Vaikeiden asioiden kertominen potilaille tai omaisille on yksi lääkärintyön kulmakivistä, ja jokaisella erikoisalalla on omat haasteensa. Haastaviin vuorovaikutustilanteisiin on peruskoulutuksen pohjalta tarjolla heikosti eväitä, ja siksi oppiminen tapahtuukin monesti työn ohessa. Lastenpsykiatri Tatu Lope selvitti Nuorelle Lääkärille, minkälaisia haasteita saattaa joutua kohtaamaan HUS:n lastenpsykiatrian akuuttiosastolla.
Lastenpsykiatrian akuuttiosastolla potilaat ovat kaikki alle kolmetoistavuotiaita, sillä kolmentoista vuoden iässä siirrytään nuorisopsykiatrialle. Akuuttiosastosta vastaavan tuoreen lastenpsykiatrian erikoislääkärin Tatu Lopen mukaan alle kouluikäisten ongelmat puolestaan harvoin muodostavat sellaisia umpisolmuja, että tarvittaisiin akuuttiosastoa. Tyypillinen osaston potilas on siis kouluikäinen, Lopen arvion mukaan noin kymmenvuotiaasta kolmeentoista vuoteen vanha. ”Kalenterivuosissa”, Lope vielä mainitsee. Monilta taidoiltaan osastolla oleva kymmenvuotias saattaa helposti olla useita vuosia ikäisiään jäljessä.
Keskimäärin akuuttiosastolla viivytään viikko, jonka aikana pyritään vastaamaan tilanteen akuutiksi kärjistäneeseen kysymykseen. Lisäksi suunnitellaan jatkoyhteistyötä. Hoitojakson aluksi lapselle nimetään kaksi vastuuhoitajaa. Potilaspaikkoja akuuttiosastolla on kuusi ja osasto on auki ympärivuorokautisesti.
Osastolla hoidetaan akuutisti lapsia, joilla epäillään vakavaa mielenterveyden häiriötä vaikean käyttäytymisen takia. ”Monesti lapsella on taustalla neuropsykiatrinen perusongelma, kuten autismin kirjon häiriö. Kun tällainen lapsi vielä kuormittuu, aiheutuu siitä käyttäytymisen säätelyn vaikeus.”, Lope kertoo. Omana ryhmänään erottuvat anorektiset potilaat, joita on Lopen mukaan kylläkin vähän, mutta hoitojaksot ovat pitempiä.
Akuuttiosastolla joudutaan joskus myös ottamaan kantaa aivan uusien oireiden taustalla oleviin syihin. Täydellinen lastenpsykiatrinen diagnostiikka ei ole osaston päätarkoituksena, mutta usein vanhempien kanssa joudutaan käymään läpi laajaa joukkoa mahdollisia oireen aiheuttajia, kuten kasvaimia, epilepsiaa tai psykoosia.
Myös psykiatristen sairauksien periytyvyys mietityttää vanhempia. Suvussa saattaa olla esiintynyt samanlaisia oireita kuin lapsella. ”Tällaisissa tilanteissa vanhemmat saattavat pelätä, että ei kai tässä nyt käy kuten Pentti-sedälle”, Lope tokaisee. ”Toisaalta vanhemmat saattavat tällöin olla jo valmiiksi hyvin perillä tilanteesta ja kohdata sen paremmin kuin hoitoverkosto osaisi odottaa.”
”Psykiatrisessa osastohoidossa he, joille tekisi hyvää olla osastolla, eivät usein halua olla osastolla”, Lope toteaa. ”Toisaalta potilaan ympäristö saattaa kovastikin toivoa osastojaksoa, vaikka lääketieteellisessä mielessä potilaan pulmaa olisi osastolla vaikea ratkaista.” Sitten on ristiriitaisia näkemyksiä lastensuojelun, lastenpsykiatrisen poliklinikan ja riitelevien vanhempien välillä. Tällöin lapsen tilanteesta ei olla yhtä mieltä.
Joskus tiedetään jo ennalta, että lapsen vanhemmalla on ongelmia itsehillintänsä kanssa. Uhka saattaa muodostua myös äkisti vastaanotolla, kun vanhempi syystä tai toisesta kokee lapsen hoidon intressiensä vastaiseksi. Tällöin vanhempi saattaa reagoida fyysisellä tai verbaalisella väkivallalla tai sillä uhkaamalla. Lopen mukaan myös lakimieskorttia heilutellaan ajoittain. Tilanteen purkaminen jälkikäteen vanhempien kanssa saattaa kuitenkin paljastaa yllättävän paljon lapsen ongelmien taustoista. Lope muistaa myös tilanteita, joissa lapsi itse on käynyt päälle. ”Kun puhutaan lapsista, ei aina tule ajatelleeksi, että osa alle kaksitoistavuotiaistakin painaa 80 kiloa”, Lope toteaa.
Lopen mukaan osaston perusoletus on, että lapsen tilanne on mennyt vaikeaksi siitä huolimatta, että kaikki hänen ympärillään ovat tehneet parhaansa. Joskus lapset silti kertovat laiminlyönnistä, pahoinpitelystä tai muusta kaltoinkohtelusta kotona. Lapsi saattaa myös tarvita niin paljon aikuisen tukea ja turvaa, että aikuinen ei oman elämäntilanteensa tai vaikkapa suuren lapsiluvun takia pysty tarjoamaan riittävän strukturoitua kasvuympäristöä. Silloin saatetaan joutua ottamaan mukaan lastensuojelu vastoin vanhempien toivetta.
Lopen mukaan myös hyvin riitaisat kasvuolosuhteet näkyvät hoitokokouksissa, joissa vanhemmat ovat kaikesta eri mieltä. Jos lapselle aloitetaan lääkehoito, olisi vanhempien oltava tiiviissä yhteistyössä osaston ja jatkohoidon kanssa. Lopen mukaan näin useimmiten onneksi onkin.
Myös hyvän suunnitelman osoittautuminen huonoksi on haaste vuorovaikutukselle. ”Kun on itse ollut vahvasti tekemässä hoitosuunnitelmaa, ja sitten huomataankin, että suunnitelma on hienosti laadittu mutta täysin väärä”, Lope pohtii. Hänen mukaansa akuuttiosaston kaltaista hoitopaikkaa on vaikea vaihtaa toiseen. ”Jos potilas on ollut akuuttiosastolla ja siirtynyt sieltä eteenpäin, mutta palaakin akuuttiosastolle, voidaan ajatella, että jokin virhearvio on tullut.” Luottamus potilaaseen ja vanhempiin täytyy rakentaa uudestaan ja todeta, että nyt oltiin väärässä.
Erilaisista kulttuureista ja erityisesti kriisialueilta tulevat lapset muodostavat omanlaisensa ongelman. Sodan keskeltä tulleet perheet kokevat juuri päässeensä turvalliselle maaperälle, kun lapsen psyykkinen oireilu vasta alkaakin. Tällöin yhteisen kielen tai sanaston puuttuminen mutkistaa tilannetta entisestään. Omaisilla saattaa olla myös vahvasti omaan arvopohjaan tai uskontoon pohjaavia tapoja. Lopen mukaan ei tarvitse mennä Suomessakaan kauas ajassa taaksepäin löytääkseen ihmisiä, joilla on huonoja kokemuksia psykiatrisesta hoidosta. Osa näistä ihmisistä saattaa nyt olla lasten vanhempia tai sukulaisia.
Lapsen hoitoa käsittelevissä hoitokokouksissa läsnä voi olla lapsen, omaisten ja hoitajien lisäksi lastensuojelua, terapeutti ja esimerkiksi lapsen opettaja. Akuuttiosastolla lääkärin tehtävänä on vetää kokousta. Tällaisissa haastavissa vuorovaikutustilanteissa läsnä saattaa olla erikoislääkäri, ja Lastenlinnassa lastenpsykiatriaan erikoistuville lääkäreille tarjotaankin näin mahdollisuutta kisällioppimiseen. Lope itse on työskennellyt lasten kanssa jo ennen opiskeluaikaansa. Arkinen vuorovaikutus erityislasten kanssa esimerkiksi kesäleirien ohjaajana on sekin antanut eväitä lastenpsykiatrin työhön.
Vaikeissa vuorovaikutustilanteissa tarvitaankin Lopen mielestä ensisijaisesti riittävän suoria ja oikeita sanoja. ”Jos vihjailee tai toimii vanhempien selkien takana, voi olla varma, että ymmärrystä tilannetta kohtaan ei löydy”, Lope toteaa.
”Mikään suolakaivos akuuttiosasto ei kuitenkaan ole”, Lope muistuttaa. Arki on osastolla sujuvaa, ja vaikka työ ajoittain kuormittavaa olisikin, kannattaa Lopen mielestä muistaa olevansa lopulta vain töissä. ”Joskus tekee mieli ajaa pidempi pyörälenkki töistä kotiin ja kuunnella vielä vähän kovempaa musiikkia. Mutta jokaisella on aina välillä sellaisia työpäiviä, joka alalla.”
Teksti: Nico Vehmas
Kuvat: Ella Brandt