Pidin Nuorilääkäripäivillä luennon lääketieteellisestä päätöksenteosta ja siitä, miten päätöksenteon virhelähteitä voi yrittää välttää. Huonon päätöksen ainekset ovat kasassa, kun edeltävästä silmiesi ummistamisesta on kulunut 24 tuntia, aulassa odottava neljän tunnin jono stressaa, ja kaiken päälle odottamiseen kyllästynyt potilas vielä naama punaisena kyseenalaistaa ammattitaitoasi lääkärinä. Ajattelua voi parantaa lähestymällä päätöksentekoa systemaattisesti, mutta se vaatii hieman aikaa. Luentoyleisöstä kysyttiinkin, olenkohan realistinen edellyttäessäni analyyttistä ajattelua tilanteessa, jossa jono oven takana oli tosiaan neljän tunnin pituinen. 

Kysymys oli hyvä, mutta sen takana on vielä tärkeämpi kysymys. Puhutaan laadukkaasta ajattelusta, siis hyvistä päätöksistä. Päätösten tekeminen on lääkäreiden lakisääteinen velvollisuus – tekijä, joka erottaa meidät muusta hoitohenkilökunnasta laissa terveydenhuollon ammattihenkilöistä (22§). Miksi nuoren lääkärin ensimmäinen ajatus on, ettei hänellä kuitenkaan ole laadukkaaseen päätöksentekoon ajallista mahdollisuutta? Hänellä ei ole mahdollisuutta tehdä työtään hyvin. 

Tutkimusten mukaan asetelmasta riippuen 5-15% diagnooseista on vääriä. Lääketiede on monitekijäistä, oikeat päätökset vaikeita, ja todellakin, jonkin verran vääriä päätöksiä väistämättä kuuluu järjestelmään. Mutta eivät ne väärät päätökset, jotka ovat seurausta 24 tunnin päivystyksistä. Eivätkä ne, joihin päädytään, kun päivystyksessä on joka ilta ja yö neljän tunnin odotusaika (onneksi lehdestä sentään sain lukea, että ”potilasturvallisuus ei vaarantunut” – muuten olisin saattanut huolestua). Eivätkä ne, jotka seuraavat, kun Siperia opettaa opettajan sijaan. 

On arvioitu, että Yhdysvalloissa kuolee joka päivä kolme jumbojetillistä ihmisiä lääketieteellisten virheiden seurauksena. Arviossa on mukana muunkin hoitohenkilökunnan kuin lääkäreiden tekemät virheet, mutta eiköhän siitä huolimatta Suomessakin lääkäreiden huonoista päätöksistä saada liian monta reittilentoa vuodessa täyteen. Ongelma ei ole mitätön. Voi miettiä, kuinka junaliikenteen suosio kasvaisi parin Helsinki-Oulu -lennon päädyttyä savuavana pilvenä iltauutisiin.  

Terveydenhuollon virheet konkretisoituvat kuitenkin jonkun osaston nurkassa, piilossa yleisön katseilta. Auttaaksemme näitä epäonnisia terveydenhuollon matkustajia meidän pitää ensin todeta, ettei ole väistämätöntä, että emme voisi tehdä työtämme hyvin. Ja sitten ongelmat pitää tehdä näkyviksi. Se, että päivystyksessä on neljän tunnin jono ei ole jumalallista johdatusta vaan monen päätöksen summa: perusterveydenhuollon jonot, päivystyksen vajaa miehitys, huonot ohjauskäytännöt, toimimaton triage 

Toimimattomat käytännöt työpaikalla muuttuvat, kun riittävän moni tuo ne ilmi, yhdessä tai erikseen. Aliresursointi on vaikeampi virhelähde korjata ja vaatii usein lopulta poliittista tahtotilaa. Siksi on ollut ilahduttavaa löytää aamun lehdestä lääkäreitä kommentoimassa perusterveydenhuollon systeemivirheitä kerrankin muillakin kuin ”potilasturvallisuus ei vaarantunut” -vuorosanoilla. Toivotaan, että tämän lehden tullessa painosta keskustelu ei ole taas kerran hiljennyt ja unohdettu, vaan että näiden puheenvuorojen myötä sote-näytelmä alkaisi vihdoin saada vähemmän traagisia piirteitä. 

Pystykö sinä tekemään työsi hyvin? Jos vastaus on ei, keneen sinun pitäisi olla yhteydessä tilanteen muuttamiseksi? 

Iivo Hetemäki
NLY:n terveyspoliittisen valiokunnan jäsen