“Ihminenhän on osa luontoa”, muistutti potilaani vastaanotolla. Hän tosin oli ensin kertonut ahkerasta matkustelustaan ja einesaterioistaan sekä tähdentänyt, kuinka käytännöllistä oli autoilla kuntosalille ja uimahalliin. Luontoyhteyteen hän viittasi ylistäessään apteekin hivenainevalmisteita.
Elämän suola ei ole purkissa, sanovat ravitsemustieteilijät. Sama koskee luontoa. Kuitenkaan edes koronapandemia ei ole saanut meitä kunnolla hahmottamaan itseämme osana planeettamme ahdinkoa. Olemme jatkaneet törsäilykarnevaaliamme ikään kuin luonto olisi vain kiintoisa kuriositeetti inhimillisen yhteisömme laidalla.
Kaupunkimaasturit ja sähköpotkulaudat täyttävät katuja siinä missä ilotulitukset, lehtipuhaltimet ja vesiskootterit piinaavat lähiluontoa. Halvat vaatteet ja huonekalut hajoavat tai poistuvat muodista nopeasti, mikä pönkittää raivokasta ostovimmaamme. Rakennus- ja purkutyömaiden kiihkeä vuorottelu osoittaa, että taloistakin on tullut kertakäyttöisiä.
Liha ei enää merkitse poikkeuksellista sunnuntaipäivällistä vaan rutiinimaista arkiruokaa, joten massiivisten karjatilojen tieltä hakataan jopa sademetsiä. Vastaavanlaisin seurauksin on kahvista ja suklaasta tullut kilotavaraa. Liikakalastus taas selittää sitä, että valtamerten saaliit ovat täälläkin edullisempia kuin kotimaiset järvikalajalosteet.
Suomen korvet herättävät kenties romantisoituja mielikuvia, mutta olemme hävittäneet melkein kaikki luonnontilaiset joet ja aarniometsät sekä tärvelleet lukemattomat suot ja järvet. Kutsumme uhanalaisten ahmojen ja susien tappamista kannanhoidoksi ja puiston paikalle kaavoitettua pysäköintihallia vetovoimatekijäksi.
Ylikulutus on normi, joten vaikkapa isot asunnot tai hypermarkettien poskettomat meijerituotevalikoimat tuntuvat korvaamattomilta, samoin paketoidun roinan tukahduttamat joulut ja lastenjuhlat sekä yhtäläisyysmerkki loman ja lentomatkan välissä. Saamme myös avaruusturisteja, kryptovaluuttoja ynnä muita uusia luonnonvarojen tuhlaajia.
Huoleton elämäntyylimme on johtanut metsäkatoon, luontoalueiden pirstoutumiseen ja pölyttäjähyönteisten rappioon. Epidemioita on asutuskeskittymien aikakaudella ollut toki aiemminkin, mutta ympäristön romahdus luo suoranaisen infektioiden runsaudensarven. Yhtä lailla ekokatastrofi ajaa väestöä synnyinseuduiltaan sekä riistää viljelymaita, raikasta vettä ja lääkekehityksen läpimurtojen siemeniä.
Allergioiden ja autoimmuunisairauksien yleistyminen on karuissa betoniviidakoissa jo todellisuutta. Meillä on erinomaiset yhteydet tietoverkkoihin muttei vehreään maaperään.
Luonnon rikkaus ylläpitää hyvinvointia, ja terveelliset elintavat ovat suurelta osin ympäristöystävällisiä.
Monimuotoisen luonnon pelastaminen ja ilmastonmuutoksen hillitseminen ovat nyt jättiläismäisiä pohjoiskarjalaprojekteja. Edistystä onkin näkyvissä. Valonpilkahduksiin kuuluvat muun muassa EU:n asetukset, jotka helpottavat rikkoutuneiden kodinkoneiden korjausta.
Tutkijat etsivät ratkaisuja monitieteisesti. Taide puolestaan ravistaa asenteita: esimerkiksi Haloo Helsinki -yhtyeen kappale Lady Domina ja Anni Kytömäen romaanit avaavat silmiä tulkitessaan kouriintuntuvasti ihmisen ja elonkehän mutkikasta vuorovaikutusta.
Vihreää siirtymää ei tietenkään pidä ymmärtää väärin. Emme voi pitkittää ylikulutusta vedoten siihen, että krääsä ja mahtipontiset elämykset tuotetaan uusiutuvaksi julistetulla energialla. Nämä teknologiat edellyttävät toistaiseksi mittavia kaivoshankkeita: lopetammeko luonnon tuhoamisen luontoa tuhoamalla?
Jatkuvan kasvun ihannointi ja kyltymätön voitontavoittelu siis joka tapauksessa vaarantavat ympäristön ja seuraavien sukupolviemme tulevaisuuden. Ekologinen jälleenrakennus onkin kansanterveyskysymys. Elintason madaltaminen ei sitä paitsi ole aina elämänlaadun heikentämistä.
Luonnon rikkaus ylläpitää hyvinvointia, ja terveelliset elintavat ovat suurelta osin ympäristöystävällisiä. Yksittäisten hoitosuositusten lisäksi tarvitaan lääkäreiden kannanottoja yleisellä tasolla. Meille on mielekästä vaatia yhteiskuntarakenteita, jotka kunnioittavat elämää.
Janne Kaiunpää
yleislääketieteen erikoislääkäri
