Siirry suoraan sisältöön
Etusivu > Sietokynnys perusterveydenhuollossa on ylitetty
Etusivu > Sietokynnys perusterveydenhuollossa on ylitetty

Sietokynnys perusterveydenhuollossa on ylitetty

Kouvolan Sanomat uutisoi 21.7. suuressa jutussa sensaationomaisesti siitä, kuinka terveyskeskuslääkärin työhön saattaa sisältyä kirjeiden lähettämistä, tilastointia, toimenpiteitä ilman avustajaa, laboratoriokokeiden tilaamisia ja neuvontaa siitä, miten näihin kokeisiin pitää valmistautua. Lisäksi työhön kuuluu yleistä terveysneuvontaa ja potilasohjausta. Hoitajien ja sihteerien työtä on siirretty lääkäreille ja samanaikaisesti hoitajat ovat alkaneet tehdä lääkärin työtä. Merkittävästi terveyskeskuslääkärin työkuormaa lisäävät erilaisten lausuntojen laatiminen (postilaatikon siirtämisistä erilaisiin kuntoutuslausuntoihin ja hoitotukiin).  Perusterveydenhuoltoa tunteville lääkäreille uutisessa tuskin oli mitään uutta.

90-luvulla Paavo Lipposen hallitus totesi, että terveydenhuollon kokonaisuutta tulee selkiyttää. Sitä saakka on SOTE-uudistus ollut tahmaisesti ja yskien etenevä prosessi ja yksikään hallitus ei ole kyennyt viemään tavoitetta maaliin, ei edes lähelle sitä. Tänä aikana monessa terveyskeskuksessa ja kuntayhtymässä on laiminlyöty kehittämistyö, kun toimipisteen tulevaisuus on ollut samean sumuverhon peitossa. Merkittävä määrä harjaantuneita erikoislääkäreitä on ilmaissut kantansa pysähtyneisyyteen siirtymällä muihin työtehtäviin.

Yleislääketiede on vaativa erikoisala ja aiheuttaa minussa syvää kunnioituksen ja arvostuksen tunnetta. Työssä vaaditaan hyviä ihmissuhdetaitoja, laaja-alaista diagnostiikan osaamista ja poikkeuksellisen monipuolista hoidon ja palvelujärjestelmän tuntemista.  Vaativasta työstä huolimatta palvelujärjestelmä kohtelee paremmin erikoissairaanhoidossa työskenteleviä kollegoja: harva erikoissairaanhoidon lääkäri voisi kuvitella työtä ilman osastonsihteerejä.

Perusterveydenhuollon ongelmat ovat ankea riesa myös potilaille. Mikäli potilaalla on maksukykyä, pääsee hän yksityispuolella nopeasti lääkärin arvioon. Julkiseen terveyskeskukseen voi potilas joutua jonottamaan viikkoja ja sittenkin päästä sairaanhoitajan vastaanotolle. Luomenpoiston voi yksityisellä terveysasemalla tehdä plastiikkakirurgi, mutta joissakin terveyskeskuksissa potilaalle tarjotaan vain sairaanhoitajaa luomenpoistajaksi. Monissa terveyskeskuksissa sairaanhoitajat tekevät täysiaikaisesti diagnostiikkaa ja lääkärin on tyytyminen reseptiautomaattina toimimiseen. Tämä ei takaa potilaalle laadukasta hoitoa. Kuten Kouvolan Sanomien jutussa todettiin, ei sairaanhoitajan osuvuus diagnostiikassa vastaa lääkärin taitoa. Sen sijaan monessa muussa terveyskeskuksen prosessissa sairaanhoitajat ovat lääkäriä taitavampia ja heillä on korkealuokkaista osaamista. Potilasohjaus on yksi niistä.  Hätäratkaisuina tehdyt tehtäviensiirrot lääkäreiltä sairaanhoitajille ja siitä seuranneessa työntekijäpulassa sairaanhoitajien töiden siirtäminen lääkäreille eivät ole johtaneet parempaan hoitoon. Sairaanhoitajilla on koulutukseensa perustuen luja ydinosaaminen. Eikö palvelujärjestelmä arvosta sitä, kun sairaanhoitajia yritetään laittaa oman osaamisensa sijaan apulääkärin tehtäviin.

Tilanteen järjettömyyttä kuvaa myös hyvin se, miten työnantaja on suhtautunut kultaakin kalliimpiin sihteereihin. Esimerkiksi tilastoinnin siirtäminen osaavilta ja huipputaitavilta sihteereiltä lääkäreille (ja joissakin terveyskeskuksissa kaikkien sihteerien irtisanominen) ei ole johtanut kustannustehokkaaseen, saati laadukkaaseen työhön. Itse myönnän, että olen saattanut tilastoida ajokorttitarkastuksen palvelumuodoksi merimiessairaanhoidon, koska se on näkemykseni mukaan ollut lähinnä ajoterveyden ylläpitämistä (valikosta en parempaakaan vaihtoehtoa löytänyt). Sihteeri olisi osannut tehdä tämänkin paremmin. Sihteerin tehtävien siirtämisessä sairaanhoitajalle ei myöskään ole järjen häivää.

Myös Lääkäriliiton valtuuskunta on nostanut perusterveydenhuollon ongelmat kiven nokkaan ja vaatinut pikaista muutosta nykytilanteeseen. 

Lääkärin ei tule toimia postittajana. Lääkärin ei tule olla reseptiautomaatti hoitajalle. Lääkärin ei tule tehdä päätoimisesti potilasohjausta (esim. näytteenotot). Lääkärin ei tule suostua tilastonikkariksi. Lääkärin ei tule aloittaa päiväänsä keräämällä työvälineitä vastaanottohuoneeseensa. Lääkärin pitää pystyä tekemään työnsä (myös paperityöt ja ammattitaidon päivittäminen) työaikansa puitteissa. Lääkärin tulee voida keskittyä tekemään sitä, mitä hän parhaiten osaa: diagnosoimaan ja hoitamaan potilaita. Tämä on myös kustannustehokasta.

Toiset terveyskeskukset toimivat hieman paremmin ja toisissa ongelmat korostuvat. Huonosti toimiva perusterveydenhuolto on silti kansallinen häpeätahra. Perusterveydenhuolto on julkinen peruspalvelu, kansanterveyden kulmakivi ja terveydenhuoltojärjestelmän tärkein peluri. Nykyinen järjestelmä ei kestä kriittistä arviointia. Potilaillamme on oikeus hyvään hoitoon asuinpaikasta riippumatta ja meillä oikeus inhimilliseen, hyvään ja kestävään lääkärin työhön maamme jokaisessa terveyskeskuksessa. Perusterveydenhuollon alennustila tulee korjata välittömästi ja terveyskeskusten arvostus palauttaa. 

Kannustan kaikkia kollegoitani nousemaan vastarintaan mainittujen epäkohtien vuoksi, ja vaatimaan äänekkäästi sekä järjestelmän pikaista uudistamista että tuomaan esiin korjausehdotuksia – tarvittaessa lakkoilemalla muutoksen jouduttamiseksi. Olemme siitä vastuussa potilaillemme ja toisillemme. Viva la resistenza!

 

Eino Solje
NLY:n hallituksen varapuheenjohtaja