Vuonna 2018 Suomen terveydenhuollon menot olivat 21,1 miljardia euroa, mikä oli 9 % Suomen bruttokansantuotteesta. Tästä summasta suurin osa on kulkenut lääkärin kynän kautta. Voiko olettaa lääkärin tekevän yhteiskunnallisesti kestäviä päätöksiä ilman riittävää taitoa arvioida tutkimusten tai hoitojen kustannusvaikuttavuutta?

Lääkärin ensisijainen tehtävä on toimia potilaan parhaaksi, ja sen kuuluukin säilyä työmme ohjenuorana. Mutta ovatko varmuuden vuoksi tehtävät tutkimukset potilaan parhaaksi toimimista? Merkitsemmekö reseptiin lääkevaihtokieltoja vain lääketieteelliseen tarpeeseen perustuen? Kirjaammeko reseptille oikeuden perusvoiteiden Kela-korvattavuuteen ilman varsinaista pitkäaikaista ihosairautta?

Vastaavia arjen työn pieniä valintoja teemme päivittäin. Näistä ratkaisuista muodostuu iso taloudellinen vaikutus. Meistä jokainen voi vaikuttaa tekemällä perusteltuja valintoja muistaen perussäännön, että aina on olemassa vaihtoehtoiskustannus.

Esimerkiksi kostean silmänpohjarappeuman lääkehoito voi vuositasolla koko maassa maksaa lääkevalmisteesta riippuen joko 0,3 tai 20 miljoonaa euroa. Kalleimman vaihtoehdon mukaisella 20 miljoonalla eurolla voitaisiin vaihtoehtoisesti tehdä esimerkiksi runsaat 20 000 kaihileikkausta eli noin puolet vuosittaisesta leikkaustarpeesta.

Jotta valinnoistamme tulisi entistä parempia, tarvitsemme osaamista. Hyvä kliininen osaaminen vähentää varmistelun tarvetta ja toisaalta helpottaa varmistelun kohdentamista. Tarvitsemme koherenttia moraalikäsitystä reseptin- ja lausunnonkirjoittamiskäytäntöihin. Lisäksi tarvitsemme perusosaamista terveystaloustieteestä ymmärtääksemme tekemiemme valintojen kustannusvaikutusten suuruusluokan ja pystyäksemme perustelemaan ne paremmin potilaan ja yhteiskunnan kannalta. 

Isoja poliittisia linjauksia tarvitaan esimerkiksi ennaltaehkäisyn ja priorisoinnin suhteen, eikä näiden kuulu olla yksittäisen lääkärin harteille jääviä valintoja. Terveystaloustieteen osaaminen auttaa kuitenkin priorisoinnin toteuttamisessa ja perustelemisessa. Laajemmat tiedot ennaltaehkäisyn kustannushyödyistä motivoivat osaltaan toteuttamaan sitä. 

On tutkittu, että vain noin puolet lääkäreistä on saanut terveystaloustieteen koulutusta. Suurin osa on saanut koulutuksen perustutkinnon jälkeen hallinnon opetuksissa tai erikoistumiseen liittyvissä pakollisissa opinnoissa. Mieslääkärit ovat saaneet terveystaloustieteen koulutusta naisia enemmän, mikä mahdollisesti kertoo vielä kulttuurillisesta menneisyydestä johtajuuden sukupuolittumisessa.

Näin ollen olisi välttämätöntä saada terveystaloustiede vahvemmin mukaan jo perusopetukseen. Jokainen lääkäri ansaitsee työkalut ymmärtää työtään yksittäisen potilaan hoitoa laajemmassa kontekstissa.

Terveystaloustieteen perusopintojen tulisi olla pakollisena osana lääkäreiden peruskoulutusta niin, että jokaisella valmistuvalla lääkärillä olisi mahdollisuus arvioida valintojensa hyötyjä monipuolisemmin vaihtoehtoiskustannukset huomioiden. Parhaimmillaan voimme mahdollistaa huomattavat yhteiskunnalliset hyödyt siten, että pystymme jatkossa luomaan rajallisilla resursseillamme entistä enemmän hyvinvointia. Tämä on samalla eettinen ratkaisu.

 

Paula Markkanen, yleislääketieteeseen erikoistuva lääkäri 

NLY:n terveyspoliittisen valiokunnan jäsen