Pandemian taustalla poliittiset mannerlaatat jatkavat verkkaista liikettään. Juuri kun SOTE-uudistuksen parissa on askarreltu muutama vuosikymmen, SOTU-uudistus tummentaa taivaan massiivisuudellaan. Lähtökohdiltaan sosiaaliturva on poliittisesti vielä SOTE:akin jännitteisempi, sillä kansalaisen osallisuus välttämättömästä perusturvasta herättää herkästi moraalisesti hiertäviä kysymyksiä 

Henkilökohtaisesti jaksan aina ihmetellä kollektiivista tarvetta valjastaa mittavat valvontakoneistot perusturvan jakamiseen. Eikö yhteiskunnan voisi lähtökohtaisesti kuvitella hyötyvän siitä, että kansalainen voi keskittää energiaansa muuhun kuin eloonjäämiskamppailuun? Eikö perusturvan saamisen soisi olevan kehittyneessä yhteiskunnassa vaivatonta? Onko perusturvan oikeutusta pohdittava lopulta yhtään sen enempää kuin ihmisen oikeutta veteen tai hengitysilmaan? On absurdia, että talouskasvun ja teknologisen kehityksen vapauttamat kädet käyttävät merkittävissä määrin vapautunutta työpanostaan perusturvan anomiseen. Puhumattakaan siitä, millainen työpanos käytetään tämän anomisharjoituksen arviointiin.  

Miksi tämän pitäisi kiinnostaa lääkäreitä tai terveydenhuoltoa ylipäätään? Eikö tämä koske vain taloutta ja työllisyyspolitiikkaa? Millä tavalla kokemus taloudellisesta ja sosiaalisesta perusturvasta voisi vaikuttaa terveyteen?  

Köyhyys vaikuttaa ihmiseen kokonaisvaltaisestiKöyhyyden aiheuttama krooninen stressi vaikuttaa kaikkeen, mitä terveys käsittää. Se vaikuttaa oppimiseen, ihmissuhteisiin, päivittäisiin valintoihin, älyllisiin toimintoihin, verenpaineeseen, veren rasva-arvoihin, sairauksien ilmaantumiseen ja ilmaantuneiden sairauksien hoitotasapainoon.  

Lisäksi materiaalinen ja sosiaalinen perusturva on kaikkien inhimillisten perustarpeiden ytimessä. Kuulunko joukkoon, hyväksytäänkö minut? Voinko luottaa muihin ihmisiin ja tulevaisuuteni pysyvyyteen?  Lääkärin on turha kuvitella hoitavansa tuloksekkaasti potilaansa sairauksia niin kauan kuin tämän syvimmät perustarpeet täyttyvät vaillinaisesti. 

Perusturvan oikeutuksessa voidaan nähdä myös muita syvällisesti terveydenhuoltomme toimintaa koskevia ulottuvuuksia. Millainen olisi maailma, jossa potilaan perusturva (siis päivittäinen leipä ja voi) ei riippuisi sairauden olemassaolosta? Edistääkö medikalisaatiota se, että perusturvansa saamiseksi potilaan on hetkestä toiseen todisteltava viranomaiselle kärsimyksiänsäTässä asetelmassa sairaudesta tulee välttämättömyys, diagnoosista toimintakykyä keskeisempää ja taudista oleellinen osa identiteettiäErilaiset ympäristöyliherkkyydet ja krooniset kiputilat kukoistavat.   

Edeltävien ajatusten hyväksyminen ei vaadi edes pohdintaa puoluekirjasta. Sipilän hallituksen tilaama perustulokokeilu on tuottanut tästä myös tieteellistä tietoa. Ensimmäisen vuoden satunnaistettu seurantadata osoittaa merkittäviä vaikutuksia ihmisten terveyteen ja toimintakykyyn. Interventioryhmässä ihmisten kokemus omasta hyvinvoinnistaan koheni, käsitys omista mahdollisuuksista työllistymiseen parani ja terveydenhuollon palveluiden käyttö väheni. Tämä tapahtui siis pitkäaikaistyöttömien ryhmässä, ja vasta ensimmäisen vuoden aikana.  

Suomi on saanut toistuvasti moitteita Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitealta perusturvastaan. Se on liian alhainen ja sen saaminen on liian monimutkaista. Potentiaalista väärinkäyttöä huomattavasti ongelmallisempaa on todennettu sosiaaliturvan alikäyttö. Lääkärikunta voisi käyttää yhteiskunnallista valtaansa ja nousta moraalisesta pahennuksesta kumpuavan keskustelun yläpuolelle. Voisimme puolustaa tulevassa SOTU-uudistuksessa tietoon pohjaavaa perusturvaa, joka täyttää tehtävänsä ydintarpeiden tyydyttäjänäterveyttä edistäen 

 

Ilari Ryhänen, YLE EVAL 

NLY:n terveyspoliittisen valiokunnan jäsen, NLY:n valtuuskunnan jäsen