Karkeasti tuhat vuotta sitten elettiin ajanjaksoa, jota kutsutaan pimeäksi keskiajaksi. Tämä nimitys viittaa erityisesti aikakaudella tapahtuneeseen kulttuurin ja yhteiskunnallisten arvojen hiipumiseen. Huomioidaan kuitenkin, että nykykäsityksen mukaan tämä ’hiipuminen’ kehiteltiin renessanssin aikaan korostamaan uuden aikakauden paremmuutta.  Joka tapauksessa, katsoessamme omaa aikaamme, huomaamme samoja piirteitä kuin pimeässä keskiajassa. Suunta mihin kulttuurimme on menossa, on huolestuttava. Monet asiat joista ajattelimme päässeemme eroon, kuten tuhkarokko, ovat taas edessämme

Pimeän keskiajan yhtenä syynä pidetään osaltaan kirkon valtaa niin tieteeseen kuin yhteiskuntaankin. Ulkopuolisten voimien vaikutus tieteeseen oli silloin kova, ja kirkko saattoi kertoa mikä on totuus. Tieteen harjoittaminen oli kuitenkin hyväksyttyä, vaikkakin sen piti mahtua vallitsevaan maailmankatsomukseen. Keskiaikaisen kirkon nykyaikaisena vastineena toimii sosiaalinen media, joka vaikuttaa hyvin paljon ihmisten käsitykseen tieteestä, ja siitä missä nyt mennään. Some tarjoaa meille sellaista sisältöä josta se meidän arvelee olevan kiinnostunut, mikä puolestaan johtaa siihen että näkökenttämme saattaa kaventua ja ohjautua tiettyyn suuntaan. Jos miettii tältä pohjalta, mitä rokotekriittisten ihmisten newsfeediin tarjoutuu, niin se tuskin vähentää mielipiteiden kärjistymistä.

Internetin ja somen kehittyminen on johtanut siihen, että ennen yksittäiset äänet, jotka hukkuivat massaan, ovat nyt löytäneet toisensa ja vahvistuvat. Vaihtoehtohoidot saavat enemmän ja enemmän näkyvyyttä ja samalla vakiinnuttavat asemaansa tieteellisen näytön puutteesta huolimatta. Tieteen ja tutkimusten tulokset eivät miesmuistiin ole olleet ihmisten päätöksenteossa näin epäarvostettuja. Ongelmallista on myös yksittäisten tutkimusten nostaminen yleisen konsensuksen edelle.

Toisaalta, jos katsomme uutisia tai keltaista lehdistöä, niin osa tieteen arvonpuutoksesta selittyy tai näkyy myös perinteisissä medioissa. Jotenkin meille on normalisoitunut se, että koko uransa asiaa tutkinut henkilö on tietojensa ja kokemuksensa kanssa samoilla kalkkiviivoilla kadulta haetun henkilön kanssa, jolla on asiaan mielipide. Kokeneiden asiantuntijoiden kannanotot vaimennetaan tai ohitetaan yksinkertaisella vitsillä. Asiaa vauhdittaa entisestään se, että mediaseksikkäät ’vaihtoehtoiset’ näkemykset myyvät paremmin kuin tylsähköt tieteelliset tiedot.

Kehityskulkua voisi verrata tilanteeseen, jossa olemme lähdössä ulos huonoon säähän puutteellisin varustein. Tässä vaiheessa olisi huomattavasti mukavampi ajatus palata muutama askel taaksepäin hakemaan sateenvarjo mukaan, kuin jatkaa sateeseen ilman. Nyt näyttäisi siltä, että tieteen sateenvarjo on jäänyt kotiin. Merenkulussa on sanonta, että jos näet myrskyn horisontissa, niin olet jo siinä. Se tarkoittaa maakrapujen kielellä sitä, että et voi enää väistää mitä on tulossa, mutta voit kuitenkin valmistautua siihen niin hyvin kuin ehdit. Tällä hetkellä tiede ei ole valmistautunut vastaamaan niihin myrskyihin mitä yhteiskunta ja some sille tuovat.

Rokotekriittiset – ja oikeastaan kaikki muutkin systeemiä kyseenalaistavat – vetoavat usein yksittäiseen subjektiiviseen kokemukseen. On inhimillistä uskoa omaan kokemukseensa, mutta kuitenkin meidän tulisi perustaa tekomme aina sen hetken tutkittuun tietoon. Tämän lisäksi tarvitaan uusia keinoja, joilla nostaa tämä tieto siihen asemaan, jossa se olisi myös tavallisten ihmisten työkalu oman elämän päätöksenteossa. Yksi ratkaisu tähän on luoda tiedejulkkiksia Amerikan malliin, jotka voisivat toimia käännöskoneena sanakirjassa ’Tiede-Kansa-Tiede’. Kyseessä on kuitenkin suuret saappaat täytettäväksi, joten aika näyttää astuuko niihin tarpeeksi tieteen edustusta. Hyvää työtä tällä tontilla ovat tähän mennessä tehneet esimerkiksi Esko Valtaoja, sekä Juha ’Lihastohtori’ Hulmi.

Tieteessä on ennenkin ollut vaikeita aikoja, mutta ne ovat aina väistyneet. Uskokaamme siis, että näistäkin ajoista selviämme kunnialla ja pitäkäämme tieteen leuka ylhäällä parhaamme mukaan.