimukseen. Lääkäri-tutkijan mukaan myös sote-päätösten taustalle olisi hyvä saada punnittua tietoa. Käytännön pulma on, että terveydenhuoltojärjestelmät muuttuvat sellaista tahtia, että tutkimuksen on työlästä pysyä perässä ja etenkin ennustaa tulevaisuutta.

– Koska terveydenhoitojärjestelmät ovat niin monimutkaisia, niistä ei voi koskaan tehdä sataprosenttisen varmoja ennustuksia, tieteentekijä kertoo.

Terveyspelin legopalikat

Silander tekee väitöskirjaa Suomen  terveydenhuollossa vähän tutkitusta aiheesta: modularisaatiosta ja massaräätälöinnistä. Ajattelutapa ja termistö ovat osin peräisin tuotantotaloudesta. Väitöskirjaa varten pääkaupunkilaistutkija on muun muassa tutkinut HUSin Kolmiosairaalaa eli yli kahdenkymmenen eri erikoisalan yhteistä päiväsairaalaa.

Modularisaatio on ajattelutapa, jossa terveydenhuollon palvelut koostuvat legopalikoita muistuttavista vakioiduista osasista, joita voi yhdistellä muiden kanssa. Lapsi voi rakentaa legoistaan pienen monivärisen ritarilinnan tai suuren vihreän hobitin. Samalla lailla terveydenhuollon palikoista voi räätälöidä hyvinkin erilaisia hoitokokonaisuuksia.

Modularisaatio sopii käsitteenä luontevasti terveydenhuoltoon, sillä monella lääketieteen alalla hoito koostuu paloista, jotka toistuvat hyvin samalla lailla: reumapotilaalle tunti fysioterapiaa, kiitos.

– Kun sote-uudistuksessa halutaan lisätä palveluntuottajia eri hoitovaiheisiin, niin modularisaatio voisi olla yksi tapa toteuttaa palojen yhdistely. Kun kokonaisuudet ja yhdyspinnat on määritelty tarpeeksi selkeästi, niin palaset voivat tulla eri tuottajilta, väitöskirjantekijä pohtii. 

Ammattilaisten palapeliä

Käytännön esimerkkinä modularisaatiosta tutkija mainitsee kuvitteellisen reumapotilaan. Tämä saattaa käydä lääkärillä, omahoitajalla, ortopedilla, fysioterapiassa, fysiatrilla ja apuvälineteknikon luona. Jokainen erikoisammattilainen tekee työnsä itsenäisesti, mutta he saavat kaiken tarvittavan tiedon muilta ammattilaisilta eli muista hoitopalikoista vakiomuodossa. Vaikkapa sairaaloissa modularisaatio sallii ammattilaisten hyödyntämisen yli erikoisalojen rajojen.

Palikka-ajattelu saattaa helpottaa monimutkaisten kokonaisuuksien hallintaa ja vähentää kustannuksia niin kauan, kuin potilaitten sairaudet ja vaivat eivät ole liian harvinaisia. Mahdollisesti palvelujen palastelu voi myös tehostaa moniongelmaisten potilaitten hoitoa. Tiedetään, että noin kymmenesosa terveyspuolen asiakkaista kuluttaa valtaosan sen resursseista. Päihdeongelmaiset, mielenterveyspotilaat ja  monisairaat vanhukset syövät leijonanosan terveydenhuollon eväistä. Pienikin yhteiskunnan ongelmalapsien hoidon tehostus vapauttaa resursseja muuhun.

Väitöskirjan toinen keskeinen käsite on massaräätälöinti. Siinä yritetään yhdistää massatuotannon edut eli halpuus, korkea laatu ja toistettavuus siihen, että jokainen potilas saa riittävän yksilöllisen hoitoketjun.

– Jos potilas olisi täysin yksilö ja saisi täysin yksilöllistä hoitoa, hyvinvointivaltion resurssit eivät riitä. Samaan aikaan puhtaan massatuotannon logiikka tekisi hoidosta epäinhimillistä, eräs alan tutkija kertoo.

 

Lääkäreistä johtajiksi, mars

Tätä artikkelia varten haastateltu professori on sitä mieltä, että lääkärit eivät enää selviydy pelkän lääketieteellisen koulutuksen turvin, etenkään esimiehinä:

– Terveydenhuolto vie noin kymmenen prosenttia bruttokansantuotteesta. Tätä ei voi enää hallita puhtaan lääketieteellisen kompetenssin varassa. 

Lääkärikoulutuksen tueksi on kaivattu lisää johtamiseen, talouteen ja terveydenhuollon rakenteisiin liittyviää tietoa. Perustutkinnon vaativuuden vuoksi useimmat lisäoppia kaipaavat valkotakit täydentävät tietojaan vasta valmistuttuaan. Silanderin kaltaiset kahden tutkinnon supersuorittajat ovat selkeä vähemmistö. Terveydenhuoltoalalle täsmäräätälöityä johtamiskoulutusta tarjoaa Lääkäriliitto ja arkityön ohessa käytäviä MBA-kokonaisuuksia on hyvin tarjolla.

Professorin mukaan Executive MBA -tyyppinen johtamiskoulutus ei ole yhtä raakaa kuin lääketieteen opiskelu:

– On merkittävästi helpompi tehdä lääkäreistä johtajia kuin johtajista lääkäreitä. 

 

Mitä hyvää sote-uudistuksessa?

Sote-uudistuksen leveät hartiat saavat kiitosta Katariina Silanderilta:

– Suomi on samalla iso ja samalla pieni maa: meitä on vähän, mutta olemme etäällä toisistamme. Joillekin kunnille yksikin kallis potilas voi vaikuttaa muihin palveluihin. Kun yksiköt ovat isompia, vastuun voi kantaa paremmin.

– Uskon, että sote-uudistuksessa suomalaiset ammattilaiset osaavat tehdä asiat järkevästi – jos heille annetaan mahdollisuus vaikuttaa. Uudistuksen ensimmäisessä versiossa mikään ei ole täydellistä. Jotta sitä voidaan kehittää, on tärkeää tutkia ja saada palautetta, miten järjestelmä toimii. Siihen vaaditaan monen alan osaajia, hän pohtii.

Helsinkiläistutkija toivoo, että uudistusten myötä terveydenhuollon perinteiseen rahoitusmalliin saadaan kunnon muutos. Nyt rahaa valuu järjestelmään niin montaa reittiä, että sen seuraaminen ja johtaminen on täysin mahdotonta. 

– Tämä asettaa kansalaiset automaattisesti eriarvoiseen asemaan. Eurojen pitää tulla jos ei yhdestä, niin muutamasta rahapussista, hän sanoo.

 

Akateemisen esimiehen monet paineet

Monet esimiesasemassa toimivat tutkijat toimivat Katariina Silanderin lailla useiden roolien ja tehtävien ristipaineessa. Esimies hakee hankkeille rahoitusta ja yhteistyökumppaneita, pyörittää hallintoa, tukee muita tieteentekijöitä ja yrittää samalla ehtiä nipistämään aikaa omalle tutkimukselle.

Vaikka Hema-instituutti on Aalto-yliopiston lapsi, yliopisto rahoittaa jälkeläistään vain osin eli toiminnan vaatimat eurot hankitaan pääosin muualta. Instituutti elää kädestä suuhun eli tutkimusjohtajan pitää hakea jatkuvasti ulkopuolista rahoitusta.

– Nykyaikaisessa projektissa harva pääsee tekemään pelkkää akateemista tutkimusta. Pitää tehdä liike-elämää eli rahanhankintaa ja johtamista, eräs Heman tilanteen tunteva pitkän linjan tutkija toteaa.

Tutkimusjohtajana Silander osallistuu rahanhankinnan lisäksi kokouksiin yhteistyökumppanien kanssa ja huolehtii siitä, että hankkeet etenevät. Vastuulla on myös hallinto ja esimiestyö. Tällaisessa pestissä ei kahdeksasta neljään -työaika riitä – varsinkaan, jos tekeillä on oma väitöskirja.

Hema on siten etuoikeutettu yksikkö, että sen lähitulevaisuus on turvattu eli rahoitusta ja projekteja riittää. Menneet onnistuneet hankkeet poikivat uutta tutkimusrahaa. Monissa akateemisissa hankkeissa tulevaisuus saattaa varmistua vasta viime tipassa. Esimies-tutkijan yöunia tämä ei paranna.

Kuka?

Katariina Silander, 32

  • Asuinpaikka Helsinki
  • Aalto-yliopiston alaisen Hema-instituutin tutkimusjohtaja
  • Lääketieteen lisensiaatti, kauppatieteiden maisteri
  • Tekee terveydenhuollon tuotantotalouden väitöskirjaa Helsingin yliopistolle
  • Avoliitossa
  • Harrastukset: työmatkapyöräily, liikunta, matkustelu