Joka kolmas lääkäri tekee tieteellistä tutkimusta läpi työuran ja väitöskirjankin on saanut valmiiksi joka neljäs. Näin kertoo Lääkäriliiton teetättämä kyselytutkimus vuodelta 2018. Samassa tutkimuksessa käy myös ilmi, että kaikista tutkimusta tekevistä lääkäreistä 41% tekee tutkimusta päivätyönsä ulkopuolella, eli pääasiassa iltaisin ja viikonloppuisin.

Lääketiede vaatii kehittyäkseen tutkimusta. Yksikään uusi hoitomuoto, lääke tai diagnostinen työkalu ei synny ilman tutkimusta. Uudet innovaatiot heijastuvat suoraan terveydenhuoltojärjestelmään ja potilaisiin tehostaen hoitopolkuja, tarkentaen diagnostiikkaa ja parantaen potilaiden ennustetta tai elämänlaatua. Tutkimus on koko lääketieteen ydin. Silti lähes puolet Suomessa tehtävästä tutkimuksesta tehdään työpäivän jälkeen, omalla ajalla. Ajalla, jolloin aivojen kuuluisi levätä. Ilman lepoa jokainen meistä väsyy. Väsymyksen on puolestaan todettu heikentävän aivojen tiedonkäsittelyä ja kykyä reagoida ärsykkeisiin. Tiedonkäsittelykyvyltään hitaat, väsyneet aivot eivät varmasti ole paras lähtökohta merkittäville oivalluksille ja huipputieteen tekemiselle.

Yliopistosairaalassa työskentelevistä lääkäreistä yli 60 % tekee tutkimusta ja perusterveydenhuollossa vastaava luku on noin 10 %. Yliopistosairaaloihin kertyy akateemikoita ja joillakin aloilla aktiivinen tutkimus on jopa edellytys viran saamiseksi. Yliopistosairaalaan päätyy seulottu potilasmateriaali, jossa harvinaiset sairaudet ovat konsentroituneet merkittävästi. Tämä ei anna millään tasolla realistista kuvaa tavallisista sairauksista ja niihin liittyvistä trendeistä. Tällöin myöskin tavallisten tautien tutkiminen herkästi unohtuu. Tavalliset taudit ja niiden hoitaminen vievät valtaosan perusterveydenhuollon resursseistamme. Näin ollen, jos todella haluamme tehdä sekä potilaiden, että terveydenhuollonkustannusten suhteen vaikuttavaa tutkimusta, tulisi tutkimusta tehdä myös perusterveydenhuollossa.

Miksi perusterveydenhuollossa ei sitten tehdä tutkimusta? Vastauksia on varmasti useita, mutta yksi merkittävä tekijä on perusterveydenhuollon lääkäreiden kohtuuton työkuorma, joka on syksyn aikana noussut myös valtakunnan uutisiin. Jos joudut antamaan itsestäsi joka ikinen työpäivä 100 % on helppo päätellä, ettei energiaa tai motivaatiota iltaisin ja viikonloppuisin tehtävälle tutkimukselle ole. Eikä kuulukaan olla!

Tiedämme, että lääketieteellisen tiedon määrä tuplaantuu tällä hetkellä 73 päivässä. Sen lisäksi, että luomme itse uutta tietoa, pitäisi meidän kyetä sisäistämään valtava määrä muiden luomaa uutta tietoa, jotta voimme hoitaa potilaamme parhaalla mahdollisella tavalla. Jos tutkimuksen tekeminen jää illoille ja viikonlopuille, niin uutta tietoa pitäisi varmaankin omaksua öisin? Valitettavasti nukkumista kirja tyynyn alla ei ole todettu tehokkaaksi oppimismenetelmäksi. Nyt kun öillekin on jo allokoitu tekemistä, ammatillinen kehittyminen, verkostoituminen ja täysin irrallaan lääketieteestä oleva vapaa aika jäävätkin sitten tuleville vuosille.

Nuorten Lääkärien Yhdistys julkaisi 25.10. kannanoton, jossa se vaatii, että 20% lääkärien työajasta kohdennetaan asiantuntija- ja kehitystehtäviin. Nämä tehtävät voivat sisältää esimerkiksi tutkimusta, kouluttautumista, kouluttamista ja omassa työyhteisössä tapahtuvia kehitystehtäviä. Tällöin edes osa tutkimuksesta ja osa uuden tiedon omaksumiseen vaadittavasta ajasta saataisiin siirrettyä sinne, minne ne kuuluvat – työajalle.

Enni Sanmark
Kirjoittaja on juuri väitellyt nuori lääkäri, joka kuuluu yllämainittuun 41 % tutkimusta tekevistä lääkäreistä.