Ensimmäinen kandikesä. Hetki, jota useimmat meistä ovat odottaneet pitkään, ja sen lähestyessä tunteiden kirjo valtaa mielen: innostus, jännitys, vastuuntunto, mutta myös ripaus epävarmuutta kaikesta tulevasta. Miten sopeudun työyhteisöön? Saanko riittävästi tukea? Saanko tarpeeksi vastuuta ja mielekkäitä työtehtäviä? Ja keskeisimpänä: osaanko olla hyvä lääkäri?
Kesätyöt kestävät noin kaksi kuukautta. Suomessa opiskelijoilla on hieno mahdollisuus tehdä lääkärin sijaisen työtä jo opintojen aikana. Harjoitella ja soveltaa taitoja, joita on tähän asti opiskellut. Näihin kahteen kuukauteen kohdistetaan yleensä valtavat odotukset, töitä sovitaan jo vuosi etukäteen, analysoidaan koulutuspaikkakyselyitä ja tiedustellaan muiden kollegoiden kokemuksia. Halutaan oppia, työkokemusta, mutta myös elämyksiä ensimmäisestä kesästä, kenties toisella paikkakunnalla ja kaveriporukan kanssa. Kouluvuoden puolesta pitkä loma tulee käyttää harkiten. Sovitaan yhteisiä majoituksia tai työpaikkoja. Ensimmäiseen kandikesä on merkittävä virstanpylväs lääketieteen opiskelijan elämässä.
Entä jos 4. vuoden keväällä havahdut siihen, ettei sinulla ole vielä kesätöitä tai jos et vain osaa päättää mitä haluat tulevana kesänä tehdä? Tai jos et halua olla kliinisessä työssä ensimmäisen kesän? Teet tutkimusta? Entä jos haluat yksinkertaisesti vain lomailla?
Ja suurimpana kysymyksenä, entä jos kaikki ei menekään täysin putkeen? Elämä on täynnä yllätyksiä, sitä ei kuitenkaan usein muisteta, kun tulevan kesän töitä ja elämää aletaan suunnittelemaan ja sopimaan.
Ei ole oikeaa tai väärää tapaa viettää ensimmäistä kandikesää. Omalla kohdallani kesä oli kaikkea muuta kuin mitä ajattelin ja odottamattomia käänteitä tuli vastaan, vaikka olinkin suunnitellut kaiken ajoissa ja tiesin mitä haluan tehdä. Kuten muutkin kurssitoverit, odotin kesää innolla.
Ensimmäisellä työviikolla olin onneni kukkuloilla, mutta hyvin pian sen jälkeen alkoi myös ensimmäinen odottamaton yllätys (lukijalle tiedoksi: syynä organisaatiotason muutokset sekä resurssien alenema sovitussa työpaikassa, tähän emme voineet minä tai esimieheni vaikuttaa). Siitä johtuen sovin yhteisymmärryksessä uudet työpaikat ja tästä ratkaisusta olin hyvin tyytyväinen.
Loppujen lopuksi kesäni koostui kolmesta eri työpaikasta ja kun homma alkoi rullaamaan, tulikin tieto, että olen karanteenissa.
Karanteeni kesti uskomattoman pitkään, useamman viikon. Ajoittain tuntui siltä, että maailmalla on jotain minun ensimmäistä kandikesääni vastaan ja sain vain pintaraapaisun siitä, mitä odotin.
Nyt kesän jälkeen olen kiitollinen ensimmäisen kandikesän kokemuksista. Näin ja koin aivan valtavasti. Kyllä, työpaikkoja oli enemmän kuin yksi ja karanteeni vei ison siivun töistä, mutta kolikon kääntöpuolena huomasin, että osaan tehdä isoja ja nopeita liikkeitä lyhyellä varoitusajalla, opin sopeutumaan nopeasti uusiin työpaikkoihin, näin eri poliklinikoiden ja osastojen toimintaa, toimin osana useampaa työyhteisöä, näin laajan kirjon erilaisia potilaita, sain oppeja usealta eri seniorilta, kuulin kokemuksia monelta erikoistuvalta ja päällimmäisenä jokaisella työpisteellä vastaanotto oli lämmin ja kannustava. Karanteenin puolestaan otin levon kannalta.
Millaista sitten oli toimia lääkärin sijaisena? Kesä kasvatti pientä lääkärin alkua valtavasti. Itse koen, että keskeisimpiä oppeja olivat päätösten teko, paineensietokyky, isojen kokonaisuuksien hallitseminen sekä lääkärin työnkuvan omaksuminen osana työyhteisöä. Tietysti itse lääketiedettäkin tuli opiskeltua ja yliopiston oppeja sovellettua. Tiedonhakutaitojen tärkeys korostui entisestään sekä konsultaatioita sai tehdä matalalla kynnyksellä. Kesän aikana tuli kirjoitettua lukuisia potilastekstejä ja lausuntoja. Uutena aspektina myös sosiaalisten asioiden järjestäminen ja tietysti hoidon jatkuvuuden suunnittelu. Omaisten kanssa keskustelu oli myös oma taiteenlajinsa.
Valehtelisin, jos sanoisin, että ensimmäinen kandikesä on helppo. Ei se tosin mahdottoman vaikeakaan ole. Jos olet reipas ja uskallat kysyä, niin pärjäät mainiosti.
Tavallista väsähtäneempi olin usein työpäivien jälkeen, mutta kokeneemmat kertovat, että tämä kuuluu asiaan ja ohittuu työvuosien myötä.
Kaksi kuukautta on hyvin pieni aika ihmisen elämässä, lääkärin työurassa vain hetki. Sitä ei kannata murehtia liikaa ja joskus on myös hyvä tiedostaa, että kaikki ei aina mene suunnitelmien mukaan. On hyvä taito osata ottaa kaikki irti tilanteista, joihin päätyy.
Ja ajatuksia kysymykseen, osaanko olla hyvä lääkäri? Oman kokemukseni mukaan potilaat kokevat parhaimpina lääkäreinä ne, jotka rauhassa kuuntelevat, vastaavat kysymyksiin, ovat kohteliaita ja osoittavat empatiaa, ripaus huumoriakaan ei ole pahaksi. Seniorit puolestaan arvostavat huolellisuutta, arkailematonta otetta, uteliaisuutta sekä itsenäisyyttä, mutta ovat mielellään myös tukena. Konsultit arvostavat johdonmukaisuutta ja ennakoivia tiedonhakutaitoja. Hoitajat arvostavat yhteistyötaitoja, selkeyttä sekä kommunikointia. Sosiaalityöntekijä puolestaan potilaan kokonaisvaltaista arviointia. Kukaan ei arvioi kuinka paljon tai vähän muistat sisätaudeilta tai neurologian kurssilta. Kaikki ymmärtävät, että lääkärin ammatti on ikuinen opin tie ja ovat omalta osaltaan auttamassa sinua matkallasi. Tee parhaasi, selvitä asiat niin pitkälle kuin pystyt ja yritä kehittää itseäsi. Muista myös kysyä matalalla kynnyksellä.
Lääkäriys on osa elämää, mutta ei koko elämä. Kandikesän aikana helposti sulkeutuu omaan kuplaansa. Pidä yllä ystävyyssuhteita ja elä töidenkin ulkopuolella, kuuntele itseäsi äläkä murehdi valtavirrasta poikkeavia päätöksiä. Meillä on vielä monta työvuotta edessä, onneksi. Vaikka kaksi kuukautta on lyhyt aika, sen anti on täysin itsestä kiinni. Olit sitten vuodeosastolla tai erikoisalalla töissä, useassa työpaikassa, tutkijana tai lomalla, ei ole oikeaa tai väärää tapaa viettää kesää.
Kiara Homil
LK4, Turku
SML:n hallituksen jäsen
