”Työ tekee vapaaksi – Arbeit macht frei.” Kuuluisa lause, jonka sisältöön en suostunut uhraamaan pienintäkään ajatusta siihen liittyvien julmuuksien vuoksi. Lause palasi mieleeni ja sai uuden merkityksen, kun keskustelin ystäväni kanssa rahasta. Hänelle raha nimittäin merkitsee vapautta. Ja työstä saa rahaa. Mahdollistaahan työn turvaama toimeentulo sen, että voimme olla välillä vapaalla. Työ mahdollistaa sen, että ainakin nykymallilla saamme eläkkeellä toimeentuloa. Suuressa mittakaavassa työntekeminen ja työllisyyden turvaaminen yhteiskunnassa voi pitää sen vakaana ja yhteiskunnan pärjäävänä. Työskentelevät ihmiset eivät toimettomina turhaudu ja konfliktien tai yhteiskunnallisten kuohahduksien mahdollisuudet pienenevät. Mutta mikä mielenkiintoisinta – välillä työ pakottaa meidät ottamaan vapaata.

Vaikka vapaudella historiallisesti ja poliittisesti tarkoitetaan pakkokeinojen tai pakottamisen puuttumista ja se on yksi demokratian peruspilareista, on se minulle ennen kaikkea arvo, joka toteutuessaan antaa merkitystä elämääni.

Noin vuosi sitten minua alkoi hiljalleen kalvaa tunne oravanpyörässä olemisesta. Ehkäpä samantapainen, mitä jotkut tuntevat keski-iän kriisissä. Tähänkö on tultu, ilman että huomasin? Tein vain töitä; päivästä toiseen työ vei mukanaan, määräsi elämäni tahdin ja loppu elämästäni seurasi perässä. Juna vei minua mukanaan – pääasia että se liikkui, mutta pian tajusin, että minulla ei ollut tietoakaan minne. Miten sen nyt vielä kuvailisi: olin aallokossa aaltojen armoilla, pysyin kyllä pinnalla, mutta siinä kaikki. Päätin, että jotain on tehtävä, koska muuten katuisin loppuikäni.

Minun pelastusrenkaanani toimi erikoistumisvirkani, kun aloin suunnitella vapautta. Päätin anoa syksylle virkavapautta, jonka aikana en tekisi mitään pakottavaa tai aikataulutettua, jota en itse haluaisi. Kävin kevään aikana keskustelemassa toimialajohtajan, professorin ja hallinnollisen ylilääkärin kanssa, jotka olivat joustavia ja näyttivät vihreää valoa aikeilleni. Rupesin säästämään rahaa – sillä keväinen työ tekisi syksyni vapaaksi. Mietin pitkäaikaista haavettani opiskella venäjää, ja ilmoittauduin kursseille syksyä varten.

Pelkkä tekemisen puute ei merkitse minulle vapautta vaan se, että saan itse päättää aikatauluni. En halunnut elämäni menevän vain työn ja sen vaatimusten mukaan. Halusin tehdä asioita omassa tahdissani. Pitäkää minua työtävieroksuvana norkoilijana jos haluatte, mutta minulle omien aikataulujen asettama vapaus mahdollistaa luovuuden, jonka turvin jaksan eteenpäin. Sain aamuisin herätä ilman tulipalokiirettä ja istua hetkeksi alas aloittamaan päiväni. Tein asioita aamusta iltaan –opiskelin venäjää ja viestintää, tein rästiin jääneitä lähijohtajatehtäviä, pidin privaattiakin. Sosiaalisesta elämästäni tuli taas – noh, sosiaalista. Aikatauluni olivat varsin täynnä, mutta mikä tärkeintä, ne olivat itse tekemäni aikataulut. Ja ennen kaikkea mietin elämääni ja nautin vapaudesta. Minua ei haitannut tippaakaan, että jouduin venyttämään penniä erityisesti loppuvuotta kohden – kaikki on todella ollut sen arvoista.

Toisaalta tämä vapauteni laittoi pohtimaan, tulevatko tällaiset jaksot olemaan tulevaisuudessa lääkäreiden arkipäivää? Oma virkavapauteni mahdollistui myös sen vuoksi, että meitä erikoistuvia on omalla alallani aivan liikaa töissä. Se, että itse olisin poissa ei haitannut ketään, vaan mahdollisti työjakson jollekin muulle. Tällä hetkellä lääkäreitä koulutetaan liikaa ja työvoima jakautuu Suomen sisällä varsin epätasaisesti. Voikin olla, että jatkossa ei työskennelläkään koko vuotta, vaan pätkiä siellä täällä. Ehkä tulevaisuudessa työskentelemme kahdeksan kuukautta vuodesta ja olemme vapaalla neljä, jotta kaikille riittäisi töitä. Vapaudesta tuleekin normi, eikä mahdollisuus tai etuoikeus.

Olen nyt motivoituneena ja iloisena, myös jännittyneenä, valmis palaamaan töihin. Tiedän, että jos joskus tulee mahdollisuus uuteen vapausjaksoon, otan sen ilolla vastaan. Työ tekee vapaaksi, mutta raja vapauden ja orjuuden välillä on hiuksenhieno. Niin kauan kuin työ mahdollistaa muun elämän –eikä toisinpäin – on se vapautta ja iloa.

Maria Rajecki

LT, erikoistuva lääkäri

NLY hallituksen varapuheenjohtaja