Olin aikaisemmin Mestarinukkuja. Nukuin missä vain ja milloin vain: bussissa, ratikassa, labrapöydän ääressä, kotona ja vieraissa. Istualteen ja joskus myös seisoalteen. Se aika oli ennen päivystyksiä. Nykyään olen Uniahdistuja. Uni on minulle todella tärkeää ja nukkuminen menee monessa muiden tärkeiden asioiden ohi. Unen puute tai edes ajatus siitä saa ahdistusta aikaan. Tämä U-vitamiinin puutostila aiheuttaa minulle ajattelun noidankehän, jossa pelkään unettomuutta. Seurauksena on ylivireystila, joka johtaa unettomuuteen ja lisäahdistukseen. Ymmärrän paradoksin, mutta entä jos oikeasti tulenkin joku päivä hulluksi unen puutteesta?

Unen ja sen puutteen terveysvaikutuksia on tutkittu jo melko laajalti. Tiedämme jo, että unettomuus ja vuorotyö lisäävät sydän- ja verisuonitautien riskiä, heikentävät immuunijärjestelmää ja altistavat myös psyykkisille sairauksille. Monet tutkimukset ovat keskittyneet akuuttiin unideprivaatioon, mutta kuinka käy, kun unen puute on kroonista? Monet päivystävät lääkärit ovat varmasti tuttuja (mutta ei sinut) tilanteen kanssa, jossa viikoittain toistuvat päivystykset sekoittavat unirytmin ja aiheuttavat univelkaa, josta ei ehdi toipua ennen seuraavaa päivystystä. Lisänä on usein kotona pienet lapset, joiden omat uniongelmat tai sairastumiset valvottavat kotiöinäkin. Tila on krooninen, eikä sille näy loppua. Tuoreehkossa katsauksessa1 todettiin kroonisen unen puutteen (alle 7 tuntia unta yössä yli viikon ajan) aiheuttavan selkeitä kognitiivisia muutoksia ja herpaantumista tehtävissä, jotka vaativat jatkuvaa huomiota. Kahden viikon ajan nukutut 4-6 tunnin yöunet vastasivat kognitiivisissa testeissä 1-3:a kokonaan valvottua yötä. Huolestuttavaa?

Ikävä kyllä, myös oma arviomme jaksamisestamme ja kyvyistämme valvottujen öiden jälkeen on aivan liian positiivinen. Seurauksena me väsyneet työnsankarit ryhdymme tekoihin, joihin ei olisi pitänyt lähteä (kuten ostaa sen usean sadan euron takki, jota ei edes tarvitse – se nyt vaan tuntui hyvältä idealta).

Kuvat ja nuhteellinen blogi nukkuvasta meksikolaisesta lääkäriopiskelijasta sai tänä keväänä useat lääkärit ympäri maailman osoittamaan solidaarisuutta väsyneelle lääkärille2. Sosiaalinen media täyttyi hetkessä kuvista nukkuvista lääkäreistä. Vaikka osa olikin varsin nokkelasti lavastettuja tapauksia, oli viesti selkeä: me lääkäritkin olemme ihmisiä, ja ammattimme on raskas. Harvassa muussa työssä tehdään yhtä pitkiä vuoroja yhtä vastuullisissa tehtävissä. Tai ylipäätään yhtä pitkiä vuoroja yhtä lyhyillä lepojaksoilla.

Miksi uni on sitten (vielä) niin aliarvostettua? Vallitsevana trendinä tuntuu olevan kaikenlainen hyvinvoinnin parantaminen, oli se sitten ravinnolla, liikunnalla tai meditaatiolla. Silti vähällä unella selviävä tai muuten vain vähän nukkuva on usein mielikuvissamme vahva voittaja, kun taas runsaasti unta tarvitsevat tai herkemmin unen puutteesta kärsivät eivät vain taida pysyä menossa mukana.  Yksilöllinen unentarve vaihtelee, mutta suurin osa meistä tarvitsee vähintään seitsemän tuntia unta yössä pysyäkseen jatkuvasti hyvässä suorituskyvyssä.

Riittävä uni on yksi tärkeimmistä voimavaroistamme niin työssä kuin sen ulkopuolella. Levänneinä muistimme ja päättelykykymme toimivat paremmin, olemme vähemmän alttiita virheille ja pystymme keskittymään paremmin. Päivystyksen yötunneilta tuttu kyky fokusoida ajatus vain yhteen asiaan ei tapa levänneen diagnostista luovuutta. Koska pinna on levänneellä vähemmän kireällä, jaksamme olla empaattisia ja kuunnella potilasta eri tavalla kuin väsyneenä. Levännyt sielu levänneessä ruumiissa, vai mitä?

Mutta entä kun uni vaan ei enää tule? Kun huone on viileä, sänkyyn mennään vai nukkumaan ja muutenkin unihygienia on kohdallaan? Melatoniinista ei ole juurikaan tutkimusnäyttöä nukahtamisajan pidentäjänä, enkä ainakaan henkilökohtaisesti halua lähteä Z-lääkkeiden (säännölliseksi) käyttäjäksi. Toivoisinkin unikursseja, joissa opetettaisiin rentoutumiskeinoja tai muita lääkkeettömiä vaihtoehtoja unesta kiinni saamiseksi. Voisiko työterveyshuolto tai jopa lääkiksen työterveyshuollon kurssi ottaa tästä kopin? Jatkossa kun mieluummin olisin unten mailla kuin sitä vailla.

 

Maria Rajecki

Erikoistuva lääkäri, naistentaudit ja synnytykset

KOVA:n pj.

 

Viitteet:

1.  Banks S. and Dinges D.F: Behavioral and physiological consequences of sleep restriction. Journal of Clinical Sleep Medicine, Vol 3. No. 5, 2007.

2. http://www.boredpanda.com/medical-resident-sleeping