Erilaisia etätyö ja -opiskelumahdollisuuksia on ollut lääketieteen saralla käytössä vuosia, ellei jopa vuosikymmeniä. Lääkiksestä löytyy erilaisia digitaalisia opetusympäristöjä ja virtuaalipotilaita. Kotikonttorista voi lääkäröidä menemään halutessaan kokopäiväisesti chat- tai videolääkärinä. Etälääketiedettä on väläytelty jopa seuraavaksi uudeksi erikoisalaksi.
Kuitenkin luennot kalvosulkeisineen ja luentosalissa suoritettavat tentit sekä perinteiset sairasvastaanotot ovat pitäneet tiukasti pintansa, ja etätyö ja -opetus ovat tulleet lähinnä ylimääräiseksi lisäksi, eivät korvaamaan mitään vanhaa. Tai sitten me – opettajat ja oppilaat, lääkärit ja potilaat – olemme pitäneet pintamme. Lääkiksessäkin opetetaan, että potilasta tulee koskea, eikä tästä ole haluttu luopua työssä eikä opetuksessa.
Perinteisesti sotien aikana on tehty historiamme suurimmat innovaatiot. Sodat ovat synnyttäneet käytännön ongelmia ja tarpeita, joihin on jouduttu keksimään uusia ratkaisuja. Näin ovat saaneet alkunsa niin lentokone, atomipommi, terveyssiteet kuin ompelukoneiden neulatkin. Ilman pakottavaa tarvetta eivät nämä keksinnöt olisi syntyneet yhtä nopeasti tai kenties ollenkaan.
COVID-19 alkoi levitä Kiinassa vuoden 2019 lopussa. Vain muutamaa kuukautta myöhemmin WHO julisti taudin pandemiaksi. Ihmisten globaali liikkuminen aiheutti viruksen ennennäkemättömän nopean leviämisen, ja koko maailma joutui polvilleen. Kaikki mahdolliset työt ja opinnot tehdään etänä. Äkkiseltään olisi voinut ajatella, että tämä ei voi koskea lääketieteen opiskelijoita ja lääkäreitä. Pitäähän potilaat hoitaa. Pitäähän potilaat oppia tutkimaan. Pitäähän potilaisiin koskea. Vai onko asia sittenkään niin?
Kiinassa virus pääsi leviämään potilaiden rynnätessä sairaaloihin, kun tieto viruksesta päätyi tiedotusvälineisiin. Potilaat tulivat terveinä sairaalaan, mutta kotiutuivat infektion kanssa. Myös terveydenhuoltohenkilökuntaa sairastui. Voisiko sairaalahoitoa tarvitsemattomat (mutta oikeutetusti huolissaan olevat) potilaat hoitaa ilman tartuntavaaraa? Tarvitseeko kaikkiin potilaisiin oikeasti koskea?
Olen ilolla seurannut, kuinka chat- ja videovastaanottojen määrää on vajaassa viikossa lisätty eksponentiaalisesti. Potilaat ovat huomanneet, että moni vaiva voidaan hoitaa ilman kontaktia, ilman kosketusta. Samaten lääkärit ovat huomanneet, että moni vaiva tulee hoidettua – ja vieläpä ihan hyvin – myös ilman terveydenhuoltoyksikössä tapahtuvaa konkreettista vastaanottotilannetta. Lääkiksissä väitöstilaisuuksia on järjestetty etäyhteydellä, luentoja on videoitu ja virtuaalipotilaita hyödynnetty. Opettajat ovat käyneet aktiivista keskustelua parhaista opetusmenetelmistä ja -sovelluksista. Neuvoja on jaettu ja saatu. Me kaikki – opettajat ja oppilaat, lääkärit ja potilaat – olemme vihdoin olleet, pakon edessä, valmiit uudistumaan. Ja me olemme nähneet, ettei lääkärinkään aina tarvitse koskea.
En yritä tällä kirjoituksella julistaa pandemiaa hyväksi, saatikka toivotuksi tilanteeksi. Enkä opettaa, että kaikki vaivat hoituisivat etävastaanotoilla, tai ettei lääkiksessä tarvittaisi kontaktiopetusta. Toivon kovasti, että COVID-19-pandemian jäädessä taakse emme palaa täysin vanhaan, tuttuun ja turvalliseen, vaan hyödynnämme sen uuden mitä olemme tämän kriisin keskellä luoneet ja oppineet.
Enni Sanmark,
Kirjoittaja on intohimoinen opetuksen kehittäjä.
