”Tavoite” on istahtanut tiiviisti osaksi tämän nuoren self-help -kirjallisuutta kuluttavan aikuisen sanavarastoa, ja kirjoittaja onkin vaihtelevalla menestyksellä pyrkinyt erilaisiin tavoitteisiin (esimerkkinä: ”suostuttele äiti ostamaan World of Warcraft -tietokonepeli”). Hienoja uutisia saatiin viime kesänä, kun päätettiin Suomen lääketieteen opiskelijoiden voivan jatkossa pyrkiä valtakunnallisiin lääketieteen peruskoulutuksen osaamistavoitteisiin.
Mutta entäpä erikoislääkäritutkinto? Vastaavat osaamistavoitteet ovat useimmilla aloilla määrittelemättä. Ohjauskin saattaa pahimmillaan olla nimellistä, täyttä potilaslistaa tekevän erikoislääkärin konsultoimista kerran päivässä.
Kiinnostava termi on competence-based medical education (CBME). Sen tunnistetut viisi ydinosa-aluetta ovat vapaasti suomennettuina: 1) tavoitteet ovat kaiken pohja (outcomes are ‘king’) 2) taitojen ja tavoitteiden progressio 3) oppimistilanteiden räätälöinti tavoitteiden mukaan 4) opetuksen käytännönläheisyys, osallistavuus ja yksilöllisyys ja 5) monipuolinen, käytännönläheinen, koko oppimisen ajan jatkuva arviointi. Tarkemmin termiin ja menetelmiin voi perehtyä osoitteessa https://gocbme.org/icbme-site/five-core.html.
CBME:n menetelmät ovat mahdollisimman vahvasti näyttöön perustuvia.
Esimerkiksi arvioinnista on osoitettu, että oppimista kaikkein eniten tukeva arviointi ei ole harvoin tai jopa vain kerran toistuva tärkeä ja laaja kirjatentti vaan säännöllisesti toistuvat, pienemmät, matalan kynnyksen arvioinnit, joiden palaute auttaa oppijaa tunnistamaan kehityskohteitaan ja hahmottamaan omaa etenemistään.
CBME korostaa myös opetusmenetelmien yksilöllisyyttä ja mukautuvuutta oppijan vahvuuksien ja kehityskohteiden mukaan. Tutkimusmenetelmät ovat kehittyneet merkittävästi takavuosista, ja laadukasta näyttöä kertyy koko ajan lisää – esimerkiksi osaamisen arvioinnin tutkimuksessa on siirrytty kysymysten psykometristen ominaisuuksien tarkastelusta tutkimaan ennemmin sitä, miten eri arviointitavat ovat yhteydessä osaamisen kehittymiseen.
Kun käytännönläheinen kirjoittaja rämpi läpi opintojensa pääkaupungin lääketieteellisessä tiedekunnassa, nähtiin ilahduttavan paljon näyttöön perustuvia muutoksia. Pahamaineisesta kanditentistä luovuttiin kokonaan, ja kliinisen vaiheen lopputenttiä muutettiin huomattavasti vastavalmistuvalle lääkärille keskeisempään suuntaan. Edessäni onkin enää erikoislääkäritentti (useimmilla aloilla ainoa formaali arviointitilaisuus koko tutkinnon aikana), jonka vaatimuksena on käytännössä koko alan kirjallisuus. Tällainen on CBME:n oppien mukaan vanhentunut tapa arvioida osaamista.
Työtä siis riittää erikoislääkärikoulutuksen uudistamisessa. Erinomaista suuntaa näyttävät kova-lääkäritoiminnan käynnistäminen sekä yhteinen opinto-opas. Tärkeää olisi erikoisalakohtaisten tavoitteiden tarkempi määrittely, osaamisen arvioinnin kehittäminen ja sen jatkuvuuden lisääminen sekä koulutusmenetelmien monipuolistaminen. Tästä työstä hyötyisivät niin erikoistuvat, potilaat kuin yhteiskuntakin.
Hyviä esimerkkejä koulutuksesta NLY:n koulutusvaliokunta kuulee mielellään sähköpostitse tai koulutuspaikkakyselyn kautta!
Pekka Vartiainen
