Kaksi vuotta sitten muistan vitsailleeni hermostuneena kaveriporukassani koronasta ja heitelleeni arvauksia siitä, milloin epidemia leviää Eurooppaan. Muutaman viikon päästä, 13. maaliskuuta uutisoitiinkin poikkeusolojen alkamisesta. Tuo epäonninen perjantai 13.3. on jäänyt varmasti monen mieleen. Seuraavana maanantaina istuin tietokoneeni ääressä kliinisen Tules, trauma ja plastiikka -kurssin avausluennolla, hieman hämilläni, epäuskoisena ja toisaalta toiveikkaana. Ehkä tämä etäkoulu voi hetken aikaa olla ihan hauskaa.
Tammikuussa 2022 istun edelleen luennolla Zoomissa. Keskittymiskykyni lähentelee nollaa. Epidemia on omikronin vuoksi ennätyksellisessä kiihtymisvaiheessa. Voisi luulla, että kahdessa vuodessa etäilyyn olisi tottunut, mutta olen lähinnä turtunut. Yliopiston ja tiedekunnan ohjeistusten mukaisesti lähiopetuksina järjestetään omikronista huolimatta pienryhmäopetukset, joissa on potilaita tai harjoitellaan kädentaitoja. Onneksi!
Tuo korona-ajan ensimmäinen kliininen kurssini, Tules, trauma ja plastiikka eli TTP, järjestettiin sataprosenttisesti etänä. Siis sata. Röntgenkuvien tihrustamisen etäluennolla vielä ymmärrän. Mutta nilkan, olkapään ja polven tutkiminen etänä? En voi väittää osaavani. Traumapotilaan tutkiminen etänä, kuulostaa enemmän psykiatrialta.
Radiusmurtuman kipsauksen olen opiskellut kotona tietokoneen ääressä – itseopiskelutehtävänä.
Olen siis kirjoittanut esseen siitä, miten rannetta täytyy vetää ja mihin kulmaan nivelet tulevat kipsin alla.
TTP on kurssi, josta olen kuullut paljon kehuja. Se on yksi pidetyimmistä klinikan kursseista, ainakin ihmisten puheissa. Haluankin korostaa, että kliinisten taitojen etäopiskelun absurdiudesta ja TTP-osaamiseni heikosta tasosta ei tule syyttää kurssin opettajia. He suunnittelivat yhden viikonlopun aikana kokonaisen kurssin toteutuksen uusiksi. Toivon vain, että ensimmäinen etänä ollut kurssini olisi ollut jokin muu, sillä TTP:ssä kädentaitojen osaaminen korostuu huomattavan paljon.
Kandia tai nuorta lääkäriä varmasti jännittää, kun hän ensimmäisen kerran menee terveyskeskukseen tai päivystykseen töihin. Osaanko tarpeeksi? Tunnistanko vakavasti sairaan? Huijarisyndrooma kuiskailee takaraivossa. Mietin usein mielessäni skenaariota, jossa en osaa jotain täysin triviaalia kliinistä taitoa. Voisin vitsillä kuitata asian: olen valmistunut lääkiksen ”koronakurssilta”. Olisi siinä pala totuuttakin.
Opettajat järjestivät blokillemme mahdollisuuden osallistua vapaaehtoisiin korvaaviin TTP-kurssin opetuksiin. Kipsausta opetettiin seuraavana syksynä myös kolmiulotteisessa ympäristössä. Samoin kaverilta sai poistaa luomen ylimääräisessä opetuksessa, johon plastiikkakirurgi jäi oman työaikansa jälkeen meitä kandeja opastamaan.
Korvaavaan kipsausopetukseen en kuitenkaan päässyt syystä, joka ennen vanhaan ei olisi tullut kyseeseenkään.
Minulla oli nuha.
Teksti: Etälääketieteen kandidaatti
Poikkeusaikana julkaisemme tekstin poikkeuksellisesti nimimerkillä.
Kuva: Shutterstock
