Vuoden nuori kliininen tutkija

Vuoden nuori kliininen tutkija -palkinto myönnetään vuosittain merkittävää kliinistä tutkimustyötä tekevälle lääketieteen lisensiaatille tai tohtorille, jonka valmistumisesta lisensiaatiksi on 10 vuotta tai vähemmän. Palkinnon saaja on ansiokkaasti yhdistänyt tutkimuksen tekemisen työ- ja muun elämän kanssa. Henkilö on omalla esimerkillään tuonut kliinisen tutkimustyön tärkeyttä esille ja edistänyt tutkimuksen arvostusta. Palkinto voidaan myöntää henkilölle vain kerran.

Palkinnon saajan valitsevat Nuorten Lääkärien Yhdistyksen, Duodecimin ja Finska Läkareskällskapetin muodostama palkintolautakunta. Lautakunnan nimittää NLY:n hallitus. Lautakunta huomioi valinnassaan kaikki yllämainitut kriteerit. Ehdotukset tulee jättää 11.10. klo 16 mennessä. Mikäli CV ei mahdu tekstikenttään, voitte lähettää sen osoitteeseen: toimisto@nly.fi.

Palkinnon saaja julkaistaan NuoriLääkäriPäivien livelähetyksessä perjantaina 23.10.2020.

Vuoden nuori kliininen tutkija -palkinto

 

 

Nuoren lääkärin ääni lääkärikunnassa

 

Tule luotsaamaan vaalilaivaa!

Tule luotsaamaan vaalilaivaa!

Nuorten Lääkärien Yhdistys etsii kahta projektityöntekijää mukaan valmistelemaan ja toteuttamaan vaalivuotta 2021. Vaalivastaava toimii vaalien...

Viiden tähden koulutuspaikat

Koulutuspaikkakyselyllä kartoitetaan erikoistuvien lääkäreiden saamaa koulutusta ja ohjausta sekä erikoistuvien lääkäreiden työoloja ja työn kuormittavuutta. Vuonna 2019 kysely toteutettiin yhteistyössä Suomen Lääkäriliiton kanssa. NLY käyttää kyselyn tuloksia erikoistumiskoulutuksen kehittämiseen ja lääkäreiden työhyvinvoinnin parantamiseksi.