Olen erikoistuva lääkäri, tulevaisuudessa varmaan erikoislääkäri. En ole niin huolissani omasta palkastani ja oloistani, ne pärjäävät kansainvälisessä vertailussa. Olen huolissani siitä minne olen matkalla: elämästä erikoislääkärinä. Minun ja tuon päätepisteen väliin jää 700 euroa ja huimasti kasvanut vastuu. 

Todetaan pieni latteus: Sairaalat ovat mutkikkaita organisaatioita, joissa jokaista ammattiryhmää tarvitaan.  Ketään ei pitäisi liiaksi nostaa jalustalle, toteavat monet. Röyhistelemättä ja kaikella nöyryydelläkin voidaan kuitenkin todeta, että erikoislääkäri on erikoissairaanhoidon sydän. Hän on se henkilö, jota erikoistuvat lääkärit konsultoivat, jos ei kaikesta niin ainakin isoimmista hoitopäätöksistä. Voidaan sanoa, että hänen opettamaansa ja päättämäänsä nojaa se hoito, jota osastoilla ja poliklinikoilla annetaan. Erikoislääkärit ammentavat osaamisensa kirjallisuudesta, kongresseista ja ennen kaikkea potilaskokemuksesta. 

Kaikki tämän blogin lukijat tietävät, että lukion jälkeen erikoislääkäri on opiskellut ja harjoitellut ammattiaan keskimäärin noin 15 vuoden ajan. Joillakin suppeammilla aloilla polku alan osaajaksi voi kestää vielä muutaman vuoden tuohon päälle. 

Jos huomioi kaiken edellä kuvatun onkin hämmästyttävää huomata miten vähän sairaaloiden erikoislääkäreitä arvostetaan työnantajien keskuudessa. Suomessa on sairaaloita, joissa kokonainen erikoisala on lakannut olemasta kyseisessä sairaalassa vain siitä syystä, että työnantaja ei ole huolehtinut kallisarvoisesta resurssista riittävästi. Useimmiten syynä ovat työolot ja kyvyttömyys vaikuttaa niihin, tunne siitä että omaa mielipidettä ei kuulla, riittämättömät resurssit ja siten kohtuuton työkuorma, mutta toki syynä on monesti myös palkka. 

Niin, se palkka. Kasvukeskuksissa maksetaan virkaehtosopimuksen mukaista minimipalkkaa, joka tuntuu pyöristyvän ylöspäin vain jos palkanlaskija tekee jossain kuussa laskuvirheen. Voit kuulua vaikka kymmenen hengen joukkoon, jonka jäsenet ainoana taitavat jonkin toimenpiteen tai hoidon salat, mutta palkassasi tämä ei yleensä näy.  

Sairaalan työ ei ole yhtään sen kevyempää kuin terveyskeskuksissakaan: on ne samat mittaamattoman pitkät polin kävijä- ja soittolistat, ylimääräisiä potilaita sullotaan väleihin, on lausuntoja ja kirjaamista. Siitä huolimatta sairaalan erikoislääkärin säännöllisen työajan kuukausiansiot ovat noin 1500-2000 euroa pienemmät verrattuna yleislääketieteen erikoislääkäriin julkisella puolella. Hyvin monilla sairaalan erikoisaloilla ei päivystetä lainkaan, jolloin ansiot jäävät ilman ikälisiä alle 5000 euroon kuukaudessa. 

Päivystäminen on virka-aikaisen työn päälle tehtävää työtä, johon liittyvät lisäksi vuorotyön terveysriskit, joten sen tuomaa palkanlisää ei voida käyttää palkkakuopan täyttämiseen. Tällainen ajatusmalli on kieroutunut.

Joskus tuntuu, että erikoislääkärit eivät itsekään arvosta osaamistaan riittävän korkealle, koska suostuvat nykytilanteeseen. Työnantaja on tosin ollut ovela: Se on sallinut armopalana lisätyöt yksityisvastaanotolla. Vaikka sairaalan poliklinikoille on usein pitkiäkin jonoja, pakkautuu osa erikoislääkäreistä iltapäivällä autoihinsa ja ajaa privaattiin. Tätä kahdella pallilla toimimista on pidetty kansainvälisessä vertailussa kummallisena. Ja sitä se varmasti onkin. Sen sallimalla on saatu purettua palkankorotuspaineita.

Kunnat ja kuntayhtymät ostavat usein ostopalveluina jononpurkua yksityissektorilta. Siis mielummin kuin maksavat omille työntekijöilleen. Kerrassaan järjetöntä!

Tähän järjestelmään ollaan niin tottuneita, että iltatuntien tekeminen privaatissa mielletään monin paikoin jo pakolliseksi pahaksi – osaksi erikoislääkäriyttä Suomessa.

Olen kuullut lääkärijärjestöissä toimivilta jopa tätä puolustavia lauseita: “Näin meillä on varaa pitää enemmän lääkäreitä töissä, virkapohjia on enemmän, kun palkkakulut pysyvät yksilön kohdalla minimissä”. Tässä ei ole päätä eikä häntää. Oma kokemukseni on se, että tästä ei joka tapauksessa pystytä virkamääriä vähentämään, jos halutaan pysyä lakisääteisissä hoitovelvoitteissa, silloin työstä määrättäköön maksettavaksi kohtuullinen korvaus.

Lääkäriliiton palkkamallista tihkuneiden tietojen perusteella luvassa on mahdollisesti osaamisen mukaan kasvava palkka, mikä on erittäin positiivista. Lähtötason pitäisi kuitenkin olla selvästi parempi. Oikea lähtötaso on jossain 5500 euron paikkeilla. On selvää, että tuohon ei koskaan päästä ilman järeää ammattiyhdistystoimintaa.

Työnantajien tulisi myös suhtautua erikoislääkäreiden työhön kuten asiantuntijatyöhön suhtaudutaan muualla. Antakaa ihmisten suunnitella työkuvansa, älkää mikromanageroiko pitkälle koulutettuja asiantuntijoita liukuhihnatyön opeilla. Ja hyvät ihmiset, purkakaa jonoja talon oman väen ja omien, iltaisin tyhjillään seisovien, tilojen avulla. Tullee usein myös halvemmaksi. Mekaanikon oppeihin lopettaen: veturista kannattaa pitää huolta, koska sen sammuessa nopeinkin juna on vain raiteilla seisova kasa vaunuja.

 

Iiro Karhiaho

sisätauteihin erikoistuva lääkäri