Edellinen koulutusvaliokuntakolumni kysyi: “Tarvitsimmeko kriisin, että voimme oppia uutta?” Tarve on suhteellista, mutta vauhtia ja puhtia kyllä saatiin lääkärikoulutuksen siirtämiseksi digiaikaan. Loikkia on otettu kolmella rintamalla: niin perus-, erikoislääkäri- kuin täydennyskoulutuksessakin. Kriisi tai ei, koulutuksen tarve ei katoa vaan korostuu.
Peruskoulutuksen digitalisointi käynnistyi rytinällä jo keväällä 2018, kun lääketieteen ja hammaslääketieteen perusopetuksen digitalisointiin ja harmonisointiin tähtäävä MEDigi-hanke sai opetus- ja kulttuuriministeriöltä 3,2 miljoonan rahoituksen. Tänä keväänä koko kansaa koskettanut kriisi on murentanut viimeisetkin rippeet muutosvastarinnasta ja edistysaskeleita on päästy ottamaan ennennäkemättömän nopeasti. Vajaassa kahdessa kuukaudessa lääkiksissä on omaksuttu erilaiset verkkokokoustyökalut osaksi päivittäistä opetustyötä ja perinteiset paperitentit on korvattu sähköisin arviointimenetelmin.
Opetuksen digitoteutukset irrottavat yliopisto-opiskelun paikasta ja toisinaan myös ajasta. Opintojen joustamattomuutta on totuttu pitämään lääkiksen ikuisuusongelmana, mutta kevät on osoittanut, että myös lääkisläisten akateemista vapautta on mahdollista lisätä. Peruskoulutuksen digitalisaation myötä yliopistojen välinen yhteistyö on tiivistynyt, mikä parhaimmillaan tarkoittaa rajallisten opetusresurssien nykyistä tehokkaampaa hyödyntämistä, kun pyörää ei kaikkialla tarvitse keksiä uudestaan. Viimeisimpänä maanlaajuisena digihankkeena Medisiinariliitto on käynnistänyt mentorointiprojektin, jossa vitosen kandit ja valmiit nuoret lääkärit tarjoavat etävertaistukea nuoremmilleen.
Erikoislääkärikoulutuksessa ensimmäinen selvä loikka kohti digiä otettiin vuoden 2019 aikana, kun erikoislääkäritentit sähköistettiin. Myös vuosia puhuttanut sähköinen lokikirja on yliopistojen yhteistyöllä käynnistynyt, ja keväällä 2020 sitä tuottamaan on valittu suomalainen ohjelmistoyritys. Katoavien kuittausten ja pölyttyvien paperipinojen keräilyn sijaan tavoitteena on käyttäjäystävällinen työkalu, joka sisältää integraation lukuisiin tarpeellisiin rajapintoihin.
Lähiopetuksen rajoitusten myötä tapahtuneita harppauksia ovat olleet erikoislääkärikoulutuksen valintamenettelyn haastattelujen järjestäminen etäyhteydellä sekä aiempaa joustavammin hyväksytyt teoriakoulutukset esimerkiksi reflektoimalla videoluentoja tai osallistumalla striimattuihin seminaareihin.
Täydennyskoulutuksessa toimii pitkälti samanlaiset digiratkaisut kuin perus- ja erikoislääkärikoulutuksessa. Keskeistä on, että kriisistä huolimatta työpaikoilla huolehditaan lääkäreiden oikeudesta ja velvollisuudesta päivittää osaamistaan. Perutut koulutuspäivät tulisi tavalla tai toisella korvata vuoden aikana, ja meeting-toimintaa ei ole syytä lakkauttaa vain, koska fyysinen kokoontuminen ei ole mahdollista. Ihailtavia esimerkkejä löytyy erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon yhteistyöstä esimerkiksi Lapin sairaanhoitopiiristä, jossa erikoissairaanhoidossa hiljentyneellä työajalla laaditut koulutukset ovat kattavasti myös perusterveydenhuollon seurattavissa. Tällaista koulutusyhteistyötä tulisi ehdottomasti lisätä yli sektorien sekä sairaanhoitopiirien.
Kriisi toisaalta kaventaa perinteisiä puitteita, toisaalta venyttää raameja uusille ratkaisuille. On meistä kiinni, kumpaan voimaan keskitymme ja miten pitkälle digiaikaan loikkaamme. Näillä loikilla ei vain varmisteta opiskelijoiden ja lääkärien oikeuksia vaan säästetään heidän aikaansa, yhteiskunnan varoja sekä luontoäidin kantokykyä.
Katariina Kökkö & Sara Kaartinen
Koulutusvaliokunta, NLY
