Tämän kolumnin työnimeksi jäi erään Koulutusvaliokunnan kokouksen jälkeen ”Rahaa ja sähköisiä järjestelmiä”. Vaikka kyseisen kaksikon voisi ajatella sisältyvän näinä aikoina moniinkin joulupukin toivelistoihin, tällä kertaa kyseessä olivat erikoislääkärikoulutuksesta maksettavat koulutuskorvaukset.
Koulutukseen, mukaan lukien erikoislääkärikoulutus, liittyvä kustannus on eri selvitysten mukaan vähintään 5-6 % sairaalan kustannuksista (1). Erikoistuvan ohjaamiseen, koulutusten järjestämiseen ja osaamisen arviointiin kuluu työtunteja ja rahaa, jotka ovat lyhyellä aikavälillä tarkastellen pois yksikön muusta toiminnasta. Erikoistuva lääkäri tekee erityisesti alkuun vähemmän ”tulosta” kuin kokenut erikoislääkäri. Lisäksi erikoistuvien lääkärien vaihtuvuus on usein suurta, mikä kuormittaa perehdytysjärjestelmää ja vaikuttaa hoidon jatkuvuuteen.
Terveydenhuoltolakiin sisältyykin määräys koulutuskorvausten maksamisesta yliopistoille, sairaaloille ja perusterveydenhuollon ja työterveyshuollon yksiköille, jotka osallistuvat erikoislääkärikoulutukseen. Korvauksen voisi ajatella varmistavan, että erikoistuvaan lääkäriin suhtaudutaan koulutuspaikassa ensisijaisesti koulutettavana, ei halpana työvoimana.
Nykyinen korvausjärjestelmä ei kuitenkaan ole aukoton. Ensinnäkin koulutuskorvaukset ovat jääneet auttamatta jälkeen koulutuksen aiheuttamista todellisista kustannuksista. Samalla kun koulutettavien määrä on noussut, korvausten määrä on pikemminkin laskenut. Esimerkiksi vuodesta 2014 vuoteen 2016 koulutuskorvausten määrä putosi, minkä jälkeen sitä ei ole nostettu käytännössä lainkaan.
Toinen suuri haaste on korvausten kohdentaminen. Nykyisessä järjestelmässä koulutuskorvauksia maksetaan monille yksiköille kuukausiperusteisesti sen mukaan, kuinka moni lääkäri kulloinkin on koulutettavana. Koulutuskorvauksen määrän tarkistaa aluehallintovirasto, jolle toimitetaan jokaista koulutuksessa olevaa lääkäriä vastaava nippu paperia: palvelussuhdetodistus, opinto-oikeustodistus, selvitys aikaisemmista koulutuspaikoista ja selvitys ohjaajasta. STM:n hiljattain teettämän selvityksen mukaan AVI:n pelkästään Helsingin kaupungilta puolivuosittain saama paperimäärä on yli 1500 sivua.
Korvausten kohdentamiseen on esitetty erilaisia ratkaisuja. Yksi vaihtoehto olisi kehittää korvausten seurantaa varten aivan uusi sähköinen järjestelmä, mikä herättää nykyaikana omanlaisiaan ennakkoluuloja. Keskeistä olisi kuitenkin, että ”raha seuraa erikoistuvaa” jatkossa entistä tiiviimmin. Jos yksikkö saa koulutuskorvausta sen mukaan, miten paljon erikoistuvia hakeutuu sinne koulutukseen, voi korvaus toimia kannustimena todella kehittää koulutusta – erityisesti, jos rahan käyttöä myös valvotaan entistä tarkemmin.
Erikoistuvan näkökulmasta kiinnostavin kysymys on nimittäin, mitä rahalla tehdään. Korvauksena maksettu raha ei ole välttämättä korvamerkittyä eikä sen käyttäminen läpinäkyvää. Raha saattaa kadota kunnan tai hyvinvointialueen budjettiin ilman, että senttiäkään kohdistuu todellisuudessa koulutukseen. Koulutukseen tarkoitetulla rahalla ei kuitenkaan voi paikkailla muualta vuotavaa laivaa.
Erikoistuvan voi toki ottaa töihin myös ilman siitä saatavaa kompensaatiota, ja koulutuskorvauksen voi käyttää aivan muuhun kuin nuorten lääkärien koulutuksen edistämiseen. Nuoren lääkärin pääasiallinen tavoite on kuitenkin oppia osaavaksi ammattilaiseksi. Jos ruoho näyttää olevan vihreämpää toisaalla, erikoistuvat lääkärit äänestävät ennemmin tai myöhemmin jaloillaan.
Koulutukseen kannattaa investoida – ihan jo itsekkäistäkin syistä. Sillä tavoin voi varmistaa, että saa työntekijöikseen jatkossakin osaavia, motivoituneita ja sitoutuneita ammattilaisia.
Minna Lehtisalo
Koulutusvaliokunnan jäsen
- Pitkälä, K., Nevala, T. ja Uittamo, J. 2022. Erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutuksesta maksettavien koulutuskorvausten käytön selvitys ja ehdotuksia korvausjärjestelmän kehittämisestä: Selvityshenkilöiden raportti.
