Rahan arvo maailmassa perustuu ajatukseen sen rajallisuudesta. Rajattomat painatukset ovat aiheuttaneet erinäisille valuutoille syöksykierremäisiä inflaatioita, joiden seurauksena kyseiset valuutat ovat menettäneet arvonsa. Rajallisuuden periaatteiden mukaisesti rahan käyttöä pitää pohtia niin jokaisella vastaanotolla kuin myös valtiontasolla: tehottomiin hoitoihin käytetyt eurot ovat poissa muiden potilaiden hoidosta eikä esimerkiksi tehottomiin verohelpotuksiin käytettäviä euroja voi samaan aikaan käyttää kriittisten työntekijöiden palkkaamiseen julkiselle puolelle tai kriittisten ulkoistusten hankkimiseen.
Puhuttaessa julkisen puolen menoista ja työntekijöiden palkoista vakiolauseeksi on muodostunut “raha ei tule seinästä”. Tämä rahan rajallisuus unohtuu kuin eilinen heila puhuttaessa verohelpotuksista. Nämä helpotukset ovat pyhiä ja ehdottoman “kustannusneutraaleita”. Neutraalisuus lainausmerkeissä, sillä esimerkiksi jo ainoastaan osinkoverohuojennus maksaa Suomen valtiolle 680 miljoonaa euroa vuodessa.
Osinkoverohuojennus ei erityisesti auta pieniä juuri aloittavia yrityksiä, vaan suuremmalta osin siitä saatavat hyödyt kohdentuvat jo vakaassa asemassa oleviin yrityksiin ja näiden omistajiin. Huojennuksella ei siis saada taloutta uudistumaan vaan pahimmillaan hankaloitetaan uusien yrittäjien ponnistamista alalle kuin alalle. Rajallisen resurssin periaatteiden mukaisesti rahalla olisi parempaakin käyttöä niin yhteisessä terveydenhuollossamme kuin myös paikallisen yritystoiminnan tukemisessa ja pienyrittäjien suojaverkkojen parkitsemisessa.
Terveydenhuollossa pula alalla olevista sairaanhoitajista ja lähihoitajista näkyy jo usean lääkärinkin työssä. Alimiehitetyt hoitokodit eivät pärjää hoidettaviensa kanssa, jolloin asukkaat lähetetään päivystysten kautta jo ennestään ylipursuaville osastoille. Paine saada potilaita eteenpäin kiristää vaatimuksia myös lääkärin työtahdin suhteen, ja päivystyksissä joudutaan sitomaan kriittisesti sairaiden hoitamiseen mitoitettua lääkäriresurssia yli 24 h päivystyksessä makaavien potilaiden osastokiertoon.
Siinä, missä moni muista työntekijäjärjestöistä on vahvasti siirtynyt tukemaan veropohjan aukkojen paikkaamista allekirjoittamalla esimerkiksi 430miljoonaa -kampanjan, on Lääkäriliitto ollut asiasta merkittävän hiljaa. Osinkoverohuojennukseen liittyvä tulonmuunto ei helpota hiljaisuutta, sillä tulonmuunnon avulla julkisella ja yksityisellä puolella työskentelevät lääkärit asettuvat nettopalkallisesti eriarvoiseen asemaan.
Palkkapuolelta tilanteen tasoittamiseen löytyisi kaksi pääsääntöistä tietä. Lääkäriliitto voi yhtyä muiden suurien terveyden- ja sosiaalitoimen liittojen kantaan ja vaatia osinkoverohuojennuksen sekä tulonmuuntomahdollisuuden poistamista. Vaihtoehtoisesti tulonmuuntomahdollisuutta voitaisiin vaatia myös julkisen puolen lääkäreille ja myös muille työntekijöille. Jälkimmäinenkin vaihtoehto luultavasti nostaisi äläkän, sillä työntekijöille annettava verohelpotus maksaa rahaa. Tämä raha taas olisi poissa esimerkiksi pienyrittäjien tukemisesta.
Koska kaikki politiikka on lopulta terveyspolitiikkaa, vaikuttaa myös veropolitiikka terveyteemme ja työoloihimme tavalla, joka oikeuttaisi liiton ottamaan kantaa tähän asiaan.
Lääkärin työn näkökulmasta osinkoverohuojennus ei välttämättä ole se kaikkein järkevin kohta käyttää rajallisia eurojamme.
Alvar Külmäsu
Terveyspoliittisen valiokunnan jäsen
