Vuosi NLY:n mentorointikokeilua on nyt takana. Lähdin mukaan mielenkiinnosta ja halusta työstää epävarmuuden tunteita, joita minulla oli tulevaa työuraani kohtaan. Pohdiskelin paljon, olenko oikealla erikoisalalla, onko alalla tulevaisuudessa juuri minulle töitä, löydänkö itselleni sopivan subspesialiteetin ja missä välissä perustan perheen.
Onnekseni minut valittiin ja kävipä melkomoinen tuuri, että valitsijajaostossa oli minut tunteva henkilö ja näin sain mentorikseni Johanna Söderströmin, nuoren anestesiologin.
Tunsimme Johannan kanssa työn merkeistä jo etukäteen, joten kanssakäyminen oli heti alkuun luontevaa, eikä tutustumiseen mennyt aikaa. Pidimme mentorpalaverin kuukausittain, ja usein aikaa vierähti enemmän kuin tunti. Pohdimme uraani ja sen yhdistämistä perheeseen ja vapaa-aikaan. Yksi kertamme käsitteli sitä, miten toimia konfliktitilanteissa työelämässä. Sain omille ajatuksilleni vahvistusta ja Johanna jaksoi kuunnella ja tuoda uusia näkökulmia asioihin. Mentorointi tuntui tasa-arvoiselta ajatusten vaihdolta, vaikka roolijako oli selvä; minulla oli ongelma tai pohdinta, johon hain ohjeita ja tukea Johannalta.
Kesää kohden mentäessä mentorointi kääntyi enemmän siviilielämän puolelle: Johanna sai toukokuun lopulla kolmannen lapsensa ja minä aloin odottaa esikoistani. Vuoden aikana pääpaino niin minun, kuin Johannan elämässä siirtyi perhe-elämän puolelle ja sujuvasti keskustelimme kestovaipoista ja imetyksestä tulevaisuuden työnäkymien lomassa.
Jos minun pitäisi tiivistää ja summata tämä vuosi ja sen sisältämä mentorointi yhteen sanaan, sanoisin luottamus. Luottamus toiseen ihmiseen ja hänen apuunsa, luottamus itseensä ja siihen, että osaan tehdä oikeat valinnat, sekä luottamus siihen, että hyville tekijöille löytyy aina töitä, toi sote tullessaan mitä tahansa.
