Syyskuun puolivälissä järjestetty Olhava Emergency Medicine Camp -koulutustapahtuma tarjosi tuoreita näkökulmia ammatilliseen jatko- ja täydennyskoulutukseen. Kyseessä oli kahden tiiviin päivän mittainen kurssi Repoveden kansallispuiston alueella, jossa harjoiteltiin akuuttipotilaan hoitoa painopisteinä ensivaiheen hoitotoimet ja tehokas logistiikka oikeaan hoitopaikkaan. Kurssin pääosa koostui simulaatiorasteista, joiden yhteydessä koulutettiin ja käytiin läpi myös keskeisiä teoria-asioita.

Koulutusaiheet olivat monipuolisia ja sisälsivät muun muassa monivammapotilaan hoitoa, kallonsisäisen vamman hoitoa, nopean intubaation protokollan toteuttamista sekä nopeasti etenevän ja syvenevän hypotermian hoidon järjestämistä kenttäolosuhteissa.

Yöt majoituttiin varaustuvissa ja teltoissa kansallispuiston alueella. Koulutusrastien lisäksi ohjelma sisälsi luentoja muun muassa eräoppaiden työstä, poikkeusolojen lääketieteen mahdollisuuksista sekä kokemuksia traumapotilaiden hoidosta ulkomailla.

Kurssille osallistui lääkäreitä, ensi- ja sairaanhoitajia sekä pelastajia. Osallistujien kokemustaso vaihteli opiskelijoista kokeneisiin erikoislääkäreihin ja ensihoidon kenttäjohtajiin, osalla oli kokemusta myös useammassa eri roolissa toimimisesta. Simulaatiorasteilla ryhmät oli jaettu siten, että kussakin ryhmässä oli tasaisesti eri alojen ammattilaisia. Tämä oli mielestäni erittäin hyödyllistä, sillä simulaatioissa toiminta oli todentuntuista ja kukin osallistuja sai käyttää monipuolisesti omia tietojaan ja taitojaan. Ryhmissä vallitseva osaaminen teki myös koulutusrasteista hyvin interaktiivisia, jolloin koulutuksesta saatiin varmasti paras hyöty kullekin osallistujalle.

Tapahtumaan osallistui myös vuoristo- ja eräoppaita sekä rajavartiolaitoksen henkilökuntaa, jotka esittelivät omaa toimintaansa todentuntuisten harjoitusten muodossa. Nähtiinpä Olhavanvuoren kiipeilyreitin yllä myös aito rajavartiolaitoksen Super Puma -helikopteri, jolla vinssattiin näytöstyyliin harjoitustilanteessa vammapotilaita eteenpäin hoidettavaksi. Kaiken kaikkiaan osallistujat sekä sisältö tekivät koulutustapahtumasta hyvin monipuolisen.

Osassa tilanteista toimittiin vailla varusteita retkeilijöiden roolissa, mutta omia tietoja ja taitoja oli sallittua käyttää. Toisissa skenaarioissa taas toimittiin ensihoidon varusteiden tai pienen maalaissairaalan päivystyspoliklinikan rajallisten resurssien turvin.

Luonnon helmassa joko kokonaan ilman tai rajallisin lääkkein ja laboratorio- ja kuvantamistutkimuksin hoitomahdollisuuksien rajallisuus konkretisoitui hyvin.

Tällöin painopiste pysyi oireissa, löydöksissä ja mahdollisimman sujuvan hoitologistiikan järjestämisessä. Rajallisten resurssien vallitessa myös tilanteisiin liittyvä epävarmuus pystyttiin hyvin tuomaan esille. Syyspäivät olivat kauniita, mutta jo koleita, joten myöskään hypotermiarastilla tai lämpötaloudesta huolehtimisen koulutuksessa ei tarvinnut käyttää liikaa mielikuvitusta.

Simulaatio- ja teoriakoulutuksen lisäksi kurssi sisälsi luonnossa liikkumista. Rastit sijaitsivat fyysisesti eri osissa kansallispuistoa, ja niiden välit kuljettiin patikoiden ja maastopyöräillen. Lisäksi päästiin harjoittelemaan kalliokiipeilyä sekä kajakkimelontaa oppaiden johdolla. Koulutetut eräoppaat esittelivät myös tekniikoita, joilla he auttavat loukkaantuneen kiipeilijän alas kiipeilykalliolta tai veden varaan joutuneen melojan takaisin kiikkerään kajakkiin ja rantaan. Rastien välisillä siirtymisillä oli aikaa myös reflektoida ryhmän muiden jäsenten kanssa koulutuksen aiheita ja opittuja asioita.

Päivät olivat tiiviitä, mutta mielenkiinto ja keskittyminen säilyivät hyvin aamusta iltaan. Itse koin, että päiviin kuuluneet liikunta-aktiviteetit jaksottivat koulutuspäiviä hyvin ja auttoivat keskittymään koulutusrasteilla. Plussana myöskään liiallista istumista ei koulutuksen aikana tullut. Koulutuksen todentuntuisuutta lisäsivät aito ympäristö, jossa ensivaiheen hoitotoimia ja logistiikkaa lähdettiin suunnittelemaan kiipeilykallion juurella tai maastopyörä- ja melontareitin varrella. Simulaatiotilanteiden aikana tuntui usein siltä, että potilaan lopullinen hoitopaikka on hankalan ja pitkän matkan päässä ja resurssien ja hoitomahdollisuuksien vähyys konkretisoitui hyvin.

Muiden osallistujien kanssa keskustellun perusteella vastaavan kaltaisille koulutuksille olisi jatkossakin kysyntää. Luonnossa liikkuminen eri keinoin, usein kaukana terveydenhuollon toimipisteistä, on nostanut suosiotaan, ja korona-aika lienee pikemminkin kiihdyttänyt kuin hidastanut tätä. Monella osallistujalla yksi motivaatiotekijä oli varmasti myös lisätä omia valmiuksia toimia mahdollisissa omalle kohdalle osuvissa akuuttitilanteissa vapaa-ajan aktiviteeteissa.

Toivon, että samantyyppistä koulutusta järjestetään jatkossakin. Suosittelen kurssia kaikille akuuttialoista ja/tai luonnossa liikkumisesta kiinnostuneille kollegoille kokemustasoon katsomatta. Kiitokset järjestäjille hienosta kurssista ja työnantajalle mahdollisuudesta osallistua.

Kirjoituksen kuvista kiitos valokuvaaja Aleksi Mehtoselle.

 

Lauri Husa, LL
Anestesiologiaan ja tehohoitoon erikoistuva lääkäri
Kymsote