Kun lähtölaukaus puolen vuosisadan mittaiselle työuralle kajahtaa, vastaan tulevien kompastuskivien ennakointi kannattaa. Puutteellinen ohjaus ja tuki ovat esteitäjotka toivoisi voivansa kiertää kaukaa. 

Jo erikoislääkärikoulutuksen opinto-oppaan selailu kertoo, että ohjauskäytännöissä on massiivista vaihtelua erikoisalasta toiseen: toisaalla osaamista arvioidaan kehityskeskustelussa kerran vuodessa, toisaalla henkilökohtaista lähikouluttajaa tavataan säännöllisesti viikoittain. Erikoisalojen sisäinen hajonta on myös suurta.

On ilmiselvää, että vuotuisen kehityskeskustelun rinnalle tarvitaan muitakin ohjausmuotoja. Työpaikalla vallitseva yleinen ilmapiiri ja konsultaatiokäytäntöjen sujuvuus vaikuttavat olennaisesti oppimisympäristön turvallisuuteen. Jokainen nuori lääkäri tarvitsee kuitenkin myös niitä kollegoita, joilla on vartin kahvitaukoa pidempään aikaa kuunnella, millaisia haasteita viime päivät ja viikot ovat pitäneet sisällään. Nämä henkilöt voivat löytyä myös oman työyhteisön ja oman erikoisalan – ehkä jopa oman ammattikunnan – ulkopuolelta. Kaikkiin tukitarpeisiin ei lähikouluttajan tarvitse kyetä vastaamaan yksin.

Perinteisesti nuoren lääkärin ohjaustilanteiden keskiössä ovat kehitystarpeet lääketieteellisissä tiedoissa ja taidoissa, ja tällaisessa ohjauksessa erikoislääkärikouluttajan voittanutta ei ole. Lääkärin osaamisessa medisiininen asiantuntijuus on kuitenkin vain yksi osa-alue. Uran alkuvaiheessa korostuu tarve pysähtyä pohtimaan niitä tunteita ja ajatuksia, joita lääkärin työ – hankalat potilaskohtaamiset, eettisesti haastavat hoitopäätökset, ajoittainen keinottomuus, virheet – itsessä herättää. Omia arvoja ja asenteita on hyödyllistä säännöllisin väliajoin tarkastella, jotta omaa käyttäytymistään voi ymmärtää. Siten on mahdollista tietoisesti rakentaa omaa ammatillisuuttaan.

Opinto-oppaassa tuutori ja mentori on määritelty erikoistuvan lääkärin ammatillisen kasvun tukijoiksi, joiden nimeämistä monet erikoisalat koulutuspaikoilta edellyttävätkin. Pelkkä ammatillisen kasvun tuen muodollinen toteutuminen ei kuitenkaan riitä. Koulutuspaikkakyselyn mukaan vuonna 2020 ammatillisessa jatkokoulutuksessa olevista lääkäreistä vain kolme viidestä koki, että tukea erikoislääkäriksi kasvamiseen on mahdollista saada.

Tarvetta ammatillisen kasvun tuelle ei pidä mieltää vain tiettyjen erikoisalojen yksinoikeudeksi. 

Samat lääkärin rooliin liittyvät kysymykset koskettavat meitä kaikkia, mikä mahdollistaa myös tuen tarjoamisen erikoisalarajojen yli. Lääkäreiden työhyvinvoinnin edistäminen pitäisikin ottaa koko lääkärikuntaa yhdistäväksi agendaksi. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä nuorten lääkärien mentorointipilotti käynnistyi syyskuussa 2020, ja vastaavanlaisilla hankkeilla lääkärien tukiverkostoa toivoisi laajennettavan ympäri Suomen.

Isojen työnantajaorganisaatioiden ja kansallisten lääkärijärjestöjen panosta tarvitaan. Ehkäpä tulevaisuudessa NLY:kin on mukana ylläpitämässä maanlaajuista lääkärimentoreiden varantoa!

 

Katariina Kökkö
Koulutuspaikkakysely-vastaava ja koulutusvaliokunnan jäsen