Etusivu Yhdistys
Yhdistys
20.12.2008 11:07

Nuorten Lääkärien Yhdistys perustettiin nimellä Suomen avustajalääkäriyhdistys 12.6.1928 ajamaan avustajalääkärien asemaa. Tuohon aikaan ei kaikille sairaaloissa työskenteleville lääkäreille maksettu palkkaa vaan vapaaehtoisiin assistenttilääkärin virkoihin hakeuduttiin laajalti. Yhdistys perustettiin pitämään huolta lääkärikunnan eduista tasapuolisesti.

Yhdistyksen jäsenmäärä on kasvanut alkuaikojen muutamasta sadasta yli 12 500 jäseneen. NLY:n jäseniksi kutsutaan kaikki kolmannen vuosikurssin lääketieteen kandidaatit ja jäsenyyttä voivat hakea kaikki, joilla on oikeus harjoittaa lääkärintointa Suomessa.

Yhdistyksen ideologiaan kuuluu ajaa lääkäreiden asioita laajalla pohjalla. Yhdistys onkin niitä varten, joiden urakehitys on vielä kesken – kandidaatista ylilääkäriin, eurolääkäristä erikoislääkäriin, kaikilla erikoisaloilla.

Yhdistyksen toimintaa leimaavat laaja aktiivijoukko, säännöllinen valmisteleva yhdistystoiminta ja oma kaksitoista kertaa vuodessa ilmestyvä kantaaottava jäsenlehti Nuori Lääkäri.

NLY:n toiminnan rungon muodostavat hallitus, vaaleilla kolmen vuoden välein valittava valtuuskunta, valmistelevat valiokunnat sekä paikallisosastot.

Yhdistyksemme kannanotot ja suositukset löytyvät myös syksystä 2005 alkaen internet-sivultamme.

Yhdistyksemme toimisto sijaitsee Helsingissä, Lääkäritalon 6. krs:ssa. Tervetuloa käymään!

Viimeksi päivitetty 16.12.2009 10:08
 
 

Tenttiarkisto

Erikoislääkäritenttikysymysten arkisto löytyy tästä.

Yhteystiedot

Nuorten Lääkärien Yhdistys

Mäkelänkatu 2

PL 49, 00501 Helsinki

Puh. 09-3930 873

nly@nly.fimnet.fi