Erikoistumisjaksoista erikoislääkärikoulutukseen?

Kirjoittaja: Iivo Hetemäki

Erikoistumisjaksoista erikoislääkärikoulutukseen?

Klinikan aamumeetingissä joku luennoi tunnin ajan aiheesta, josta ei koskaan myöhemmin kuule. Vaihtoehtoisesti kaksi päivää kestävillä erikoisalapäivillä yritetään osallistujien kitaan kaataa maksimaalinen määrä tietoa, josta suurin osa unohtuu ennen iltajuhlan jälkiruokaa. Koulutuspäivät ovat työjärjestyksellisesti monesti helpompia järjestää ja usein oppijakin kokee motivoivaksi tunteen taitojen kohenemisesta intensiivisen koulutuksen seurauksena. 

Koko lääketieteellinen koulutuksemme tähtää potilaiden hoitamiseen näyttöön perustuen. Miksi saman periaatteen tavoittelu vaikuttaa niin vaikealta erikoistuvien lääkärien koulutuksessa?

On kuitenkin kohtalaisen vahva näyttö siitä, että kun iso opintokokonaisuus jaetaan pienempiin paloihin, samalla käytetyllä ajalla saavutetaan parempi taitotaso ja ennen kaikkea pidempi tiedon pitkäaikainen muistijälki (1,2,3). Jaettaessa oppimista useampaan kertaan tieto pääsee välissä organisoitumaan olemassa olevaan tietopohjaan. Myös jo osittain unohdetun tiedon mieleenpalauttaminen seuraavalla oppimiskerralla vahvistaa muistijälkeä.

Pienempienkin kokonaisuuksien ollessa kyseessä esimerkiksi yksittäinen aamukokouksessa pidetty luento on harvemmin riittävä tiedon mieleenpainamiseksi, sillä kertausta ja mieleenpalauttamista ei tapahdu. Kun tutkimuksessa luennon sisältöä aktiivisesti jälkikäteen testattiin interaktiivisen palautetta antavan nettikyselyn avulla, näkyi osallistujien kyky integroida opetuksen sisältö myös käytännön kliinisessä työssä (4). Tarvitaan siis suunniteltuja pitkäjänteisiä opintokokonaisuuksia, ei sekalaisia toisistaan irrallisia oppimistapahtumia.

Onnistuneen taito-oppimisen yksi tärkeimpiä vaatimuksia on palaute – ei ainoastaan koulutuksissa vaan myös käytännön työssä. Palautteen tulisi olla mielellään luonteeltaan objektiivista ja mahdollisimman välitöntä (5). Me kaikki teemme virheitä, johtuivat ne sitten tiedollisista puutteista, tai päivystyksen ruuhkatilanteesta 22. työtunnin kohdalla. Jos virheistä ei avoimesti ja rakentavasti keskustella, ne myös toistuvat. Usealla lääketieteen erikoisalalla omien päätösten osuvuutta on kuitenkin hankalaa tai jopa mahdotonta arvioida ennen kuin vasta pitkän ajan kuluttua. Vai tuleeko kukaan kertomaan, jos esimerkiksi vuotta myöhemmin käy ilmi, että et ollut huomannut pyörövarjoa keuhkokuvassa? 

Ongelmaa voi lähestyä kahdella tavalla. Ensinnäkin kliiniseen työhön on varattava riittävästi aikaa käydä hoitopäätökset läpi yhdessä kokeneemman kollegan kanssa, ja saada niistä palautetta. Toiseksi asiantuntemuksen kehittämiseen tarjotaan mahdollisuudet jokapäiväisen kliinisen työn ulkopuolella esimerkiksi opetuspotilastapausten ja simulaatioiden kautta. Molemmissa tapauksissa oppimistapahtumissa ovat osallisina oppilas ja opettaja, ei oppilas ja Siperia. Jotta voisimme edes puhua erikoistumisesta erikoislääkärikoulutuksena, pitäisi työn sisältää aitoa, ohjattua koulutusta, ei olla vain jono eri sairaaloissa vietettyjä työpätkiä.

Kuitenkin moni nuori kollega kuvaa, kuinka erikoistuminen on sillisalaatti jatkuvasti muuttuvia työpisteitä ja vielä tiuhempaan vaihtuvia seniorilääkäreitä. Tehokas taito-oppiminen alalla kuin alalla, myös lääketieteessä, vaatii systemaattista harjoittelua, joka on huomattavasti helpompaa valmentajan avulla (5). Tarvitaan joku, joka tuntee oppijan heikkoudet ja vahvuudet, ja osaa räätälöidä harjoitussuunnitelmaa niiden perusteella. Jos lähiesimies on joka päivä uusi, ei ole toivoakaan, että hän tuntisi erikoistuvan tiedot sekä taidot ja antaisi tukea ja vastuuta näiden mukaisesti. 

Sen lisäksi, että nykyjärjestelmä on oppimisen kannalta epäoptimaalinen, se ei johda myöskään erikoistuvan lääkärin osaamisen tehokkaaseen käyttöön. Sijoituslistojen - viheliäinen palapeli, joiden tekeminen on monesti pakotettu jollekin vastahakoiselle erikoistuvien vanhimmalle - tulisi sisältää opintoblokkeja, jotka tarjoaisivat erikoistuvalle kattavan ja tavoitteellisen kokonaisuuden oman erikoisalan sisällöstä. Näin varmistettaisiin myös, että valmistuvalle erikoislääkärille ei jää omalta erikoisalalta selkeitä tiedollisia katvealueita.

Hyvän koulutuksen järjestäminen ei tietenkään ole ilmaista. Tarvitaan resursointia, viitseliäisyyttä ja aikaa koulutuksen suunnittelemiseen ja erikoistuvien lääkäreiden ohjaamiseen. Osaava työvoima maksaa, mutta tuo mukanaan muutakin kuin kuluja. Ja vaikka kollegoiden arjesta puhuttaessa kauhutarinat ovat valitettavan yleisiä, onneksi hyviä, erinomaisiakin, erikoistumispaikkoja myös löytyy. Moni työnantaja onkin jo ymmärtänyt koulutuksen tärkeyden niin työn tulosten kuin rekrytoinnin näkökulmasta.

STM valmistelee erikoistumisasetuksen muutosta. Uusi asetus tuo mukanaan siirtymisen puhtaasti aikaperusteisista vaatimuksista osaamisperusteisiin tavoitteisiin. Yleensä sitä saa, mitä mittaa. Osaamisen saavuttaminen on koko erikoistumisen tarkoitus, ja tämä toivottavasti uudistuksen myötä alkaa näkyä myös käytännön työssä. Erikoistumista muokkaavat lähitulevaisuudessa myös valintamenettelyn käynnistäminen sekä mahdolliset sote-uudistuksen mukanaan tuomat terveydenhuollon tuottajakentän hajautukset. Erikoislääkärikoulutuksen uudistukset sisältävät vielä suuriakin kysymyksiä, mutta tahtotila on oikea - kohti suunnitelmallisempia kokonaisuuksia.

 

Iivo Hetemäki

Jos etsit vastauksia edes osaan erikoislääkärikoulutuksen avoimista kysymyksistä, NLY:n Helsingin paikallisosaston järjestämä Hallinnon päivä saattaa tarjota vastauksia. Löydät linkin ohjelmaan ja ilmoittautumiseen alta.

https://www.nly.fi/tapahtuma/hallinnon-paiva-xxvi-erikoistumisen-uudet-tuulet

Cecilio-Fernandes & al. A Systematic Review on the Spacing of Training Sessions. J Surg Educ. 2018

  1. Breckwoldt & al. Differences in procedural knowledge after a "spaced" and a "massed" version of an intensive course in emergency medicine, investigating a very short spacing interval. BMC Med Educ. 2016
  2. Monteiro & al. Evaluating the effect of instruction and practice schedule on the acquisition of ECG interpretation skills. Perspect Med Educ. 2017
  3. Dolan & al. A Randomized Educational Intervention Trial to Determine the Effect of Online Education on the Quality of Resident-Delivered Care. J Grad Med Educ. 2015
  4. Ericsson KA. Acquisition and maintenance of medical expertise: a perspective
    from the expert-performance approach with deliberate practice. Acad Med. 2015

 

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.