”Yleislääketieteessä ei tarvitse luopua mistään lääketieteen osa-alueesta”, kuvaa yleislääketieteen erikoistumistaan viimeistelevä Jutta Aartola.
Jutta Aartola valmistui lääketieteen lisensiaatiksi Oulun yliopistosta vuonna 2013. Oma erikoisala varmistui valmistumisen kynnyksellä.
”Opiskeluaikana anestesiologia kiehtoi alana, ja olinkin nelosen kesäkandina anestesiologialla töissä. Viimeisenä opiskeluvuonna yleislääketiede alkoi myös kiinnostaa.” Aartola oli suunnitellut muuttavansa takaisin kotikaupunkiinsa Rovaniemelle. Kuudennen opiskeluvuoden keväänä hän sattuikin saamaan rekrytointifirman kautta töitä Rovaniemen terveyskeskuksesta ja vuotta myöhemmin viran.
Erikoistumisvaatimukset yleislääketieteen erikoisalan kohdalla vaihtelevat jonkin verran yliopistoittain. Erikoistumisen alku noudattaa Oulun yliopistossa yleislääketieteen erityiskoulutusta (YEK), minkä jälkeen eriytyvä koulutus kestää neljä vuotta. Erikoistumisen tulee sisältää monipuolista terveyskeskustyötä ja yhteensä 2 vuotta erikoisalapalveluita neljältä erikoisalalta, jokaista vähintään 3 kuukautta.
Aartola on ollut puoli vuotta sekä sisätaudeilla että nuorisopsykiatrialla sekä reilun vuoden terveyskeskuksen geriatrivetoisella kuntoutusosastolla, mikä luetaan geriatriaksi. Ensi syksynä hän on vielä menossa keuhkotaudeille.
”Olen yrittänyt valita sellaisia aloja, jotka ovat hyödyllisiä terveyskeskustyön kannalta. Sisätautisista ja psykiatrisista aloista on joka tapauksessa hyötyä. Vähän riippuu työnkuvasta, miten haluaa täydentää osaamistaan”, Aartola kuvaa.
Monipuolinen terveyskeskustyö on käytännössä perinteisen vastaanottotyön lisäksi sektoritöitä: kouluterveydenhuoltoa, neuvolaa, päivystystä, opiskelijaterveydenhuoltoa ja kotisairaanhoitoa. Näistä erikoistuva käy yleensä kokeilemassa vähintään muutamaa. ”Itse olen erikoistumisen edetessä ollut kouluterveydenhuollossa pitkään, ja sen vuoksi olin pätkän nuorisopsykiatriallakin”, Aartola kertoo.
Työhön kuuluu osassa terveyskeskuksia myös päivystysvelvollisuus. Aartolalla kertyy keskimääräisesti 3 päivystystä kuukaudessa. Päivystykset sijoittuvat töiden jälkeen iltaan tai viikonloppuihin.
Arkiyöt on saatu järjestettyä yöviikoiksi, joihin löytyy vapaaehtoisia. Käytännössä yövuoroja tarvitsee tehdä vain harvoin viikonloppuisin. ”Silloin kun olin sisätaudeilla töissä, koin vuorokauden mittaisen päivystysrupeaman vaikeana. Se vaikutti myös alavalintaan anestesiologian ja yleislääketieteen välillä”, Aartola kertoo.
Yleislääkärinäkin voi ainakin isommissa terveyskeskuksissa erikoistua tiettyjen sairauksien hoitoon. ”Esimerkiksi meillä monipistoshoitoiset diabeetikot on keskitetty tietyille lääkäreille.” Yleensä jokainen lääkäri hoitaa kaikenlaisia tapauksia mutta on oman mielenkiintonsa mukaan perehtynyt enemmän tiettyihin asioihin. Se ohjaa myös terveyskeskuksen sisäisiä konsultaatioita.
Aartola on perehtynyt kuntoutusasioihin, joista kollegoilta ohjautuu hänelle paljon kysymyksiä. ”Viime aikoina olen tutustunut myös kehitysvammahuoltoon.”
Yleislääkärin tulee ylläpitää osaamistaan laaja-alaisesti lääketieteen eri alojen suhteen. Aartola seuraa otsikkotasolla muun muassa Lääkärilehteä ja Aikakausikirja Duodecimia. Järjestelmällinen meeting-toiminta ylläpitää osaamista, ja päivittäiset konsultointimahdollisuudet helpottavat arkea.
“Kansansairauksia näkee päivittäin, ja niiden osalta tietojen päivitykseen riittää se, että käy säännöllisesti koulutuksissa. Harvinaisempien asioiden tullessa vastaan apuna on onneksi Terveysportti ja Käypä hoidot”, Aartola hymyilee. Myös kansallisissa ja alueellisissa koulutuksissa pääsee päivittämään osaamistaan.
Yleislääkäreistä on pulaa
Yleislääkäreistä on kansallisesti kova pula niin pienissä kunnissa kuin kasvukaupungeissakin. STM:n vuoden 2019 selvityksen mukaan työikäisiä yleislääketieteen erikoislääkäreitä on tällä hetkellä 1734. Vuoteen 2035 mennessä tarve on 4399 lääkäriä, 154 % enemmän kuin tällä hetkellä.
Selvityksen mukaan terveyskeskuslääkäreistä vain 25-30 % on yleislääketieteen erikoislääkäreitä. Tavoite on 75 %. Neljännes erikoislääkäreistä siirtyy töihin yksityispuolelle ja/tai työterveyshuoltoon tai erikoistuu toiselle erikoisalalle. Isoissakin kaupungeissa vapaita terveyskeskuslääkäreiden virkoja on runsaasti.
Aartolan mielestä yksi ongelma onkin juuri erikoislääkäreiden vähyys. Vakansseja täytetään koulutusvaiheessa olevilla lääkäreillä, mikä lisää vaihtuvuutta ja johtaa siihen, että toiminnan kehittäminen on hidasta. ”Monikaan ei viitsi edistää sellaista asiaa, joka koskee itseä vain hetken aikaa”, Aartola toteaa.
Hän uskoo, että yleislääketiede kiinnostaa monia, mutta esimerkiksi työnhallinnalliset asiat sekä työnkuvan muuttuminen konsultatiivisemmaksi ohjaavat hakeutumaan esimerkiksi työterveydenhuollon ja yksityisen sektorin puolelle. ”Nykyään riippuu varmaankin liikaa työpaikasta, haluaako jäädä alalle vai ei”, Aartola uskoo. Hänen työpaikallaan työolot on osattu järjestää hyvin ja virat pysyvät varsin hyvin täytettyinä.
Aartolan mielestä yleislääketieteen ehdoton hyvä puoli on alan monipuolisuus. Vastaanotolla on kaikenikäisiä ja kaikenlaisia sekä simppeleitä että monimutkaisia asioita pientoimenpiteistä psykiatrisiin tapauksiin. Valikoitumaton potilasmateriaali on Aartolan mielestä vahvuus.
”On siistiä, että minun ei yleislääkärinä tarvitse sanoa mistään vaivasta, että tämä ei kuulu minulle, hoidetaan jossain muualla. Potilas tulee vastaanotolle ihmisenä eikä lähetteellä diagnoosin varmistamiseksi.”
Parhaimmillaan terveyskeskustyössä kertyy pitkiä potilassuhteita, joita osaavat arvostaa sekä lääkäri että potilas. Potilaat voivat tulla kaikista vaivoista samalle lääkärille. ”Sellaisen potilaan kanssa on tosi luontevaa tehdä ratkaisuja, koska tietää jo etukäteen potilaan asenteet ja elämäntilanteet”, Aartola selittää. ”Se on palkitsevaa.”
Pitkissä potilassuhteissa rakentuu luottamus, mikä helpottaa hoito-ohjeiden antoa. Myös useampien asioiden hoitaminen samalla vastaanotolla on helpompaa tutun potilaan kanssa.
Erikoisalan huonoina puolina Aartola pitää työnhallinnallisia asioita. ”Olen itse aika pedantti kirjaamisen suhteen, niin lipsuu helposti ylitöiksi. Avopuolella onneksi pystyy tarvittaessa laittamaan aikoja kiinni, jos ylitöitä kertyy.”
Nykyään terveyskeskuksissa joutuu usein esimerkiksi hoitajan konsultoidessa ottamaan kantaa vieraan potilaan asioihin ilman vastaanottokäyntiä. Sitä Aartola pitää huonona suuntana. ”Yleislääketieteessä aika moni asia riippuu siitä, mikä potilaan kokonaistilanne on: millainen on henkilön toimintakyky, elämänajanodote sekä asenteet ja elämäntilanne.” Näitä asioita on hankala selvittää pelkistä sairaskertomuskirjauksista.
Työn itsenäisyyttä Aartola ei pidä huonona puolena. Kollegoita ehtii nähdä päivittäin lounaalla ja aamumeetingeissä. ”Minulla on kova työnimu, enkä koe yksinäisyyttä varsinkaan, jos päivän aikana näkee potilaita eikä ole pelkästään konsultoitavana.”
Yleislääketieteen erikoisalan erottaa Aartolan mielestä muista erikoisaloista se, että työssä pääsee tekemään paljon preventiota. ”Yleislääkäriys on ihmistyötä, jossa pääsee käyttämään paljon sosiaalista pelisilmää saadakseen ihmiset motivoitumaan asiasta, joka hiipii 10-15 vuoden päässä nurkan takana, jos siihen ei puututa.”
Parasta Aartolan mielestä työssä onkin ihmisläheisyys. ”Työssä pääsee soveltamaan lääketieteen kaikkia hienouksia potilaan yksilölliseen tilanteeseen, tavoitteena tuottaa ihmiselle toimintakykyä ja elämänlaatua mahdollisimman kokonaisvaltaisesti.”
Jutta Aartola
- 32-vuotias. Valmistunut lääketieteen lisensiaatiksi Oulusta vuonna 2013.
- Yleislääketieteeseen erikoistuva lääkäri
- Harrastukset: korealainen kamppailulaji Taekwon-Do, kilpaillut useita vuosia maajoukkueessa. Koirat kaikilla tavoilla: mm. agility, näyttelyt, yhdistystoiminta
- Perheeseen kuuluu aviomies Jouni, 2-vuotias poika Eino sekä koirat Justus ja Hugo.
- Ollut mukana perustamassa NLY:n Lapin paikallisosastoa.
Teksti ja kuvat: Heidi Hyvärinen
