Lääkärintyön autonomia – tulevaisuuden muinaisjäänne?

Kirjoittaja: Jan Nyberg

Lääkärintyön autonomia – tulevaisuuden muinaisjäänne?

Historiattomina olemme kuin sukupuuttoon kuolleen lajin surullinen vastakohta: elossa, mutta vailla menneisyyttä. Ilman ymmärrystä menneisyydestä emme voi ymmärtää jokapäiväistä elämäämme, aikojen saatossa muodostuvia tapoja ja käsitteitä, joiden pohjalta myös lääketiede ja lääkärintyö ovat rakentuneet. Tässä mielessä onkin mielenkiintoista, että sosiaali- ja terveysministeriössä on terveydenhuoltojärjestelmän uudelleenjärjestelyssä suosiota saanut mantra nimeltään ”paluuta entiseen ei ole, koska entistä ei ole” (viite: Lääkäri 2019 -tapahtuma).

Olen melko varma, että esimerkiksi sapelihammaskissat – jos vielä eläisivät – huokaisisivat kulmahampaidensa mitalta ja pyörittelisivät kyllästyneesti silmiään yllä mainitulle lainaukselle. Vaan olivatpa ne joskus olemassa, nämä kissat siis, eivätkä ole edelleenkään olematon asia – aine ei nimittäin katoa ja näin ollen menneisyys on jo materiaalisesti ihan tätä päivää. Sittenhän on näitä epigeneettisiä juttuja ja ylisukupolvisia traumoja, jotka vahvasti viittaavat menneisyyden läsnäoloon nykyisyydessä. Kuulostaisipa muuten pöljältä poliittisen päätöksenteon iskulauseelta sanoa, että menoa tulevaisuuteen ei ole, koska tulevaa ei ole. 

Ehdotan, että suuntautuessamme tulevaan vilkuilemme myös menneeseen. Olisi viisasta keskittyä todettuihin epäkohtiin: sosioekonomisten terveyserojen kasvuun ja palvelujärjestelmän (rahoituksen) pirstaleisuuteen. Lisäksi pitkäaikainen ja nykyisessä poliittisessa hengessä alati paheneva ongelma on tuottavuuden kohentamisen nimissä tapahtuva potilaan kohtaamiseen ja hoivaamiseen käytettävän ajan niukentaminen. Lääkärin ja hoitajan työ perustuu lääke- ja hoitotieteellisen asiantuntemuksen lisäksi ihmisen ihmiselle antamaan aikaan ja empaattiseen kohtaamiseen perustuvaan vuorovaikutukseen. Tätä osaa työstä on vaikea tehostaa ja tästä on vaikea säästää. Jos säästetään, laatu väistämättä huononee. Tämä osa työstä on erityisen tärkeää geriatristen sairauksien, päihdesairauksien ja mielenterveyden häiriöiden hoidossa. Näiden sairauksien hoito tulee aina maksamaan yhteiskunnalle aika paljon – mutta huono hoito vielä enemmän.

Paras tehostamistoimi olisi se, että terveydenhuollon ammattilaisten ei tarvitsisi tehdä avustajan, sihteerin, siivoojan, ovimiehen, lähetin, ruuanlaittajan, ruohonleikkaajan, taksikuskin, roskakuskin, viranomaisvalvojan tai vartijan töitä. Lisäksi nykyään potilaista on usein niin paljon tietoa, että tarvittaisiin oma ammattiryhmä koostamaan ja kokoamaan oleellinen digitaalisista potilasasiakirjoista. Tiedonhakuun menee valtava määrä aikaa. Koska potilastietojärjestelmät eivät osaa koostaa tietoa, ehdotan terveyskeskukseen ja sairaaloihin palkattavaksi esimerkiksi lääketieteen ja sairaanhoidon opiskelijoita osa-aikatyöhön ns. tietotyöläisiksi ja vastaanottoapulaisiksi.

Jokaista terveydenhuollon tasoa koskettava kallis ja epäeettinen epäkohta lääkärin näkökulmasta on toiminnallisten häiriöiden huonolla tolalla oleva hoito. Toiminnalliset häiriöt aiheuttavat jopa suuremmat terveydenhuollon kulut kuin alkoholisairaudet tai depressio (viite: Lääkäri 2019 -tapahtuma). Ne ovat tunnistettavissa ja niihin on olemassa hyvää hoitoa: tarpeellinen erotusdiagnostiikka suunnitellusti potilasta informoiden sekä hyvään yhteistyöhön perustuva ja säännönmukaisesti toteutuva hoitosuhde. Tämä vaatii aikaa, kärsivällisyyttä, järjestelmällisyyttä ja hyvää tiedonkulkua. Jäädessään vaille hyvästä kohtaamisesta ja empaattisesta yhteistyöstä toiminnallisista häiriöistä kärsivät hakeutuvat runsaasti terveyspalvelujen äärelle, ja ovat terveysbisnekselle täten kultakimpaleita.

On suuri riski, että valinnanvapaus tulee entisestään huonontamaan toiminnallisten häiriöiden hoitoa. Tämä johtuu osin juuri bisneslogiikasta, joka ei ydinajatukseltaan tue sairauksien hoidon tarpeiden täyttämistä vaan voiton tuottamista – vrt. Mehiläinen houkuttelee mainoksillaan flunssaa potevia asiakkaikseen ja Esperi Care toissijaistaa ihmisarvoisen hoidon tavoitellessaan nopeaa kasvua. Mitä suurempi yritys ja useampi johtamisen taso, sitä suurempi on riski ristiriidalle voiton tavoittelun ja hoidon etiikan välillä. Potilaalla tulee kyllä olla oikeus hakea vaikkapa miljoona eri arviota tilastaan, mutta järjestelmämme tulisi tukea toiminnallistenkin häiriöiden hyvää eikä huonoa hoitoa. Ruotsissa paljon hoitoa tarvitsevien palvelut ovat heikentyneet valinnanvapauden myötä: hoitosuhteet ovat katkonaisia ja tuottajien välinen yhteistyö on huonoa. Kas, yllättävää, tuottajien välinen ideologinen asetelmahan on kilpailu, ei yhteistyö. Näkymätön käsi on joskus myös sokea.

Valinnanvapautta on ajanut eritoten Kokoomus, ja puolueen toimintaa voikin hyvin perustein pitää eräänlaisena toiminnallisena häiriönä. Lääkäriliitto samaten kannattaa aktiivisesti valinnanvapautta, mikä on siinä määrin pöyristyttävää, ettei energiani riitä ammattiliittoni piikittelyyn juuri nyt. Kokoomuksen sen sijaan nostan kyseenalaiselle jalustalle, koska toivon, ettei puolue olisi seuraavalla vaalikaudella hallituksessa, jotta uusliberaali ja eriarvoistava päätöksenteko vähenisi. Ehdotankin, että vaikeasti päihdesairaat, mielisairaat ja muistisairaat, liikuntarajoitteiset, hankalasti oppivat ja eri tavalla ymmärtävät, paperittomat, muunsukupuoliset, muukalaisvihatut tummempi-ihoiset, #metoo-naisoletetut ja hiv-positiiviset homot saisivat vallan hallituksessamme seuraavaksi neljäksi vuodeksi.

Yhteiskunta on riippuvainen työpanoksestamme. Lääkäreinä olemme ainoa ammattiryhmä, jolla on tietotaito määrittää ja hoitaa sairauksia. Me tosiasiallisesti tiedämme, mitä on sairauden asianmukainen ja hyvä hoito ja miten se toteutuu. Työmme perustuu altruismiin. Pyrimme myös jatkuvasti pitämään itsemme ajan tasalla parantamisen parhaasta tiedosta – ja löytämään entistäkin parempia hoitoja ja hoitoketjuja. Päättäjät ja taloustieteilijät eivät tiedä parantamisesta. Yhteiskunta siis tarvitsee osaamistamme. Me taas tarvitsemme yhteiskunnan luottamuksen siihen, että hoidamme työmme hyvin ja oikein. Tällöin saamme pitää autonomian sairauksien määrittelyssä,hoitamisessa ja ennaltaehkäisyssä.

Työn hoitaminen hyvin on jo pitkään ollut ”hallitun tasonlaskun” sanelemaa kiireistä ja kyynistä tulipalojen sammuttelua. Hallittu tasonlasku tarkoittaa käytännössä suurpiirteisempää erotusdiagnostiikkaa, todennäköisyyksiin luottamista ja löperöjä hoitokontakteja. On mietittävä, milloin hallittu tasonlasku vaarantaa potilasturvallisuuden. Vähäisen hoivan resursoinnin vuoksi päivystysosastoilla on pula petipaikoista ja työntekijöistä. Jos onkin työntekijöitä, heillä on tunteja muhinut pissa- ja kakkahätä, muutaman tunnin murinan jälkeen lamaantunut vatsalaukku ja kiireen ja riittämättömyyden tunteen moukaroimat aivolohkot. Tällainen olotila ei helpota arviota ja päätöstä diagnoosista ja hoidosta – saati lisää tuntemusta kutsumusammatista, tai edes siedettävästä ammatista.

Aina taas ei ole paikkoja, kuten vanhuksia hoitavilla osastoilla, koska kotona ei pärjätä, vaikka hallitus toisensa perään niin käskee. Ahdasta alkaa olla myös pääkaupunkiseudun psykiatrisissa sairaaloissa, jonne ihmisiä lähetetään psykoottisina tahdostaan riippumatta mielenterveyslain edellyttämänä –löytääkseen itsensä käytäväpaikoilta patjoilta. Hullumpaa toimintaa saa etsiä. Helsingin väkiluku kasvaa reilusti maltillisimpienkin ennusteiden mukaan. Ehdotan, että psykiatrisia sairaalapaikkoja lisättäisiin, jotta vankiloista ei tule korvaavia osastoja psykoosipotilaillemme. 

Olemme vaarassa menettää potilaidemme luottamuksen ja tämä tulee lisäämään sairastamista ja kärsimystä. Luottamus oli Lääkäri 2019 -tapahtuman teema – syystäkin. Emme saa menettää luottamusta meitä tarvitsevien silmissä.

Olemme harmittavasti alistuneet toistamaan niukkojen resurssien mantraa. Valtiovarainministeriön suorittama resursointi on lopulta arvokysymys – resursointia ohjaava kestävyysvaje puolestaan monen taloustieteellisen olettamuksen summa, jonka laskukaavaan sisälty ajatus siitä, että maailmanloppua edeltävänä päivänä valtiomme on velaton. Onko julkisen talouden velalla väliä maailmanloppua edeltävänä päivänä? Jos hyväksymme kestävyysvajeen poliittisen toimintamme ohjaajaksi, on myönnettävä rahasta tulleen poliittisen päätöksenteon itseisarvo. Jos taas hyväksymme kestävyysvajeen lääkärintyön ohjaajaksi, on myönnettävä rahasta tulleen myös lääkärintyön itseisarvo.

Todellista kestävyysvajetta on maapallon kantokyvyn ylittävä harhainen kulutus ja ilmastonmuutos, jolle emme tee mitään. Vajetta on inhimillinen kylmyys ja lyhytnäköisyys. Kestävyysvajetta on tehokkuudeksi puettu kiire.

Maailman lääkäriliitto (WMA) määrittää potilaan oikeuksien julistuksessa, että lääkärien tulisi kantaa vastuuta laadukkaan hoidon toteutumisesta – lääkärin on toimittava, kun lainsäädäntö, hallinto tai instituutio uhkaa potilaiden universaalien oikeuksien toteutumista. Lisään tähän vielä, että on aktiivisesti puolustettava aivan kaikkien potilaiden oikeuksia. Lääkärit hoitavat ihmisiä hoidon tarpeen eivätkä minkään ihmistä muulla tavalla määrittävän seikan perusteella. Sydämeni särkyi, kun sain kuulla, ettei Suomessa ole lainsäädäntöä, joka koskisi paperittomien terveydenhoitoa (viite: Lääkäri 2019 -tapahtuma). Paperittomia on Suomessa nyt muutamia tuhansia ja tulevaisuudessa kymmeniä tuhansia globaalien muuttovirtojen vuoksi (viite: Lääkäri 2019 -tapahtuma). Toivon, että kaikilta Suomessa olevilta äideiltä seulotaan HIV ja että kaikki uskaltavat ja pääsevät synnyttämään sairaalaan. Tällä hetkellä näin ei ole.

Kollegat, järjestäytykäämme oma-aloitteisesti puolustamaan työmme perimmäisiä arvoja itsemme ja potilaiden parhaaksi! Tulostakaamme lääkärinvala huoneentauluksi. Vaatikaamme päättäjiltä enemmän – lobatkaamme kaikin mahdollisin keinoin. Päättäjät, pitäkää sydäntänne lähellä se, että jokainen ihminen ansaitsee hyvän, turvallisen, terveen ja mielekkään elämän.

 

Jan Nyberg,

erikoistuva lääkäri, terveyspoliittisen valiokunnan jäsen

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.