Jokaisen kansalaisen on tehtävä töitä 40 tuntia viikossa. Iltaisin kerätään voimia ja hoidetaan virka-aikana järkkynyt mielenterveys kuntoon. Lauantaisin luetaan Lääkärilehti, Duodecim ja suurimpien lehtitalojen terveyspoliittiset kolumnit – aamupalaksi. Lounaan jälkeen olisi suositeltavaa olla jo perehtymässä raskaampaan ammattikirjallisuuteen ja valmistella esitys seuraavaan aamumeetingiin. Aina töitä ei tarvitse tehdä 40 tuntia viikossa: esimerkiksi loppuraskauden aikana riittää yhden väitöskirjan kirjoittaminen (vaikka se ei siis oikeaa työtä olekaan). Ja onhan 40 tuntia viikossa töitä aika vähän maailman mittakaavassa. Töissä on siksikin oltava neljään saakka, että Aasiassa joku on vielä kymmeneen saakka – USA:ssa Elon Musk puolille öin.
Oikeastaanhan lain mukaan töissä saisi säännöllisesti olla enintään 40 tuntia viikossa. Tästä kiemurrellaan irti Lääkärisopimuksella. Sinälläänhän liikkumavara ja sääntelyn purkaminen on positiivista, mutta se ei saisi vaarantaa potilas- tai lääkäriturvallisuutta, eikä velvoittaa keskimääräistä suurempiin työmääriin. Vähintään kannattaakin pitää mielessä, että yleensä suomalaiset eivät tee töitä yli 40 tuntia viikossa: Eurofoundin mukaan Suomessa kokoaikaistyössä olevat työskentelevät keskimäärin 37,8 tuntia viikossa.
Monet yllättää tieto, että päivystys on myös työtä ja siten lasketaan mukaan viikkotyötunteihin. Vaikka jokaisen mielikuva päivystyksestä on kahvihuoneen perällä makoilu vastaten vapaailtaa, karkaa työn intensiteetti usein jopa päivätyötä kiivaammaksi. Miksi työaikaan ei laskettaisi myös esitelmien tekoa ja tutkimusta, mikäli niitä ei pelkästään omaksi iloksi harrastella? Usein kai esitelmät vaaditaan pidettäviksi ja tutkimuskin voi olla ns. suotavaa työpaikkansa säilyttämiseksi, vaikka sitä ei ajallisesti tai palkallisesti tuettaisikaan.
Työaikaansa saattaa pystyä työnantajan kanssa neuvottelemaan lyhyemmäksi. Heikkouden merkkihän se tietysti on lähteä töistä aiemmin viettämään laiskan vapaitaan. Vaikka päivystäisi koko seuraavan vuorokauden. Hyväksyttäviin syihin laiskan vapaille lukeutuvat lähinnä erinäiset mielenterveydelliset ongelmat – paitsi tietysti työuupumus ja burn out, jotka alun perinkin johtuvat laiskuudesta. Pitää myös muistaa lyhyemmän työajan erityisen spesifisti kielivän liian korkeasta palkasta.
Tällä hetkellä erikoistumiskoulutuksessa hyväksytään palveluita ainoastaan, kun viikkotuntimäärä on vähintään 18,5 (50 % työaika). Vaatimushan on järkevä ja looginen – ei kai sitä laiskemmista ainakaan erikoislääkäreiksi ole. Onneksi yleislääketieteen erityiskoulutuksessakin vaaditaan edelleen vähintään kuutta kuukautta täysaikaisia palveluita. Loppukoulutuksen saa haahuilla vaikka lapsensa kanssa hiekkalaatikolla, kunhan puolen vuoden ajan osoittaa kyvykkyytensä suomalaiseksi työntekijäksi jättämällä lapsensa itkemään lapio kädessä laatikon reunalle.
Työterveyslaitoskin ehti jo huolestua aivokuorman lisääntymisestä ja muistuttaa kampanjassaan, että työn vaatimusten tulisi olla sopusoinnussa inhimillisen tiedonkäsittelyn kykyjen ja rajoitusten kanssa. Pitäisikö meidän itsekin välillä huolestua?
Lääkäriliiton vaaleissa NLY:n kärkiin kuuluvat muun muassa vaatimukset mahdollisuudesta tasata viikkotyötunnit 40:een päivystyksistä huolimatta ja 20 % työajalla tehtyjen palvelujen hyväksyminen erikoistumiskoulutukseen.
Ville Lindholm
Kirjoittaja on NLY:n koulutusvaliokunnan jäsen, joka on töissä vain maanantaista torstaihin, mutta säilyttää ihmisarvonsa viipymällä siellä puoli kuuteen saakka.
