Ajanhukkaa, tuskastuttavaa, ärsyttävää – bussi oli myöhässä, vastausta ei kuulu, sen pitäisi olla jo täällä; joskus ei auta muuta kuin odottaa. Maailma on tehokkaampi kuin koskaan, mutta niin ärsyttävää kuin se onkin, jokapäiväinen odottaminen on edelleen osa arkeamme. Jokaisella meistä on tapamme yrittää päästä epämukavasta välitilasta mihin tahansa muuhun tilanteeseen, jotta odottamisen tuska ei jäytäisi meitä. 

Jokaisen odottajan varma valinta nykypäivänä on puhelimeen tarttuminen. Digiloikka on tarjonnut helpon tavan käyttää yleensä kovin tiukalla oleva ajan rennosti esimerkiksi somessa. Tehokkuus alkaa tosin helposti kärsiä muutaman minuutin luppoajan jälkeen, kun sovellusten kierrättäminen Iltalehden, Instagramin ja Snapchatin välillä alkaa käydä kolmatta kierrostaan.  

Itse olen todennut, että vaikka puhelimeen on helppo tarttua, siihen tarttumatta jättäminen voi olla myös hyvin palkitsevaa. Esimerkiksi matkustaessani kotipaikkakuntani ja Kuopion välillä, niin oma mielen-, kuin edessä kiitävä suomalainen maisema vievät helposti mennessään. Samoin kaupungin sykkeen seuraaminen jotakin odotellessa antaa itselleni pienen hengähdystauon ajoittain kiireisessäkin arjessa. Vaikka itsensä pommittaminen jatkuvalla informaatiotulvalla onkin mukavan stimuloivaa, uskoisin, että pysähtyminen muulloinkin kuin yöksi, on jokaiselle hyväksi. Tietoisuustaitojen puolesta kirjoitti myös SML:n hallituksen jäsen Ilona Kaisti NLY:n blogissa helmikuussa.

Toisaalta joskus odottaminen prosessina voi olla niin pitkä, että puhelin ei tarjoa enää riittävää apua. Elämää on pakko jatkaa niin tenttitulosta, kuin valtion tarjoamaa piikkiäkin odotellessa. Tällainen ajanjakso koetaan helposti sellaiseksi, että sen voisi skipata suoraan ajankohtaa, jolloin asiat etenevät jälleen, eikä alituinen epävarmuus olisi kumppanina. 

Onneksi tätä lukiessaan, jokainen voi taputtaa itseään olalle, ja todeta, että kyllä niistä monista tuskastuttavista hetkistä on päästy eteenpäin. Haastankin sinut arvoisa lukija miettimään, mitä hopeareunuksia olet löytänyt odottamisen tummasta pilvestä.  Onko luppoaika ajanut sinut koskaan tekemään asioita, joita et muuten tekisi? Oletko koskaan antanut periksi odottamiselle, tarttunut toimeen, ja todennut: ”Eilinen on mennyttä, huomisesta ei tiedä, elän siis nyt ja tässä.” 

Vaikka tätä kaunista ajatusta luonnonlapsena elämisestä ei voikaan aina noudattaa, sitä kohti kannattaa pyrkiä.

Aika ajoin olemme erilaisten olosuhteiden uhrina, joihin emme voi vaikuttaa. Tällöin ihmisen vahvuus on jo vuosituhansien ajan ollut sopeutuminen erilaisiin olosuhteisiin, on tartuttu hetkeen, kun muuta ei ole voinut.

Viimeisen vuoden aikana olen antanut aikaa uudenlaisille asioille elämässäni, kuten tutkimukselle, uuden oppimiselle ja toisaalta enemmän aikaa kaikkein lähimmille ihmisille. Vaikka odotus normaalista elämänrytmistä on ollut kova, aika ei ole missään tapauksessa mennyt hukkaan, vaan voin katsoa myös taaksepäin ilolla. 

Mitä sinä olet oppinut odottaessasi ja haluat säilyttää mukanasi myös jatkossa? Nyt on lupa kaalia kermat kakun päältä. Suotko itsellesi mindfullness-hetken ilman kännykkää, sivistätkö itseäsi, vai nostatko jalat pöydälle ja vietät entistä useammin rennon koti-illan?  Odottamisen huonot puolet voi jättää menneisyyteen heti kun se on mahdollista, mutta ei mitään niin huonoa, ettei jotakin hyvääkin. Tartu siis siihen, mitä odottavan pitkä aika mahdollistaa!

Juho Nikula
Neljännen vuoden kandidaatti Kuopiosta
Suomen Medisiinariliiton hallituksen jäsen

P.s. Lähiopetusta odottaessaan Suomen Medisiinariliitto on julkistanut viime ajan digitalisaation innoittamana digikannanoton. Kannattaa käydä tutustumassa aiheeseen osoitteessa medisiinariliitto.fi