Aikataulupaineet hengittävät niskaan. Potilas kertoo olevansa kiinnostunut homeopatiasta eikä halua syödä ehdottamaasi verenpainelääkettä. Oma verenpaine alkaa nousta. Miten näyttöön perustuvaa lääketiedettä viestitään vastaanotolla? Kuinka vastata epäilevälle potilaalle?
Hiljattain julkaistuissa vastavalmistuvan lääkärin osaamistavoitteissa on kohta: ”Vastavalmistunut lääkäri osaa tulkita ja selittää tutkimustietoa ymmärrettävästi auttaakseen potilasta tekemään tietoisia päätöksiä hoidostaan ja sen toteuttamisesta”. Ei siis riitä, että lääkäri itse ymmärtää päätösten takana olevan tieteellisen tiedon.
Hyvä tiedeviestintä potilaille on ihmisläheistä ja tilannetajuista. Samoja asioita, jotka ovat osa vastaanottoa. Miten aihetta siis lähestytään?
”Tiedeviestinnässä kannattaa pitää kirkkaana mielessä tavoite”, toteaa Pauli Ohukainen, Oulun yliopiston tutkijatohtori ja systeemiepidemiologi sekä Tervettä skeptisyyttä -blogin pitäjä. Ohukainen ei ole lääkäri, mutta on tutkijatyönsä ohella perehtynyt tieteestä viestimiseen. Keskeisimmät tavoitteet lääkäreille ovat hänen mielestään ymmärrettävyys ja hoitomyöntyvyys.
Videoyhteyden päässä oleva Ohukainen antaa tiedeviestintään aluksi kolme yleisohjetta: ”Ensinnäkin pidetään selkeästi erillään data, tutkimustieto ja oma tulkinta tai mielipide. Toiseksi on hyvä myöntää avoimesti, missä kulkevat tiedon rajat. Lopuksi pitää miettiä itselle sopiva tyyli viestiä, sellainen, joka tulee pakottamatta”.
Tietoa ihmiseltä ihmiselle
Potilaan luottamuksen saavuttaminen on tärkeää, jotta viesti voi ylipäätään mennä perille. Siihen auttaa Ohukaisen mukaan laskeutuminen potilaan kanssa samalle tasolle. Kasvoton institutionaalinen viestintä on ranskalaisia viivoja, faktoja peräkkäin. Se voi toimia hoitosuositusteksteissä, mutta sellaisenaan sitä ei kannata tuoda vastaanotolle.
”Oma persoona ja kielenkäyttö pitää tulla mukaan, se tekee viestistä miellyttävämmän ja helposti lähestyttävämmän”, Ohukainen sanoo. Hän saattaa omissa julkaisuissaan avoimesti kiroilla, jos vaikkapa koko tiedeyhteisöä syytetään korruptiosta. ”Joidenkin mielestä se vie uskottavuuden, mutta toisaalta saan kiitosta, kun viestistäni välittyvät tunteet ja inhimillisyys”, Ohukainen kertoo. ”Se on omannäköistäni viestintää. Toki minulla on etu, etten ole sanomisistani tilivelvollinen pomolleni. Kaikilla tällaista ylellisyyttä ei ole”, hän sanoo.
Viestistä voi tehdä vakuuttavamman myös linkittämällä se itseensä. ”Jos esimerkiksi keskustellaan rokotteista, voi lääkäri sanoa, että itsekin ottaa kaikki rokotteet ja lapsetkin on rokotettu”, Ohukainen sanoo ja jatkaa: ”Lääkäri on silloin sitoutunut itse samaan tietoon ja soveltaa sitä henkilökohtaisellakin tasolla. Viesti ei tule vain jostain ylhäältä päin.”
Vaikka ylhäältä alas kerrontaa on syytä välttää, auktoriteettia on sallittua käyttää perusteluna. Silloin Ohukaisen mielestä on hyvä siirtää vastuu tiedosta ylöspäin. ”Voi todeta, että oma koulutus ei tarkoita, että minä olen oikeassa, mutta se auttaa minua tunnistamaan kuka on oikeassa”, Ohukainen ehdottaa. ”Voi esimerkiksi todeta, että tietää aihetta tutkineita tai on kuullut alan professorin luennon. Samalla ilmaistaan oma luottamus ihmisiin, jotka ovat oikeita asiantuntijoita”, Ohukainen sanoo. ”Lääkäri ei ole viimeinen auktoriteetti, vaan viestintuoja”, hän tiivistää.
Ohukainen itsekin konsultoi työssään jatkuvasti viisaampia: ”Oma osaaminen on aina sidoksissa muiden osaamiseen. Pitää pysyä nöyränä.”
Selkeä viesti
Saattaa tuntua itsestäänselvyydeltä, että potilaalle tulee puhua ymmärrettävällä kielellä. Ohukainen huomaa ajoittain asiantuntijoiden käyttävän ammattijargonia ja teknisiä termejä, kun he haluavat näyttäytyä viisaina. ”Kuitenkin, kun joku on todella perillä asiastaan, hän pystyy pukemaan vaikean asian helposti ymmärrettäväksi puhekieleksi. Se on pykälää ylempi askel ammattitaitoisessa viestinnässä. Jargon ei tue viestinnän tavoitetta”, Ohukainen sanoo. Hän yrittää itsekin kirjoittaa mahdollisimman yleistajuisesti. ”Jos tilanne vaatii, voi myöhemmin keskusteluun ottaa vaikeampia termejä ja avata ne”, hän toteaa.
Milloin potilaalle sitten pitää antaa tieteellisiä perusteluja? ”Olen itse luonteeltani sellainen, että kun kuulen perusteluita, se antaa viestille painoarvoa. Toisaalta tiedostan hyvin, että monia perustelut eivät kiinnosta. Tarvitaan sosiaalista pelisilmää”, Ohukainen pohtii. Hän ajattelee, että kevyt perustelu on hyvä antaa aina. Sellaisia löytääkin usein hoitosuosituksista: ”tämä hoito on tehokkain moneen muuhun verrattuna” tai ”tästä on eniten kokemusta”. ”Ei ole tarkoitus kaataa meta-analyysejä saavista potilaan päälle”, Ohukainen sanoo.
Tietoa ja epätietoa
Parhaiten Ohukainen tunnetaan Tervettä skeptisyyttä -blogistaan. Siellä hän käsittelee terveysaiheita sekä kriittistä ajattelua. Tämä on vienyt hänet myös törmäyskurssille epätiedon ja valetiedon kanssa. Facebookissa hänen postauksensa keräävät herkästi ärhäköitä terveyshuuhaan puolustajia ja jopa salaliittoteoreetikoita.
Suomalaisten luottamus tieteeseen ei heijastu somessa. ”Tukeudun Tiedebarometriin, jossa nähdään oikeansuuntaista kehitystä. Suomalaisten kiinnostus ja luottamus tieteeseen on kasvanut tasaisesti. Vielä selkeämpi trendi nähdään huuhaan (esimerkiksi homeopatian) suosion laskussa”, Ohukainen sanoo.
”Somekeskusteluista tulee helposti harha, että huuhaa lisääntyy. Toisaalta voidaan argumentoida, että niin ei ole. Kun katsotaan esimerkiksi väestötason vaikuttavuuden mittareita, ei tieteen vastustaminen siinä näy. Juuri julkaistussa tutkimuksessa suomalaiset mieltävät koronarajoitusten kanssa elämisen kaikista helpoimmaksi Euroopan mittakaavalla. Siihen on vaikeaa keksiä muita selityksiä kuin, että kansakuntana ymmärrämme syyt suositusten taustalla ja noudatamme annettuja ohjeita”, Ohukainen sanoo. ”Meteli somessa on suurempaa kuin objektiivinen vaikuttavuus”, hän tiivistää.
Onko terveyshuuhaasta kuitenkin syytä olla huolissaan?
”Olen jonkin verran huolissani laadullisesta näkökulmasta katsottuna. Huuhaa hakee erilaisia äärimmäisiä muotoja ja toisinajattelijat siirtyvät äärimmäisempään marginaaliin. Polarisaatio saattaa tuoda mukanaan haitallisempiakin lieveilmiöitä”, Ohukainen sanoo. Hän on esimerkiksi huomannut tiettyjen somen terveyshuuhaata jakavien ihmisten julkaisuissa vilisevän yhdysvaltaisen äärioikeiston käyttämiä termejä sekä salaliittopropagandaa. ”Voisi kuvitella näiden pysyvän pienen piirin juttuina, mutta lopputulemaa ei voi tietää”, hän pohtii.
Tiedettä puolustamassa
Sosiaalinen media on hyvin erilainen todellisuus kuin lääkärin vastaanotto. Vastaavasti tieteen viestimisellä on Ohukaisen mielestä erilaiset tavoitteet somessa ja kasvotusten keskustellessa. ”Jos tarkoitus on esimerkiksi kääntää jonkun ihmisen näkemys toisenlaiseksi, sanoisin että sen onnistumisprosentti netissä on lähellä nollaa. Kasvotusten se on todennäköisempää”, hän sanoo. Toisaalta netissä tiedettä pystyy puolustamaan laajemmilla perusteluilla ja lähteillä, harkiten ja monelta eri kantilta. Ohukainen ajattelee, että hyvät perustelut saattavat vakuuttaa epävarman ihmisen, joka seuraa keskustelua, mutta harvoin itse toisinajattelijaa.
Somessa törmää väistämättä myös salaliittoteoreetikoihin. Luottamuksen rakentamisessa auttaa Ohukaisen mielestä huolen tunnistaminen. ”Usein salaliittoteorioissakin on pieni totuuden jyvä taustalla. Eiväthän lääkeyhtiöt esimerkiksi ole mitään hyväntekeväisyysjärjestöjä”, Ohukainen sanoo.
Hänen mielestään salaliittoteorioihin uskoville kannattaa kuvata ajattelun yli-inhimillinen usko: ”Välillä on vaikeaa saada organisoitua kaveriporukan saunailtojakin, saati sitten salaliittoa, jossa tuhannet tai kymmenet tuhannet ihmiset toimivat yhteisen agendan eteen. Helpompiakin asioita on vaikeaa pitää salassa. Esimerkiksi Lahden doping-skandaali 2001 oli eräänlainen salaliitto, mutta ratkaisevana todisteena toiminut lääkärinlaukku unohtui huoltoasemalle.”
Jos potilas kertoo olevansa kiinnostunut terveyshuuhaasta, on Ohukaisen mukaan tärkeää kartoittaa tilanteen laajuus. ”Kaikissa tilanteissa ei ole järkevää lähteä vänkäämään potilaan kanssa tai puhumaan plasebosta”, Ohukainen sanoo. Jos potilas kieltäytyy vakavan tai henkeä uhkaavan sairauden lääketieteellisestä hoidosta, on toki syytä viestiä potilaalle lääkärin näkökulma. Se pitää Ohukaisen mielestä tapahtua kuitenkin dialogin ja luottamuksen kautta. ”Tuomitseminen, väheksyntä tai naureskelu on pahinta mahdollista myrkkyä”, hän painottaa.
“Tuomitseminen, väheksyntä tai naureskelu on pahinta mahdollista myrkkyä.”
Ohukainen muistuttaa, että huuhaasta kiinnostuu keskimäärin tietyntyyppiset ihmiset. ”Heillä yhdistäviä tekijöitä on luottamuksen tai ymmärryksen puute tieteellistä tutkimusta kohtaan”, hän sanoo. Tieteen puolustaminen ei silloin välttämättä auta. ”He arvostavat kokemuksellista ja elämyksellistä tietoa sekä tunnetason viestintää. Silloin viesti kannattaa välittää samanlaista kanavaa pitkin”, Ohukainen toteaa. ”Samalta tasolta puhuminen auttaa: tässä ollaan, kaksi ihmistä.”
Onni Jaskari
Kuva: Joona Yliselä
