Välillä taistelut tulevat sairaalan ovelle. Silloin lounas täytyy syödä lattialla maaten ja sairaalan käytävältä saavat suojaa muutkin kuin potilaat. Anestesialääkäri Kariantti Kallio kertoo blogissaan, miten kiihtyvät taistelut vaikuttavat sairaalan arkeen.
Saapumistani seuraavina päivinä potilaita saapui tasaiseen tahtiin tänne Castorin synnytyssairaalaan Banguissa, ja keisarinleikkaukset sekä muut synnytyskomplikaatioihin liittyvät leikkaukset pitivät meidät kiireisinä. Aloin tutustua paremmin työhöni ja erinomaiseen tiimiini, jossa on noin 20 henkeä. Minun lisäksi tiimissämme on yksi ulkomainen gynekologi. Loput ovat paikallisia lääkäreitä ja hoitajia, joista kaikki ovat valmiita näkemään vaivaa potilaiden eteen ja aina halukkaita oppimaan uutta.
Ongelmat odottivat kuitenkin nurkan takana. Pahamaineisella PK5-alueella valmisteltiin sotilasoperaatiota paikallisten aseellisten ryhmittymien riisumiseksi aseista. Olimme myös kuulleet tilanteen huonontumisesta alueella. Sairaalamme sijaitsee PK5:n naapurialueella, joten jos taistelut leviäisivät, saattaisimme jäädä tulilinjalle. Kahden päivän kuluttua radiossa ilmoitettiin taisteluiden alkaneen. Lääkärit Ilman Rajoja lähetti lääkintäryhmän auttamaan haavoittuneiden siirtämisessä Banguin eri sairaaloihin.
Meidän sairaalassamme arki jatkui taisteluista huolimatta melko normaalina. Ihmiset eivät lakkaa synnyttämästä ja saamasta synnytykseen liittyviä komplikaatioita vain sen takia, että jossain taistellaan. Niinpä seuraavana aamuna jatkoimme työtämme.
Varauduimme kuitenkin epävakaan tilanteen mahdollisiin seurauksiin. Alkuperäinen suunnitelma oli antaa ensiapua ja vakiinnuttaa potilaan tila Castorissa, ja siirtää heidät sitten Banguin toiseen Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön sairaalaan, jossa on enemmän kapasiteettia vammapotilaiden hoitoon, tai muihin alueen sairaaloihin. Varauduimme kuitenkin myös hoitamaan haavoittuneita potilaita omassa sairaalassamme. Itse kävin läpi varastojamme leikkausosastolla ja yritin totutella ajatukseen, että tilanne voisi muuttua hetkenä minä hyvänsä. Mietin, olisimmeko valmiita siihen.
Taisteluiden aikaan leikkausosasto on turvallisin paikka
Turvallisuustilanne heikkeni huomattavasti parissa päivässä. Seuraava aamu alkoi normaalisti parilla perusleikkauksella, mutta puoliltapäivin aloimme kuulla raskasta konekivääritulitusta, ja ihmiset hakeutuivat suojaan sairaalan sisäpuolelle. Sairaalan käytävillä istui joukoittain ihmisiä lattioilla.
Leikkausosasto on sairaalan turvallisin tila, enkä edes kuullut suurinta osaa laukauksista sinne. Taisteluista muistuttivat enemmän ihmiset, jotka makasivat sairaalan lattialla ammunnan aikana. Leikkausosaston seinien suojassa saatoimme jatkaa työtämme melko tavalliseen tapaan. Onneksi, sillä meillä oli vielä potilaita leikkaussalissa.
Kun oli pikaisen lounaan aika, laukauksia ammuttiin varsin usein ja meidän oli syötävä paistettu kanamme ja ranskanperunamme lattialla maaten. Lounaan jälkeen gynekologi ilmoitti minulle, että eräs potilaistamme, Julienne, kärsi sydämen tiheälyöntisyydestä. Hänellä oli ollut vatsan alueen tulehdus kohdun repeämän vuoksi. Olimme puhdistaneet haavan leikkaussalissa useita kertoja hyvin tuloksin, mutta nyt tilanne oli muuttunut dramaattisesti.
Juliennen verensokeri oli liian korkea syistä, joita saatoimme vain arvailla. Siirsimme hänet heräämöön tarkkailtavaksi, tarkistimme hänen sydänsähkökäyränsä ja aloitimme suonensisäisen nesteytyksen. Harkitsimme siirtoa toiseen sairaalaan, jossa olisi enemmän diagnostiikkavälineitä. Päätimme kuitenkin jatkaa tilanteen seuraamista heräämössä ja pitää hänet tiputuksessa, sillä hän vaikutti jo voivan vähän paremmin.
Vietin loppuiltapäivän hoitaen häntä ja vakauttaen hänen tilaansa heräämössä. Taistelut ja ampuminen jatkuivat ympärillämme. Lopulta meidän käskettiin poistua sairaalasta ympärillämme lisääntyvien jännitteiden ja taisteluiden vuoksi. Kun lähdimme Castorista, näin maastoautomme takaikkunasta PK5-alueelta nousevan paksun savun.
Tilanne oli paha, sen näki helposti. En voi sanoa olleeni huolissani omasta turvallisuudestani, sillä luotin täysin työtovereihini, jotka toimivat erittäin hyvin ja rauhallisesti stressaavassa tilanteessa. Huolehdin ainoastaan ihmisistä sairaalassa ja saatoin vain toivoa että kaikki, niin potilaat kuin henkilökuntakin, pärjäisivät.
Kariantti Kallio toimi anestesialääkärinä Keski-Afrikan tasavallassa huhtikuussa 2018. Blogit on kirjoitettu paikan päällä.
https://laakaritilmanrajoja.fi/
Osa 1/5: Kaupunki jakaantuneen valon äärellä
Osa 2/5: Couché! Couché! – Maahan, maahan!
Osa 3/5: Paluu arkeen
Osa 4/5: Kerta se on ensimmäinenkin
Osa 5/5: Mistä maailmasta uneksinkaan?
