Ohjaatko potilastasi oikeanlaisen ravitsemuksen suhteen? Konsultoitko ravitsemuksen ammattilaisia usein, harvoin vai et koskaan? Mitä potilastyötä tekevän lääkärin oikeastaan pitäisi tietää ravitsemuksesta?
Moni kollega päätyy pohtimaan potilaan ravitsemustilaa ja kenties konsultoimaan ravitsemuksen ammattilaista vain harvoin. Tyypillisiä ravitsemusterapeutin konsultaatioasiakkaita lienevät sairaalloisen yli- tai alipainoiset, keliaakikot, diabeetikot ja moniallergiset.
Mutta entäpä syöpäpotilaat? Trauma- ja tehohoitopotilaat? Sydänpotilaat ja muut kroonisesti sairaat? Vanhukset? Sairaalahoidossa olevista lapsipotilaista peräti 50 prosentin on todettu olevan vajaaravittuja. Vajaa- tai aliravitsemus ei aina tarkoita, että potilas olisi alipainoinen. Tänä päivänä tilanne yhä useammin on jopa päinvastoin: potilas on ylipainoinen ja silti hän kärsii vajaaravitsemuksesta ja sen aiheuttamista oireista.
Lääketieteen isän Hippokratesin lausahdus “Let food thy your medicine and medicine thy your food” on unohtunut lääketieteen kehittyessä samaan tapaan kuin lääkärin työn painopiste on siirtynyt potilaan tarinasta ja kliinisestä tutkimuksesta yhä enemmän kohti laboratorio- ja kuvantamistutkimuksia ja toinen toistaan tehokkaampia lääkehoitoja. Miksi ohjeistaa diabeetikolle järkevä ja sopiva hiilihydraattien käyttö, kun on olemassa lääke, jolla ylimääräinen sokeri saadaan virtsan mukana kehosta pois?
Mikä on riittävästi?
“Tavallinen ruoka riittää” on usein terveydenhuollon ammattilaisten suusta kuultu lause. Ja kyllä: se riittää täyttämään perusterveillä ihmisillä RDA:n (recommended daily allowance) mukaiset mikroravintoaineiden minimisaantisuositukset, joilla ehkäistään puutossairaudet. Onko kuitenkaan realistista ajatella sen riittävän akuutisti tai kroonisesti sairaalle ihmiselle?
Kaiken lisäksi me ihmiset olemme yksilöitä, joka geenitestienkin yleistyessä tulee korostumaan. Muun muassa ikä, sukupuoli, yleinen kuormitus, sairaudet , yli- ja alipaino vaikuttavat ravitsemustarpeisiin. Siksi potilaan ravitsemustila tulee arvioida muun muassa laboratoriokokein ja kehonkoostumusmittauksin, ja suunnitella ravitsemushoito niiden perusteella yksilöllisesti. Vajaaravitsemustilan korjaamiseen tarvitaan riittävästi paitsi energiaa ja rakennusaineita, niin myös lukuisia mikroravintotekijöitä. Se, ettei jotain tutkita, ei tarkoita, ettei sitä olisi olemassa. Anestesiologi ei koskaan anna potilaalle noradrenaliinia mittaamatta ensin hänen verenpainettaan, kun taas sairaalapotilaan ravitsemus toteutetaan usein ilman mitään mittauksia ”mutu”-tuntumalla. Vakavasti sairaalla tehohoitopotilaalla tiettyjä pienoisravintotekijöitä kuluu ylimäärin johtuen tulehduksen aiheuttamasta hypermetaboliasta, johtaen kehon epätasapainotilan syvenemiseen. Mitä tapahtui, kun sveitsiläisen sairaalan tehohoitoyksikössä päädyttiin mittaamaan sepsispotilaiden seleeni- ja sinkkitasoja ja korvaamaan menetetyt kivennäisaineet? Sepsispotilaiden sairaalahoitoaika lyheni merkittävästi. Seleenin vajauksen tiedetään muun muassa lisäävän postoperatiivisen monielinvaurion riskiä.
Laboratoriolääkärit kertovat, että suomalaiset laboratoriot pystyisivät määrittämään monia tärkeitä pienoisravintotekijöitä, mutta niitä ei tehdään varsin vähän, koska kliinikot eivät osaa tai tiedä pyytää niitä.
Vaarallista vai hyödyllistä?
Erilaisten ravintolisien käyttöä pidetään D-vitamiinia lukuun ottamatta turhana, suorastaan vaarallisena. Kuitenkin esimerkiksi vasta raskautta suunnittelevan naisen plasman folaattitpitoisuuden tulisi tutkimusnäytön perustella olla yli 20 nmol/l. Suurimman osan eurooppalaisista naisista on mahdotonta saavuttaa tätä tasoa “tavallisella” perusterveellisellä ruokavaliolla.
Riboflaviinilla ja muilla B-ryhmän vitamiineilla taas on saatu hyviä tuloksia tietyn geeniperimän omaavilla hoitoresistentin verenpainetaudin hoidossa, ja onhan niistä näyttöä migreenin estolääkityksessäkin sen verran, että ne löytyvät jopa Käypä hoito -suosituksesta. Seleenin taas on hiljattain ruotsalaistutkimuksessa todettu toimivan solumyrkyn tavoin syöpäsoluja tuhoten.
Ruotsissa tehdyn 5-vuotisen seurantatutkimuksen mukaan seleeni- ja ubkinonilisät vähensivät ruotsalaisvanhusten kuolleisuutta sekä laboratoriomittauksissa todettiin merkittävä lasku proBNP:ssä. Aikaisemmin ubikinonista onkin saatu lupaavia tutkimuksia sydämen vajaatoimintapotilailla ja statiinin aiheuttamat lihaskivut voisivat olla ehkäistävissä ubikinonilisällä. Ja entäpä suolisto, ruokavalio ja mikrobiomi? Suoliston toiminnan häiriöt mm. sen läpäisevyyden lisääntyminen on tutkimuksissa yhdistetty autoimmuunisairauksiin, sydänsairauksiin, diabetekseen, metaboliseen oireyhtymään, ylipainoon, masennukseen, suolistotulehduksiin ja –syöpään, erilaisiin infektiosairauksiin ja ärtyneen suolen oireyhtymään.
Nykytietämyksen valossa alkaa olla jo varsin selvää, että kukaan lääkäri ei voi enää kovin vakuuttavasti todeta ravitsemuksen olevan täysin merkityksetöntä potilaan terveydentilan tai sairauden kannalta.Lääkärin tehtävänä on diagnoosin selvitettyään punnita eri hoitovaihtoehtoja sekä niiden hyötyjä ja haittoja kunkin potilaan kohdalla erikseen. [[{”type”:”media”,”view_mode”:”media_large”,”fid”:”172″,”attributes”:{”alt”:””,”class”:”media-image”,”height”:”480″,”style”:”width: 250px; height: 333px; margin: 15px; float: right;”,”typeof”:”foaf:Image”,”width”:”360″}}]]Optimoimalla ravitsemustilaa optimoimme kehon normaaleja toimintoja. Ravitsemushoito on ammattilaisen toteuttamana turvallista ja vailla haittavaikutuksia, mutta potilaalta se saattaa joskus vaatia paljonkin ponnisteluja ja siten motivaatiota. Tulevaisuuden hoitoa on yhdistää lääke- ja leikkaushoidot asianmukaiseen ja kustannustehokkaaseen ravitsemushoitoon.
Heli Mäkilä
Ravitsemukseen perehtynyt yleislääkäri ja työterveyshuoltoon erikoistuva lääkäri
FISPEN:in hallituksen jäsen ja perustajajäsen
heli.makila@fimnet.fi
|
ESPEN & FISPEN European Society for Clinical Nutrition and Metabolism eli ESPEN on perustettu vuonna 1980. Se on maailmanlaajuinen organisaatio, jonka tehtävänä on edistää tietämystä ja osaamista parenteraalisesta ja enteraalisesta ravitsemuksesta sekä tukea ja edistää sekä prekliinistä että kliinistä tutkimusta ravitsemuksen saralla. ESPEN on myös laatinut suuntaviivoja ja hoitosuosituksia (guidelines) koskien mm. vajaaravitsemustilan tunnistamista, arviointia ja ravitsemuksen toteuttamista eri sairauksien yhteydessä. FISPEN eli Finnnish Society for Clinical Nutrition and Metabolism on ESPEN:in Suomen alajärjestö. Sen perustivat ravitsemuksesta kiinnostuneet lääkärit ja hoitoalan ammattilaiset, ravitsemusterapeutit sekä alan tutkijat keväällä 2013. Yhdistys on ravitsemushoidon moniammatillinen ja -tieteellinen verkosto. FISPEN:in tarkoituksena on emojärjestö tavoitteiden mukaisesti edistää tutkittuun tietoon perustuvaa kliinisen ravitsemuksen, ravitsemushoidon ja aineenvaihdunnan tietämystä ja toimintatapoja suomalaisessa terveydenhuollossa, sairaanhoidossa ja hoivakodeissa sekä edistää ravitsemushoidon toimintamallien ja yhtenäisten toimitapojen kehittämistä ja tiedottamista emojärjestö ESPEN:in kanssa. ESPEN järjestää Life Long Learning (LLL) –kursseja ravitsemushoidon erityiskysymyksistä ympäri Eurooppaa. Nämä kaikki hyväksytysti tenttinyt saa tutkintotodistuksen suorittamastaan ammatillisesta jatkokoulutuksesta ravitsemuksen saralla. FISPEN:in tarkoitus tuomassa ensimmäisen LLL-kurssin Suomeen vuonna 2015. FISPEN:in jäseneksi pääsee liittymään kätevästi yhdistyksen verkkosivujen kautta ja jäsenyys oikeuttaa samalla emojärjestö ESPEN:in jäsenyyteen. www.fispen.fi |