Tehohoitolääketieteen lisäkoulutus on yksi seitsemästä anestesiologian ja tehohoidon erikoisalan lisäkoulutusohjelmista. Tehon lisäkoulutusta tarjotaan kaikissa Suomen yliopistosairaaloissa, ja sen voi aloittaa erikoislääkäriksi valmistumisen jälkeen. Lisäkoulutus sisältää monipuolista työntekoa erilaisten tehopotilaiden parissa, kokeneempien erikoislääkäreiden tarjoamaa ohjattua ja suunnitelmallista koulutusta sekä säännöllistä osallistumista ulkopuolisiin koulutuksiin. Lopuksi suoritettava tentti pakottaa lisäksi vielä tutustumaan laajasti tehohoidon kirjallisuuteen, oppikirjatietoon ja hoitosuosituksiin. 

Viime vuosina on ollut keskustelua siitä, pitäisikö anestesiologia ja tehohoito erottaa toisistaan omiksi erikoisaloikseen. Työnkuva ja osaamisprofiili ovat niissä hyvin erilaiset, vaikka samaa osaamispohjaa tarvitaankin molemmissa. Ainakin Helsingissä teholääkärit tekevät päivätyön ja päivystykset ainoastaan teholla ja salianestesiologit leikkaussalin puolella. Ajoittaiseen työkiertoon näiden kahden toimipisteen välillä kyllä nykyään kannustetaan. 

Lisäkoulutukseen kuuluu kolme vuotta käytännön tehopalveluita, joista yhden vuoden voi korvata edeltävään erikoislääkärikoulutukseen sisältyneellä tehopalvelulla. Käytännössä vaaditaan siis kaksi vuotta tehopalvelua erikoislääkärinä. Tavoitteena on oppia laajasti ja syventävästi erilaisten kriittisesti sairaiden potilaiden hoitoa ja lisäksi muun muassa hätätilanteiden (MET-tehtävät, elvytys) johtamista ja hoitamista, teho-osaston hallintoa ja organisointia, eettisiä ongelmia ja omaisten kohtaamista. 

Helsingissä tehoklinikassa on neljä erillistä teho-osastoa, joihin on yleistehopotilaiden lisäksi keskitetty kriittisesti sairaiden potilaiden erityisryhmiä: Töölön sairaalan teho-osastolle vaikeasti vammautuneet traumapotilaat, Jorvin sairaalan teho-osastolle koko Suomen tehopalovammapotilaat ja Meilahden sairaalan teho-osastoille mm. elvytetyt ja elinsiirtopotilaat sekä vaikeimmat hengitysvajauspotilaat. Lisäkoulutuksen aikana työskennellään kaikilla näillä osastoilla noin kuuden kuukauden jaksot. 

Teoreettista kurssimuotoista koulutusta lisäkoulutukseen kuuluu vähintään 60 tuntia. Lisäkoulutuksen loppukuulusteluna Helsingissä kannustetaan ensisijaisesti tekemään ESICM:n (European Society of Intensive Care Medicine) järjestämä EDIC-kuulustelu (European Diploma in Intensive Care Medicine). Se sisältää kaksi osaa, joista ensimmäisenä tulee läpäistä kirjallinen monivalintatentti ja sen jälkeen suullinen toinen osa. Lisäkoulutuksen voi saada pakettiin 2-3 vuodessa, jos saa käytyä kliinisen kierron läpi ja samalla valmistautuu EDIC-kuulusteluun ja läpäisee sen. 

Viimeisen 10 vuoden aikana lisäkoulutuksen on saanut valmiiksi keskimäärin kaksi teholääkäriä vuodessa. Tulevina vuosina valmistuvia tulee olemaan jopa 4-6 vuodessa, kunhan kaikki saavat hiljalleen vaativan EDIC-kuulustelun molemmat osiot suoritettua. 

Kuin olisi erikoislääketieteen yleislääkärinä 

Olen viihtynyt nykyisen työni ja kollegoiden parissa erittäin hyvin. Meillä on hyvä sekoitus nuorempia lisäkoulutettavia erikoislääkäreitä ja toisaalta erittäin rutinoitunut ja osaava joukko kokeneempia teholääkäreitä. Olen huomannut, että teho-osastoilla kaikki ammattiryhmät laitoshuoltajia ja sihteereitä myöten työskentelevät todella motivoituneesti ja ammattitaitoisesti yhteisen tavoitteen eli potilaan kokonaisvaltaisen ja laadukkaan hoidon eteen. Tällä hetkellä tehohoitourani on vasta alkuvaiheessa ja opittavaa riittää väsymykseen asti, mutta toisaalta rutiinia tulee koko ajan lisää. On palkitsevaa huomata, että itsevarmuus ja osaaminen lisääntyvät tasaisesti. On hienoa nähdä, kun hyvinkin sairaat potilaat parantuvat, ja joskus heitä näkee vielä myöhemminkin vuodeosastolla tai tehon jälkipoliklinikalla. 

Ajoittain on henkisesti raskasta hoitaa kriittisesti sairaita nuoria potilaita ja myöntää se tosiasia, että kaikkia potilaita emme pysty auttamaan. (NOSTO)Joskus keskusteleminen huolestuneiden omaisten kanssa on hyvin vaativaa, mutta toisaalta nuo kohtaamiset kuuluvat oleellisesti teholääkärin arkeen.(NOSTO) Pahimmillaan päivystykset ovat hyvin kuormittavia, mutta aamu tulee kuitenkin ennen pitkää vastaan ja viestikapulan saa ojentaa eteenpäin. 

Raskailla teho-osastoilla teemme käytännössä päivittäin kattavaa yhteistyötä eri erikoisalojen, useimmiten gastro-, thorax- ja plastiikkakirurgien sekä ortopedien kanssa, riippuen siitä, millä teho-osastolla työskentelee. Infektiolääkärin kanssa pohditaan päivittäin tehopotilaiden antibioottihoitoa ja mikrobiologisia näytteitä sekä niiden vastauksia. Radiologien kanssa pidämme useasti viikossa yhteiskokouksia potilaiden röntgentutkimusten tulkinnasta. Kardiologit ja neurologit käyvät myös usein teho-osastolla omaan erikoisalaansa kuuluvien potilaiden luona. Hyytymiskonsulttien kanssa keskustellaan myös puhelimessa melko usein. 

Välillä tulee tunne, että saan toimia erikoislääketieteen yleislääkärinä, sen verran monipuolisia ongelmia eri erikoisaloilta tulee vastaan. Kriittisesti sairaan potilaan kohdalla joudutaan yhdessä pohtimaan toimenpiteitä, hoitopäätöksiä, hoidon linjauksia sekä niiden hyötyjä ja haittoja. Yliopistosairaalassa konsultaatiot ja toimenpiteet eivät katsoa kelloa ja potilaan tilanteeseen pystytään reagoimaan välittömästi. 

Less is more 

Tehohoidollisia aiheita ja ongelmia tutkitaan aktiivisesti, mutta monesta päivittäin eteen tulevasta asiasta ei välttämättä vieläkään löydy laadukasta tutkimustietoa. Nestehoidosta keskustellaan paljon: mitä nestettä, kenelle ja kuinka paljon. Liiallisesta nestehoidosta on todettu olevan selvästi haittaa, ja suuntaus on kohti konservatiivisempaa ja potilaan arvioituun nestevasteisuuteen perustuvaa nestehoitoa. Ylipäätänsä käsite ”less is more” tuntuu nykyään pätevän monessa tehohoidollisessa ongelmassa. 

Sepsistä ja verenkiertovajausta tutkitaan aktiivisesti, sillä ne ovat jokapäiväisiä ja kuolleisuutta aiheuttavia ongelmia teholla. Etenkin sepsiksen varhainen havaitseminen ja alkuvaiheen hoito ovat tärkeässä asemassa. (NOSTO)Suomessa tehohoidon tulokset ovat maailman kärkiluokkaa, ja myös sen takia tehotyö on mielekästä ja motivoivaa.(NOSTO) 

Usein tehohoidon erikoislääkärit perehtyvät vielä edelleen pienempiin tehohoidon osa-alueisiin, kuten ultraäänidiagnostiikkaan, tehopalovammoihin, vaikeisiin infektioihin tai ventilaattori- tai dialyysihoitoon. Laadukkaita koulutuksia tarjotaan paljon ulkomailla ja Suomessa, ja pääsemme osallistumaan niihin melko hyvin. 

Tehohoitotyö on haastavaa, mutta samalla erittäin opettavaista ja palkitsevaa. Tätä työtä tehdessä tulee väkisinkin joutuneeksi epämukavuusalueelle, joka pakottaa omaksumaan ja selvittämään uusia asioita. Monesti kriittisesti sairaan potilaan kohdalla palataan kuitenkin perusasioiden äärelle. Jos sietää ajoittaisen epävarmuuden, haastavia hätätilanteita ja melko raskaat työvuorot, niin palkintona huomaa kehittyvänsä ammatillisesti nopeaan tahtiin. Lääkiksessä tämän erikoisalan opetus on olematonta, ja voin luvata, että eteen avautuu hyvin mielenkiintoinen maailma, johon uppoutua. 

 

Janne Makkonen
– 37 v, anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäri
– Työskentelee HUS ATeK Tehoklinikassa, tällä hetkellä Jorvin sairaalan teho-osastolla ja palovammakeskuksessa. 
– Perhe: Gynekologiksi erikoistuva vaimo Marja sekä kaksi lasta, 6-vuotias Joonatan ja 3-vuotias Mea.
– Valmistunut lääketieteen lisensiaatiksi Helsingistä v. 2008, väitellyt lääketieteen tohtoriksi v. 2010. 

 

Teksti ja kuva: Ella Brandt