Suosittu juhannuksen makaaberi seurapeli on ennustaa hukkumiskuolemien määrää. Mutta vaarallista on juhannuksena sairaalassakin.
Viikonloppuna sairaalaan hakeutuneiden potilaiden kuolleisuus on korkeampi arkipäivinä hoitoon ohjautuneisiin verrattuna. Tämä viikonloppuvaikutus (weekend effect) on kuvattu lukuisissa tutkimuksissa niin konservatiivisilla kuin operatiivisillakin erikoisaloilla(1), ja aiheesta löytyy tuloksia myös suomalaisella aineistolla(2). Vaikka viikonloppuvaikutus on saanut nimensä juuri viikonloppujen kohonneesta kuolleisuudesta, sama ilmiö on olemassa jossain määrin myös arki-iltaisin eli kyse on pikemminkin virka-ajan ulkopuolisen ajan vaikutuksesta(3). Vaikutus on voimakkaana nähtävissä myös julkisina juhlapyhinä (3).
Ilmiötä selittävät osittain erot hoitoon hakeutuvien potilaiden sairauden vakavuusasteessa, mikä keskimäärin vaihtelee sairaalaan tuloajankohdan mukaan. Virka-aikaan sairaalaan päädytään usein toisen yksikön ohjaamana ja ehkä vähemmän kiireellisen vaivan takia. Juhannusyönä päivystykseen ei taas hakeuduta ellei olla todella sairaita – tai sitten toilailtu humalassa. Tuoreessa kanadalaisessa tutkimuksessa vaikeampi kokonaistilanne selitti pitkälti yöaikaan sisään kirjattujen teho-osastopotilaiden lisääntyneen kokonaiskuolleisuuden(4). Aineiston potilaiden havaittiin kuitenkin olevan erityisen haavoittuvaisia ruuhkautumisen seurauksille öiseen aikaan, ja vaihteleva taudin vaikeusaste tuskin selittää esimerkiksi aortan ruptuuran, aivotapahtuman tai akuutin suolistoverenvuodon hoitotuloksissa nähtävää viikonloppuvaikutusta.
Hoidollakin on siis väliä. Juhannuksena sairaalan leikkuri kumisee tyhjyyttään ja erikoislääkärit nauttivat yöttömästä yöstä klinikan juniorin hikoillessa etulinjassa. Hoitajilla on vähemmän aikaa potilaille, kaikkia hoitotoimenpiteitä ei ole saatavilla ja, jos päivystys ruuhkautuu, ei reserviä ole saatavilla tilannetta purkamaan. Niukka lääkäri- sekä hoitajaresurssi potilasta kohden on osoitettu olevan yhteydessä lisääntyneeseen viikonloppukuolleisuuteen(5). Myös kooltaan pienempien sairaaloiden on havaittu olevan alttiimpia vaikutukselle(6,7).
Nuorelle lääkärille hiukan masentavasti, havaittiin viikonloppukuolleisuuden olevan myös korkeampaa sairaaloissa, joissa koulutettiin erikoistuvia lääkäreitä(5), mutta tutkimuksessa tarkasteltu amerikkalainen hoitojärjestelmä ei tältä osin varmaankaan ole kovin yleistettävissä suomalaiseen.
Tämä tieto tuskin lämmittää, jos olet lupautunut juhannukseksi pienen kiireisen keskussairaalan päivystäjäksi, mutta viikonloppuvaikutusta voi myös yrittää vähentää. Englantilaisessa tutkimuksessa vähintään neljän tunnin erikoislääkärin fyysinen läsnäolo päivystysalueella vähensi kokonaiskuolleisuutta sekä uusintakäyntejä 28 vuorokauden sisällä ensikäynnistä(7). “Täyden palvelun” erikoislääkärityöskentely sisältäen tämän lisäksi mm. kaikille päivystysosaston potilaille vähintään kaksi erikoislääkärikiertoa vuorokaudessa vähensi myös viikonloppuvaikutusta sekä uusintakäyntejä päivystyksessä seuraavan viikon aikana(7). Hyvä päivystysaikainen seniorituki ei siis ainoastaan lisää nuoren lääkärin mielenrauhaa vaan vähentää myös potilaiden kuolleisuutta ja estää pyöröovi-ilmiötä. Toivottavasti takapäivystäjä tämän myös ymmärtää ja hänellä ei ole kovin kiire juhannuskokon ääreen.
Turvallista juhannusta päivystäjille, potilailla ja erityisesti kaikille, joiden mielestä on hyvä idea lähteä keskiyöllä souturetkelle!
Iivo Hetemäki
LL, terveyspoliittisen valiokunnan jäsen
- Hoshijima H & al. Weekend versus weekday admission and short-term mortality: A meta-analysis of 88 cohort studies including 56,934,649 participants. Medicine (Baltimore). 2017
- Uusaro A & al. The effects of ICU admission and discharge times on mortality in Finland. Intensive Care Med. 2003
- Vest-Hansen B & al. Out-of-hours and weekend admissions to Danish medical departments: admission rates and 30-day mortality for 20 common medical conditions. BMJ Open. 2015
- Hall AM & al. Association between afterhours admission to the intensive care unit, strained capacity, and mortality: a retrospective cohort study. Crit Care. 2018
- Ricciardi R & al. Is the presence of medical trainees associated with increased mortality with weekend admission? BMC Med Educ. 2014
- Ozdemir BA & al. Mortality of emergency general surgical patients and associations with hospital structures and processes. Br J Anaesth. 2016
- Bell D & al. Consultant input in acute medical admissions and patient outcomes in hospitals in England: a multivariate analysis. PLoS One. 2013