Päivystämisellä on merkittävä asema lääkärin ammatissa. Päivystystaakka jakautuu epätasaisesti eri erikoisalojen välillä, minkä moni ottaa huomioon omaa erikoisalaansa päättäessään. Tavalla tai toisella päivystys on kuitenkin läsnä läpi medisiinarin uran. Nykyisin päivystys on jaettu kolmeen muotoon: työpaikka-, vapaamuotoiseen ja poikkeavaan työpaikkapäivystykseen. Näistä ensimmäinen on työpaikalla suoritettavaa aktiivityötä, toisessa ollaan valmiudessa saapua työpaikalla tarvittaessa ja kolmannessa aktiivityön määrä on vähäistä (esimerkiksi psykiatria). Nämä päivystysmuodot muuttuvat uuden työaikalain myötä.
Työaikalaki uudistettiin 19.3.2019 vastaamaan enemmän nykyajan työympäristöä ja muuttuneita tapoja. Vaikka työaikalaki astuu voimaan jo 2020 alussa, sen muutokset näkyvät vasta uudessa Lääkärisopimuksessa. Nykyinen Lääkärisopimus on voimassa 31.3.2020 saakka, jonka jälkeen (jos työehtosopimusneuvottelut saadaan ajoissa päätökseen) uusi sopimus tulee voimaan heti. Pääperiaatteiden pysyessä lähes ennallaan työaikaan on tulossa merkittävä muutos: Uuden lain mukaan kaikki aika, jonka työntekijä viettää työpaikalla työnantajan käytettävissä, on työaikaa. Lääkärille päivystäminen työpaikalla ei olisi miltään osin varallaoloa. Tämä herättää useita kysymyksiä koskien esimerkiksi ylitöiden määrää ylityörajan ollessa 48 tuntia viikossa. Lääkärin säännöllinen viikkotyöaika on 38,25 tuntia, eli olisi sallittua tehdä säännöllisen työajan ylittävää työtä noin 10 tuntia viikossa. Lomat tasaisivat ylityörajaa.
Toinen merkittävä muutos on pakottava velvoite sopia vuorokausilevosta. Vuorokausilepo olisi säännöllistä päivätyötä tekevällä 11 tuntia vuorokaudessa ja vuorotyöläisellä 9 tuntia. Levosta sovittaneen uudessa Lääkärisopimuksessa, mikä on herättänyt keskustelua päivystysvuorojen pituudesta päivystävien erikoisalojen sisällä. Vaikutukset voivat olla merkittäviä mutta voi olla, ettei nykyiseen järjestelmään tule juuri muutoksia. Sopivan päivystysvuoron pituus jakaa lääkärikuntaa: Lääkäriliiton Työmarkkinatutkimuksessa 2017 enemmistö lääkäreistä koki 12 tunnin pituuden sopivana päivystysvuorona.
Valmistautuessani henkisesti ensimmäiseen yöpäivystykseeni, haastattelin edellisellä vuosituhannella valmistunutta kollegaa, joka kertoikin nuoruusvuosiensa kokemuksista sisätauteihin erikoistuvana apulaislääkärinä raskaassa päivystyspisteessä.
”Oli kylmä ja myrskyinen syysmaanantai. Vaimo oli kotona esikoisen kanssa ja ensiavussa toimiminen oli haastavaa, mutta onneksi sitäkään ei tarvinnut jaksaa kuin aamusta iltapäivään asti. Toisen päivystäjän saapumista ei kuitenkaan kuulunut ja potilaita tuli jatkuvana virtana, joten sorvin ääreen oli pakko jäädä tekemään hänenkin vuoronsa ja potilaitahan riitti. Erikoislääkärin saavuttua työpisteelle kierrettiin vielä päivystysosasto ja kotiutettiin potilaat, minkä jälkeen työpäivä oli vihdoin ohi.
Odottamaton 28 tunnin vuoro oli raastanut jonkin verran hermoja, mutta kai tällaista voi sattua kenelle tahansa. Ei muuta kuin kotiin lepäämään, sillä seuraavana päivänä oli uusi arki ja uudet kujeet ensiavussa taas ensiapua aamusta. Iltapäivävuorolaisten saapuessa mutta toisen päivystäjän jäädessä näkymättömiin kalvava tunne valtasi mielen: Ei näin voi käydä kahta kertaa putkeen? Mutta näin kävi.
Torstaina takana oli kaksi reilun 28 tunnin yhtäjaksoista työrupeamaa. Noh, kohta olisi viikonloppu ja voisi jäädä kotiin palautumaan melko kammottavalta viikolta. Mutta ei ole kahta ilman kolmatta. Siispä olin yhteensä noin 80 tuntia töissä 5 vuorokauden aikana. Näinkin voi käydä.
Kuultuani tarinan olin melko kauhuissani, vaikka kollegan menneisiin aikoihin nähden paljon oli varmasti muuttunut. Olihan hän kuitenkin lääkärinä aikana, kun Saksoja oli kaksin kappalein, internettiä ei ollut olemassa ja Kekkosen neljäs kausi presidenttinä päättyi. Päivystysmääriä on Lääkärisopimuksessa rajoitettu työpaikkapäivystysten osalta viiteen kuukaudessa, tai alle 85 tuntia kuukaudessa ja vapaamuotoisen päivystyksen osalta kuuteen. Tämän lisäksi töissä edellytetään viikkolepoa, jota kuuluu olla viikossa vähintään 24 tunnin yhtämittaisen jakson verran.
Monella saattaa päivystyskorvauksissa kertautuva perustyön tuntipalkka houkutella tekemään pitkää päivää, eikä tällaisia työn imussa nikkaroivia tekijöitä varmastikaan ole liikaa. Viikkolevolla ja päivystyskatoilla voidaan kuitenkin myös suojella lääkäriä ylirasitukselta, josta monet nykyajan seniorilääkärit joutuivat kärsimään omina nuoruusvuosinaan. ’Vanhoina hyvinä aikoina’ odotukset saattoivat olla melko koviakin: Yhdysvalloissa 1800-luvun lopulla uraauurtava kirurgi William S. Halsted (joka kehitti ensimmäisinä muun muassa kirurgien erikoistumiskoulutusta) vaati omilta erikoistuviltaan vähintään 362 vuorokautta päivystysvalmiutta vuodessa 24 tunnin vuoroissa. Itse hän suoriutui omasta päätähuimaavasta vaatimuksestaan tehostamalla toimintaansa kokaiinilla, mitä hän ei tietenkään kertonut oppilailleen.
Vili Pehkonen
NLY:n edunvalvontavaliokunnan jäsen
