25 vuotta sitten, vuonna 1997, Nuorten Lääkärien Yhdistys valitsi 34-vuotiaan Per Ashornin (LL, LT, dosentti) vuoden nuoreksi lääkäriksi ansioistaan kehitysyhteistyön, opetuksen ja tieteen parissa. Ashorn oli tuolloin juuri saanut lastentautien ja lasten infektiosairauksien erikoislääkärin pätevyyden ja palannut Malawista Suomeen. Nuori Lääkäri -lehdessä julkaistiin Ashornin haastattelu otsikolla Miksi Afrikka ei kehity?
Tänään Afrikan näkeminen ja siihen viittaaminen yhtenäisenä maanosana länsimaisvetoisessa keskustelussa on vanhentunutta, eikä kehitysmaa-termiä voi enää käyttää mustavalkoisesti. Tavoitimme Ashornin jälleen ja kysyimme, mitä globaalin terveyden kentällä on 25 vuodessa tapahtunut.
Oikea paikka, aika ja asenne
Professori Ashorn vastaa hyväntuulisena Zoom-puheluun kotonaan Tampereen Pispalassa. Käydessämme läpi monikulttuurisen pediatrin uran alkuaikoja syntyy vaikutelma, että Ashorn on ollut toistuvasti oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja astunut edessään avautuvista ovista rohkeasti. Lukion toiselta luokalta pääsykokeella lääketieteelliseen ponnistanut nuorimies suoritti lukion viimeisen ja lääketieteellisen ensimmäisen vuoden yhtä aikaa. Hän väitteli tohtoriksi vuosi lisensiaatiksi valmistumisen jälkeen ja ampaisi post-doccaamaan Yhdysvaltojen kansalliseen terveysinstituuttiin (NIH) tutkimusaiheenaan juuri tunnistetun hi-viruksen virologia ja immunologia.
“Minulla oli niin sanotusti vahva sukurasite”, Ashorn aloittaa. “Seitsemän vuotta vanhempi veljeni opiskeli lääketiedettä ja luki usein tentteihin huoneessani. Opiskelimme vieretysten. Enomme, patologian professori Kai Krohn, värväsi veljeni ryhmäänsä tekemään väitöskirjaa. Veljeni puolestaan pestasi minut, 13-vuotiaan keskikoululaisen, avukseen tekemään yksinkertaisia työtehtäviä laboratoriossa.” Siitä kaikki alkoi.
Lukiossa Ashornin mielessä oli lähes viikoittain eri opiskelualavaihtoehtoja, mutta kun ystävä kertoi, että hyvin pääsykokeessa pärjäävät pääsevät suoraan opiskelemaan lääketieteelliseen ilman ylioppilastutkintoa, Ashorn ajatteli, että miksei hakisi. “Se oli sellainen teini-ikäisen itselleen asettama haaste”, Ashorn muistelee elämänsä suunnan määrittänyttä valintaa.
“Kun viimeistelin väitöskirjaani, enoni vieraili USA:ssa hi-viruksen eristäneen Robert Gallon tutkimusryhmässä”, Ashorn kertoo. “Sitä kautta sain suosituksen eräästä molekyylibiologisesta laboratoriosta USA:ssa, josta puuttui kaltaiseni immunologiaan perehtynyt henkilö, joka osaisi myös käsitellä ja kasvattaa hi-virusta laboratoriossa. Otin heihin yhteyttä ja sain post-doc-paikan.”
Palattuaan Suomeen Ashorn aloitti erikoistumisen lastentauteihin Taysissa.
Hän oli HI-virustutkimuksen kautta tutustunut lastentautien professori Niilo Hallmaniin, joka ehdotti Ashornille kahden vuoden pestiä Mannerheimin Lastensuojeluliiton terveyskeskus- ja neuvolahankkeessa Malawissa.
Vuosina 1993-95 Ashorn asui puolisonsa ja poikansa kanssa Mangochin pikkukaupungissa, Malawijärven rannalla, ja suoritti siellä myös viimeisen erikoistumisvuotensa. Malawista tuli Ashorneille tärkeä paikka, jossa he yhä jatkavat tutkimusta ja vierailevat säännöllisesti. Malawin kenttätyössä Ashorn keräsi ja analysoi tutkimustietoa paikallisilta äideiltä ja lapsilta, ja myöhemmin WHO:ssa työskennellessään hän pääsi käyttämään ja soveltamaan dataa evidence-synteesissä ja kansainvälisten hoitosuositusten laadinnassa.
“Urani voi näyttää näin jälkeenpäin suoralta jatkumolta, vaikka todellisuudessa se on ollut osittain edesauttavia tekijöitä, sattumalta aukeavia ovia ja sopivia tilanteita, osittain hakeutumista ja kiinnostusta sekä kannustavia henkilöitä, joilla on ollut vahva positiivinen vaikutus”, Ashorn summaa.
Globaali terveys on laaja käsite
Globaalia terveyttä ja ns. ”kehitysmaalääkäriyttä” pidetään edelleen eksoottisena. Ashornin mukaan globaali terveys on saanut alkunsa alun perin merkittävältä osin kolonialististen intressien innoittamana. Trooppisten tautien tutkimus johti vähitellen kansainvälisen ja matkailulääketieteen kehittymiseen, ja ne rantautuivat lopulta myös Suomeen.
Nykyään globaali terveys kattaa laajasti terveyden eri aspekteja humanitaarisesta lääketieteestä globaaliin terveyspolitiikkaan, ja sen näkökulma usein integroidaan muihin aiheisiin tai käsitellään kansanterveystieteen lisäulottuvuutena.
Tällä hetkellä Suomessa globaalille terveydelle on oma professuuri vain Tampereen yliopistossa.
Mikä sai Ashornin hakeutumaan globaalin terveyden kentälle kotimaiseen pediatriaan keskittymisen sijasta?
“Jonkinlainen sosiaalinen herääminen teini-iässä sai minut kiinnostumaan eettisistä ja eriarvoistumiskysymyksistä. Myös ympäristö tuki ja vahvisti kasvuani siihen.”
“‘Sinustahan tulee WHO:n pääjohtaja’, enoni totesi. Törmäsin myös 19-vuotiaana erääseen kansainvälisen politiikan opiskelijaan ja menin hänen kanssaan naimisiin”, Ashorn hymyilee. Ulla Ashorn (MSSc, PhD, dosentti) on työskennellyt kiinteästi yhdessä miehensä kanssa, vuodesta 2008 alkaen samassa tutkimusryhmässä.
Globaalin terveyden alalla työskentelyyn liittyy myös terveys- ja turvallisuusriskejä.
Esimerkiksi Mali, jossa Ashornin ryhmällä on käynnissä kaksi miljoonarahoituksen saanutta tutkimusprojektia, on yksi maailman epävakaimmista ja vaarallisimmista maista. Projektit ja kenttätyö suunnitellaan riskiarvioissa niin, että tutkijat eivät työtehtävissä lähtökohtaisesti joudu vaaraan. Esimerkiksi Maliin lähtevät tutkijat viettävät maassa mahdollisimman lyhyen ajan ja liikkuvat valvotusti vain majapaikan ja tutkimuskohteen välillä. Vuosien aikana Ashorn on tottunut pelin henkeen.
“Erilaisia tautitilanteita on toki ollut itse kullakin. Itse en ole koskaan kammonnut sairastumista”, Ashorn pohtii, “Vaarallisin tilanne oli, kun poikani Mikael kaapattiin ja ryöstettiin vapaaehtoistyössä Keniassa, mutta siitäkin selvittiin. Olen aina sanonut pojalleni, että kaikkea saa kokeilla, mutta kuolla ei saa”, Ashorn hymähtää.
Köyhyys vie valinnanvapauden
“Köyhyyden ongelma, joka on korostunut koronapandemian aikana, on, että ei ole valtaa tai mahdollisuutta valita”, selittää Ashorn, “Me joudumme nyt perumaan tapahtumia ja rajoittamaan vapauttamme, sillä meillä ei ole mahdollisuutta elää, harrastaa ja kokoontua pandemiatilanteen ja -rajoitusten takia.”
“Toivon, että pandemia tuo uudelleen kokemusmaailmaamme solidaarisuuden: ymmärretään niitä, jotka ovat huonompiosaisia, köyhiä tai sairaita, ja joilla ei ole elämässä samaa valinnanvapautta tai yhtä hyviä lähtökohtia kuin meillä itsellämme.”
Globaalilla pandemialla on monenlaisia sivuvaikutuksia, mutta niiden pitkäaikaisseurauksia on vielä vaikea arvioida. Pandemia myös iskee ankarimmin kaikkein köyhimpiin.
“Me Suomessa otimme juuri kantaa lastenlääkäriyhdistyksen, alan professorien ja ylilääkärien kanssa siihen, että kouluja ei pitäisi sulkea tällä hetkellä etäkoulujen ongelmallisuuden vuoksi. Samaan aikaan monissa maissa etäkoulu ei ole edes mahdollisuus: jos koulu on kiinni, se on kokonaan kiinni, “Ashorn toteaa.
“UNICEF laski, että 700 miljoonaa lasta on ollut poissa koulusta lähes vuoden pandemian vuoksi. Heillä ei ole ollut varaa valita.”
Maailma muuttuu, jos muutamme sitä
Globalisaation, sosiaalisen median ja woke-kulttuurin aikakaudella globaalia terveystyötä ja -politiikkaa on myös ankarasti kritisoitu.
Sitä on pahimmillaan toruttu neokolonialismia ja valkoinen pelastaja -kompleksia ylläpitäviksi elitististen byrokraattien diplomaattikerhoksi.
Maailman terveysjärjestön (WHO) ja Yhdistyneiden kansakuntien (UN) Euroopan päämajassa Genevessä järjestetään vuosittain World Health Assembly (WHA), jossa tehdään päätöksiä koskien WHO:n toiminnan linjauksia, viranhaltijoita ja varainkäyttöä. Kokouksiin osallistuvat eri kansalaisjärjestöt ja jäsenmaat. Niissä käydään vilkasta terveyspoliittista keskustelua ja on tapana esittää vetoavia julkisia puheenvuoroja. Kritiikin kohteeksi on toistuvasti nostettu globaalin terveysdiplomatian hidas implementointi kehittyvissä kohdemaissa ja diplomaatteja on vaadittu “walk the talk” asioiden toteuttamiseksi lupausten ja motivoivien puheiden sijaan. “On tekopyhää kokoontua yhteen maailman kalleimmista kaupungeista keskustelemaan maailman köyhimpien asioista”, lausui Ugandan delegaatti WHA:ssa 2018. Ashorn suhtautuu tällaiseen provosoivaan keskusteluun rauhallisella rationalismilla.
“Tuollaisia puheenvuoroja on pidetty aina ja niissä on helposti kyse enemmän oman itsensä korostamisesta kuin ratkaisujen tarjoamisesta”, Ashorn jäsentää.
“Muutos ottaa aikansa, ja on vaikea nähdä muutakaan reittiä kuin se, että asiat inkrementaalisesti paranevat.”
“Haluaisin tietää, mikä olisi se nopea ja realistinen ratkaisu, jolla WHO:n työntekijät ja muut globaalin terveyden toimijat, joilla on mandaatti vaikuttaa, yhtäkkiä muuttaisivat Ugandan maaseudun tai poistaisivat korruption.”
Globaali terveyspolitiikka on kritiikistä huolimatta Ashornin mukaan osa muutosta.
“Asiat eivät järjesty itsestään, mutta on mahdollista, että ne järjestetään”, Ashorn rohkaisee.
“Mikään yksittäinen tekijä tai toimija saa harvoin aikaan muutosta, vaan asioita ajamaan tarvitaan sekä yhteiskunnallinen halu, kansalaisjärjestöt, tutkijat että poliitikot ja päättäjät. WHA:t ovat poliittisia tapahtumia, mutta kyllä niissä käydyt keskustelut johtavat vähitellen muutokseen.”
”Jos katsomme lapsikuolleisuutta, niin onhan se vähentynyt huikaisevasti sen jälkeen, kun MDG (Millennium Development Goals) päätettiin ja lapsikuolleisuuden vähentämisestä tehtiin konkreettinen tavoite. On toki totta, että ajallinen yhteys ei välttämättä johdu syy-seuraussuhteesta – mutta todennäköisesti MDG 4 todella vaikutti lapsikuolleisuuden laskuun, niin paljon enemmän huomiota ja rahoitusta tavoite sai vuoden 2000 jälkeen.”
“Kun itse aloin katsoa asioita globaalista näkökulmasta 80-luvun puolivälissä, maailmassa syntyi vuodessa 130 miljoonaa lasta ja 15 miljoonaa kuoli. Nyt syntyvyys on 140 miljoonaa ja lapsikuolleisuus vähän yli 5 miljoonaa”, Ashorn havainnollistaa.
”Viisi miljoonaa ripuli- ja viisi miljoonaa keuhkokuumekuolemaa on voitu varsin hyvin ehkäistä ja hoitaa muun muassa rokottein, ORS:ein (oral rehydration solution) ja kohdennetuin lääkkein. Jäljellä olevat noin viisi miljoonaa kuolemaa muodostuvat pitkälti neonataalikuolleisuudesta, joka on pysynyt jotakuinkin samana. Siinä merkittäviä tekijöitä ovat ennenaikaisuus ja pieni syntymäpaino, joihin ei ole helppoa ratkaisua. Emme vielä tiedä, mikä tai mitkä tekijät ympäristössä aiheuttavat aliravitsemusta. Sen tausta on oletettavasti monitekijäinen ja pitkälti ympäristön vaikutusta. Kokonaisen kasvuympäristön muutos kehittyvän maan kontekstissa taas on huomattavasti vaikeampaa toteuttaa kuin jonkin yksittäisen tekijän.”
Kehityksestä ja eriarvoisuudesta
Milleniaalien elinaikana globaalit ongelmat ja uhat ovat seuranneet toisiaan: talouskriisit, ilmastonmuutos, konfliktit, ekstremismi ja viimeisimpänä koronapandemia. Informaatioyhteiskunnan nuoren sukupolven ylle lankeaa sekä tietoisuus että syyllisyys maailman epäkohdista: vastuu kolonialismin, rasismin, köyhyyden ja kulutusjuhlan ympäristövaikutusten korjaamisesta on meillä. Miten tähän syyllisyyteen ja vastuuseen pitäisi länsimaisena nuorena suhtautua?
“Vaikeista tapahtumista on päästävä yli, eikä menneisyyden syyllisyyttä voi ikuisesti kantaa”, Ashorn toteaa. Vastauksena kysymykseen hän nostaa esiin Nobel-palkitun taloustieteilijän, Angus Deatonin, teoksen The Great Escape. Kirjassaan Deaton kuvaa omaa amerikkalaisen liberalistista elintasoharppaustaan kolmen sukupolven aikana: Hänen isovanhempansa olivat hiilikaivostyöntekijöitä, hänen isänsä kaivoksen toimistotyöntekijä ja hän itse Princetonin taloustieteen professori. Hän kertoo, miten fossiilisten polttoaineiden ja tuottavuuden kasvun avulla on luotu vaurautta ja mahdollisuus the great escapeen, pakoharppaukseen, köyhyydestä.
“Eriarvoisuus voidaan nähdä myös hyvänä asiana ja osoituksena siitä, että asiat menevät eteenpäin”, Ashorn avaa. ”Harppaus ei myöskään itsessään ole paha asia, päinvastoin, eikä siitä tarvitse potea huonoa omaatuntoa, mutta omaa taloudellista etulyöntiasemaa ei saisi käyttää köyhdyttämään muita tai estämään muiden kehitystä. On epäreilua länsimailta vaatia muuta maailmaa jarruttamaan kehitystään sanomalla, että he eivät saisi aiheuttaa tuottavuuden tehostamisellaan päästöjä, “Ashorn kuvaa.
“Yhtä epäreilua ja epäviisasta on, että esimerkiksi Intia tai Kiina sanoo, että koska länsimaat ovat historiassa aiheuttaneet niin paljon päästöjä, heilläkin on siihen oikeus.”
“Kaikilla on yhtäläinen oikeus tuottavuuden kasvuun, mutta nykytiedon valossa se pitäisi toteuttaa kestävästi.”
“On toki joskus vaikea määrittää, millainen oman edun tavoittelu on oikeutettua”, Ashorn myöntää. “Esimerkiksi patenttilainsäädäntö on tarpeen mutta joskus eriarvoistavaa. On olemassa mekanismeja, joilla patentti voidaan kumota, mutta se ei tapahdu itsestään. Näin kävi esimerkiksi hiv-lääkkeiden kohdalla USA:n hyväosaisten homoseksuaalien lobbauksen ansiosta, mutta pelkillä afrikkalaisten muskeleilla se ei olisi koskaan tapahtunut.”
Mustavalkoiseen länsimaiden syyllistämiseen Ashorn ei myöskään sorru. “Meidän on myös hyväksyttävä, että kolonialismista huolimatta kaikki Afrikan mantereen ongelmat eivät johdu länsimaista”, Ashorn huomauttaa. “Pandemiassa länsimaita on kritisoitu siitä, miten olemme ahnehtineet koronarokotteet itsellemme. Malawin tilannetta seuranneena tiedän, että siellä on jouduttu heittämään rokotteita pois, koska niille ei ole ottajia, kun paikallisten virkamiesten korruptio on nakertanut ihmisten luottamuksen viranomaisiin ja terveydenhuoltoon.”
Kutsumuksesta ja kulttuurista
Onko Ashornilla kutsumus tälle jalonakin pidetylle lääketieteen erikoisalalle?
“En usko, että kukaan tekee mitään pelkästään altruistisesta kutsumusnäkökulmasta kokonaan unohtaen itsensä yleisen hyvän tähden”, Ashorn vastaa. “Uskon, että ihminen silloinkin oikeastaan tyydyttää omia tarpeitaan.
“Itse teen tätä työtä ensisijaisesti siksi, että haluan sitä, olen siinä hyvä ja minulla on siihen mahdollisuus. Jos siitä seuraa hyvää muille, se on vahva plussa.
“Pettäisin itseäni, jos sanoisin, että teen tätä vain muiden hyväksi. Terveyden eriarvoisuuden poistaminen on mielenkiintoinen ja palkitseva tehtävä, johon minulla on etuoikeus osallistua.”
Ashornien Pispalan kotia koristavat erilaiset ulkomailta tuodut koriste-esineet. Ashorn esittelee Zoomin välityksellä seinällään roikkuvan Norsunluurannikon kasvonaamarin, apinapatsaan, Seychelleiltä ostetun maalauksen ja sen vieressä italialaisen valokuvaaja Manuel Scriman kuvat Maasai-heimosta.
Onko esineiden keräämisen taustalla jotain sentimentaalista tai ehkä tiedostamaton tarve rakentaa kehitysmaalääkäri Per Ashornin imagoa?
“Motiiveja on monia. Yksi syy on se, että noita pitää ostaa”, Ashorn naurahtaa. “Tuen siten paikallisia. En voi mennä Malawissa ulos ilman, että joku tarttuu hihaan ja kertoo montako lasta on ruokittavana kaupaten esineitä. Scriman valokuvareportaasi järjestettiin sen kenialaisen kansalaisjärjestön tukemiseksi, jossa poikani työskenteli. Ostamalla valokuvia tuimme järjestön toimintaa.”
Vuosien varrella Ashornien luona on vieraillut useita journalisteja haastattelemassa maailmaa parantavaa pariskuntaa. “Harrastatko afrikkalaista kulttuuria”, kysyi eräs toimittaja. Ashorn vastasi näpäkästi, että kulttuuri-termi on hänestä vain keino lokeroida ihmisiä tarpeettomasti.
“Kulttuuri-sana tulee alunperin viljelystä. Nykyään se usein viittaa taiteeseen, mutta voi tarkoittaa myös yhteisöjen yhteisiä tapoja, normeja ja säännöstöjä. Afrikkalaista kulttuuria en varmaan voi harrastaa, mutta kotonani on kyllä Afrikasta lähtöisin olevia esineitä. Pidän väreistä ja olen kiinnostunut tällaisista esineistä.”
”Ja kyllähän se niin on, että jos menen ystävieni luo, joilla on samanlaista taustaa, heidän kotinsa näyttävät aika samalta: expat homeiksi näitä kutsutaan”, Ashorn kertoo pilke silmäkulmassa.
Kuilu maailmojen välillä kapenee
Ashornilta kysytään usein Suomen ja Afrikan maiden välisistä elintaso- ja terveyseroista. “Kontrasti on niin suuri, että on ikään kuin toisessa maailmassa, eikä vertailulle ole sijaa”, Ashorn selittää. “Vasta kun samanlaisuus hallitsee, kuten länsimaiden kesken, eroaviin tekijöihin alkaa kiinnittää huomiota.”
1500-luvulla maiden välisiä terveyseroja ei käytännössä ollut: ne alkoivat syntyä 1800-luvulla ja olivat suurimmillaan 1900-luvun puolivälin paikkeilla.
Tällä hetkellä maanosien ja valtioiden väliset erot ovat keskimäärin häviämässä useilla eri muuttujilla mitattuna, ja Ashorn on toiveikas maailmojen välisen kuilun kaventumisesta. Hän on ystävänsä, edesmenneen professori Hans Roslingin lailla possibilisti ja uskoo jo tapahtuneeseen kehitykseen peilaten, että muutos parempaan on mahdollista ja sitä tapahtuu koko ajan. Naiivi hän ei silti ole: vaikka osaan ongelmista on jo teoreettisia ratkaisuja, niiden käytännön toteutus on vielä haastavaa nykymaailman realiteeteissa.
“Ei ole enää dikotomista jakoa kehittyneisiin ja kehitysmaihin. Myös huonoimmissa asemissa olevissa maissa kehitys on vauhdikasta: esimerkiksi nostamani lapsikuolleisuus vähenee nyt Afrikassa nopeammin kuin koskaan aiemmin“, Ashorn maalailee.
“Näin ollen on perusteltua ajatella, että seuraavan 50 vuoden aikana monet eroista edelleen kaventuvat. Se toki edellyttää samanaikaisesti, että kyetään ratkaisemaan ne ongelmat, joiden ratkaisu edelsi länsimaiden nousua kehittyneiksi maiksi: rauha ja energia keskeisimpinä, sekä myös köyhyys, tuottavuus ja ympäristö. The Great Escape kuuluu kaikille.”
Per Allan Ilmari Ashorn
- Syntynyt 1963 Wisconsinissa USA:ssa saksalais-amerikkalais-suomalaisen nelilapsisen perheen kuopukseksi
- 1981 ylioppilas, Tampereen lyseon lukio
- 1986 LL, Tampereen yliopisto
- 1984-87 LT, Tampereen yliopisto, väitöskirja patologian ja immunologian alalta: Human milk fat globule membrane antigens as diagnostic markers for ovarian carcinoma
- 1987-88 kliininen työ / vuoden orientoiva palvelu: mm. Hatanpään sairaala (sisätaudit) terveyskeskuspalvelut (Pirkkala ja Suonenjoki)
- 1988-90 post-doc, Bethesda (NIH), Maryland, USA, hi-viruksen virologiaa ja immunologiaa
- 1991-97 lastentautien (-95) ja lasten infektiosairauksien (-97) erikoislääkäri
- 1991-93 Tays lastenklinikka, pediatrian palvelut
- 1992 trooppisen lääketieteen ja parasitologian opinnot Tukholman Karoliininen instituutti (2 kk) ja Etiopia (1 kk)
- 1993-95 Malawi, josta 1 vuosi hyväksiluettu erikoistumisessa
- 1996 infektioepidemiologian opinnot Tanskassa
- 2001 Pediatric Research Centerin (nyk. TamCam) perustajajäsen ja sihteeri
- 2005 Suomen ensimmäinen ja ainoa kansainvälisen lääketieteen professuuri, Tampereen yliopisto
- 2015 Tampereen yliopiston lastentautiopin professori
- 2016-18 WHO, scientist Genevessä Maternal, Newborn & Child Health -osastolla, myöhemmin useita WHO:n asiantuntija- ja konsulttitehtäviä
- 2021 Tampere Center for Child, Adolescent, and Maternal Health (TamCam) johtaja
- 25-henkisen globaalin terveyden tutkimusryhmän johtaja yhdessä Ulla Ashornin (MSSc, PhD, dosentti) kanssa, fokuksena lapsikuolleisuus, kasvuhäiriöt ja aliravitsemus sekä äitien, sikiöiden, lasten ja nuorten terveys ja hyvinvointi maailman köyhimmissä maissa
Eräitä Ashornin tutkimushankkeita
- Keskeiset tutkimusaiheet: aliravitsemus, kasvuhäiriö (stunting), ennenaikaisuuden merkitys lasten kuolleisuuteen ja terveyteen, äitien raskaudenaikainen malaria, sen ehkäisy ja hoito
- Malawi: 1993-> Mannerheimin Lastensuojeluliiton terveyskeskus- ja neuvolahanke (1993-95), lääketieteellisen tiedekunnan koulutus ja tietotaidon siirto, maapähkinälevite vaikean aliravitsemuksen hoidossa
- Mali: 2019-> atsitromysiinin vaikutus alle 1-vuotiaiden korkeaan kuolleisuuteen, koronaepidemian taudinkuva, leviäminen ja vaikutukset länsiafrikkalaisissa olosuhteissa
- 2022 Small Vulnerable Newborn -artikkelisarja ennenaikaisten syntymien ja sikiöaikaisten kasvuhäiriöiden aiheuttamien kuolemien vähentämiseksi, the Lancet
Perin kirjasuositukset:
- The Great Escape, Angus Deaton
- Development as Freedom, Amartya Sen
- Factfulness, Hans Rosling
Teksti: Saana Mäenpää
Kuvat: Onni Jaskari
