Kun pitkän määräaikaisuuden saanut kollega kertoi onnenpotkustaan sosiaalisessa mediassa, täyttyi kommenttikenttä vilpittömistä onnitteluista. Mutta onko pitkä määräaikaisuus todella onnittelemisen aihe? Onko vakituisesta työstä tullut niin epätavallinen poikkeus, että pitkä määräaikaisuus koetaan jo suureksi saavutukseksi, unelman vakituisesta virasta ollessa lähinnä pilvilinnojen rakentelua? 

Määräaikainen työsuhde on tarkoitettu määräaikaiseen työvoiman tarpeeseen. Kun tarve loppuu, loppuu myös määräaikaisuus. Vastaavasti pysyvään työvoiman tarpeeseen tulee lain mukaan palkata vakituinen työntekijä. Mahdollisten yt-neuvotteluiden yhteydessä määräaikaiset on tapana pyyhkäistä pois organisaatiosta yksinkertaisesti jättämällä määräaikaisuudet uusimatta. Sitä vastoin vakituisesta työstä irtisanottu täytyy ottaa takaisin, jos hänen työpanokselleen onkin jälleen tarve. Määräaikaisten kohdalla takaisinottovelvoitetta ei ole. Määräaikaisesta eroon pääsemiseen ei toki tarvita edes yt-neuvotteluita. Määräaikaisuuden voi jättää uusimatta muutenkin – työvoiman tarvehan oli vain tilapäinen. 

Määräaikainen työsuhde pitääkin työntekijän varpaillaan. Organisaation epäkohtia on vaikea nostaa esille tai ongelmia kritisoida. Työntekijöiden täyttä panosta ei saadakaan organisaation käyttöön, kun virkaiältään nuorin (ja ehkä energisin) osa ei uskalla avata suutaan, mikä estää työpaikan ja työyhteisön kehittymistä. Moni potilasturvallisuutta parantava uudistus, työtehoa nostava muutos tai muutoin työskentelyn miellekyyttä edesauttava parannus jää tekemättä. 

Valitettavasti lain vastaisesti raskaana olevien kollegoiden määräaikaisuuksia päätetään, viimeistään äitiysloman alkamiseen, koska ”meillä on ollut tapana toimia näin”. Vakituisessa virassa olevan kohdalla ei luonnollisestikaan näin voisi toimia. Parhaassa perheenperustamisiässä epävarma työtilanne ei rohkaise hankkimaan lasta – ei ensimmäistä eikä seuraavia. 

Miksi loputtomia sijaisuusputkia sitten pyöritetään? Työvoiman jatkuva tarvehan on ilmeinen, oli sitten kyseessä toinen tai kahdeskymmenestoinen peräkkäinen määräyskirja saman työnantajan palveluksessa. Määräaikainen on sopivan lyhyessä narussa, narun pituuden mittana toimii määräaikaisuuden pituus. ”Kai sä ymmärrät, että olet täällä vain näytillä? Mieti nyt vielä, pidätkö sitä isyysomaa.” Näin ystävälleni sanottiin hiljattain – ja viidakkorumpu kertoo vastaavien kommenttien olevan terveydenhuollossa tavallisia. Määräaikainen myös ymmärtää palata äitiyslomalta töihin, kun se työnantajalle sopii. Vakituisessa virassa olevan on helpompi pitää hänelle lainmukaisesti kuuluvia äitiys- ja isyyslomia sekä vanhempainvapaita. 

Mitä tapahtuu, jos työntekijä sairastuu vakavasti tai vammautuu onnettomuudessa, eikä enää ole kykenevä hoitamaan aiempaa työtehtäväänsä? Vakituisten työntekijöiden kohdalla mietitään työjärjestelyitä. Sairastuneelle saattaa löytyä sopiva työ oman erikoisalan sisältä, tai saatetaan miettiä siirtymistä saman työnantajan palveluksessa erikoisalalle, jossa vamma ei rajoita työntekoa. Määräaikaisen kohdalla voidaan todeta, ettei määräaikaisuuden jatkamiselle uudessa tilanteessa ole perusteita. 

Määräaikainen on myös kelpo tutkimusapulainen. Erikoistumisen etenemisen ehtona saattaa olla apurahalla tai apurahatta tutkimustyön tekeminen. Monissa yksiköissä erikoislääkäreitä pidetään loputtomassa määräaikaisuusputkessa, kunnes väitöskirja valmistuu tai väitellyt kollega päättää hakea väittelemättömän kollegan vuosikausia sijaisena tekemää virkaa.

Ylilääkärin pestin ollessa kyseessä, vaatimuksena saattaa olla jopa dosentuuri. Pätevien hakijoiden puuttuessa, sijaisena toimii usein pitkiäkin aikoja erikoislääkärikollega, jolta väitöskirja tai dosentuuri puuttuu. Voidaanko katsoa, ettei hän ole sovelias hoidettuaan sijaisena ylilääkärin virkaa jopa vuosikausia puuttuvan tieteellisen ansion takia ja voidaan korvata vuosienkin päästä muodollisesti pätevällä hakijalla?

Henkilön soveltuvuus työhön ja erikoisalalle pystytään arvioimaan ensimmäisen puolen vuoden aikana, jonka jälkeen hänet tulee vakinaistaa. Erikoistuvat lääkärit voitaisiin myös palkata yleiseen erikoistuvan lääkärin virkaan, jolloin työntekijä voisi siirtyä erikoisalalta toiselle saman työnantajan palveluksessa, jos työntekijä ja työnantaja yhdessä toteavat, ettei alkuperäinen erikoisala ollutkaan erikoistuvalle paras valinta. Vastaavasti erikoislääkärin tai ylilääkärin viran auetessa, tulisi palkata paras sillä hetkellä käytettävissä oleva lääkäri. Kyllä väitelleille ja dosentuurin hankkineille kollegoillekin virkoja riittää. Lisäksi terveydenhuollossakin soisi hakijakeskeisen palkkauksen yleistyvän: jos sopiva hakija ilmaantuu, luodaan hänelle sopiva virka. 

Suurten työnantajien luulisi kykenevän ennakoimaan työvoiman tarvetta ja osaavan arvioida, kuinka moni työntekijä keskimäärin on poissa – sairauslomalla tai äitiys/isyyslomalla – ja palkkaavan vakituisia työntekijöitä vastaamaan todellista, poissaolot huomioivaa tarvetta. Jos olisikin viikko, jolloin tavanomaista useampi olisi töissä, voisi ylimääräisen ajan käyttää työtehtävien kehittämiseen – siihenhän ei resursseja yleensä ole varattu. 

Loputtomien määräaikaisuuksien kulttuuri on paitsi julma, myös lain vastainen. Tulevalla valtuuskuntakaudella Lääkäriliiton tulee nostaa esiin sijaisten huono asema ja kohtuuttomat pätkätyöt. Vakituisessa virassakin on koeaika, jonka aikana sopivuus tehtävään selviää. Vastaavasti yhden määräaikaisuuden jälkeen pystytään kyllä arvioimaan soveltuvuus ja toisen määräaikaisuuden sijaan tulee tarjota vakituista virkaa. Vakituinen työntekijä pystyy luottamaan asemaansa ja näin ollen uskaltaa lähteä parantamaan omaa työpaikkaansa, myös tutkimustyön saralla.  

 

Pauli Vähämurto

Nuorten lääkärien yhdistyksen ehdokas Lääkäriliiton vaaleissa numerolla 96