Sosiaali- ja terveydenhuollon menojen hillitseminen vaatii ratkaisuja. Yhdeksi ratkaisuksi on ehdotettu työajan levittämistä virka-ajan ulkopuolelle. Olemassa olevien rakennusten ja laitteiden ylläpito maksaa. Siksi niiden käytön tulisi olla mahdollisimman resurssitehokasta eli käyttöä tulisi olla mahdollisimman monena vuorokauden tuntina. 

Olemme menossa kohti 24/7 yhteiskuntaa, jossa vaivoja haluttaisiin hoidattaa iltaisin ja viikonloppuisin. Meistäkin jokainen tietää esimerkiksi oman lääkärikäynnin järjestelemisen vaikeuden, kun tarjottavan vastaanottoajan aikana olisi oltava töissä. Virka-ajan ulkopuolella tarjottavat vastaanotot ovat hyvää palvelua ja helpottaisivat terveysasioiden hoitamista.  

Nytkin lääkärit tekevät jo hyvin paljon töitä; eikö se riitä? Lääkäreillä työt leviävät usein virka-ajan ulkopuolelle työmäärän ollessa epäsuhdassa siihen varattuun työaikaan. Voikin olla vaikeaa hyväksyä työajan levittäminen, jos nykyisinkin päiväajalle tarkoitettua työtä joutuu jatkamaan iltaisin. Lääkäriliiton suosituksen mukaan viikoittain pitäisi saada vähintään viisi tuntia työaikaa itseoppimiseen, mutta ylitöiden myötä se tapahtuu käytännössä iltaisin ja viikonloppuisin, jos silloinkaan ehtii. Iltaisin ja viikonloppuisinhan lääkärit päivystävät. Lisäksi on erilaisin mallein virka-ajan ulkopuolella tehtäviä lisätöitä. Työtunteja kertyy myös lääkäreiden tehdessä töitä eri työnantajille.  

Työtunteja kertyy siis hyvin paljon, vaikka eri työpaikoilla vaihtelevasti järjestyvät aktiivivapaat niitä vähän laskevatkin. Tarkkoja lukemia tehdyistä tunneista olisi mielenkiintoista tarkastella, mutta luotettavaa tietoa ei ole saatavilla. NLY:n Koulutuspaikkakyselyn mukaan vuonna 2018 vain 66% sai korvausta työajan ulkopuolelle venyneistä työtunneista herättäen kysymyksiä työajan kirjaamisesta. Kentältä kuullun perusteella todellisten työtuntien kirjaaminen toteutuukin vaihtelevasti.  

Rajat työajan levittämiselle ovat vielä piirtämättä. Miten erotetaan päivystys- ja tavanomainen työ? Miten palkkaus muodostuu ja eihän se heikkene? Miten työaika levitetään eri vuorokauden ajoille ja viikonpäiville? Keskustelua rajojen vetämiselle tarvitaan. Joka tapauksessa muutos palvelujen levittämisestä klassisen ”kasinelosen” (8-16) ulkopuolelle tarvitsee perusteluja. Meillähän olisi jo nyt mahdollisuus parantaa palvelujen saatavuutta painottamalla vastaanottoajat aamuun ja iltapäivään. Näin potilaiden ei tarvitsisi keskeyttää työpäiväänsä vastaanottoajan vuoksi, vaan hieman myöhästyttää sen alkamista tai lyhentää sitä iltapäivästä.  

Lääkärit arvostavat vapaa-aikaa ja mahdollisuutta palautua työstä. Tunne työmäärän hallitsemattomuudesta johtaa töiden järjestämiseen siten, että kotiin pääsisi edes joskus kohtuulliseen aikaan. Ymmärrettävästi liiallinen työkuormitus lisää muutoshaluttomuutta kuormituksen kasvun pelossa. 

Työajan levittämisen paineet kohdistuvat erityisesti perusterveydenhuollon lääkäriaikoihin. Kiirevastaanottojen saatavuudella on merkitystä. Joidenkin tutkimusten mukaan ilta- ja viikonloppuvastaanotot vähentävät turhia päivystyskäyntejä. Kiirevastaanotolle soveltuva potilashan ei kuulu päivystykseen. Lisäksi kiirevastaanotot tarjoavat mahdollisuuden hoitaa terveysvaiva ajanvarauksella, ilman jonottamista. Toisaalta kokemuksen perusteella työssäkäyville suunnatuille kiireettömille iltavastaanotoille saapuukin eläkeläisiä, joilla olisi ollut mahdollisuus tulla vastaanotolle päiväsaikaankin. Erikoissairaanhoidollakin on mahdollisuus järjestää palveluja virka-ajan ulkopuolelle. Ongelmatonta se ei ole. Erikoisalojen erilaiset työnkuvat vaikuttavat työn järjestämiseen. Anestesiologien ja kirurgien olisi suotavaa olla töissä samanaikaisesti leikkausten onnistumiseksi. Konsultaatiot eri erikoisalojen välillä onnistuvat parhaiten tekijöiden ollessa töissä samanaikaisesti.  

Työaikojen järjestämisessä ei sovi unohtaa erikoislääkärikoulutettavien asemaa. Koulutus vaatii mestarin ja kisällin yhtaikaista töissä olemista. Toki konsultaatioihin vastaava seniori voi vaihtua työpiste ja -päiväkohtaisesti. Koulutuksissa ja meetingeissa kaikkien erikoistuvien tulisi olla läsnä. Akuuttilääketieteessä on jo huomattu epäsäännöllisten työaikojen haitallinen merkitys koulutukseen, vaikka viikoittaiset koulutuspäivät olisikin saatu järjesteltyä.  

Päivätyö on myös ammatinvalintakysymys, etuoikeus ja biologisesti perusteltua. Ihminen on päiväeläin. Ihannetyöpäivänä aamulla keskitytään vaativiin ja pitkäkestoisiin tehtäviin, lounaalla levätään ja iltapäivällä tehdään silpputyöt pitäen välillä lyhyttä taukoa kahvikupin äärellä. Rytmityksellä on merkitystä työntehokkuuden ja tarkkuuden kannalta. Toiset ovat valinneet erikoisalansa juuri sen mukaan, mille vuorokauden ajalle työt sijoittuvat, ja tarvitseeko päivystää. Joillekin sopii loistavasti aloittaa työt kello 7.30 ja toiset taas haluaisivat nukkua pidempään ja tulla töihin kymmeneksi. Mahdollisuus tehdä töitä maanantaista keskiviikkoon 8-20 ja pitää loppuviikko vapaata on jonkun unelma. Toisaalta on perheellisiä, joilla on huolehdittavana lasten kuskaaminen päiväkotiin, ja pitkäaikaissairaita, joille arjen säännöllisyys edistää työhyvinvointia ja ylläpitää työkykyä. Ihmiset ovat yksilöitä, joille työajan levittäminen voi luoda niin mahdollisuuksia, kuin uhkakuviakin. Tämä luo haasteita keskusteluun työajan sijoittelusta sekä työyksiköiden että koko lääkärikunnan sisällä. 

Joka tapauksessa työajan levittämisen tarve tulee arvioida potilaslähtöisesti ja toteuttaa kustannusvaikutteisesti työntekijöiden hyvinvointi huomioiden. Toteuttaminen vaatii huolellista perehtymistä, hyvää suunnittelua ja avointa, osallistavaa keskustelua niin työnantajan kuin työntekijöiden puolelta. Lääkäreillähän on paljon työskentelyvaihtoehtoja, joita varmasti itse kukin punnitsee, mikäli muutokset omassa työpaikassa vaikuttavat sietämättömiltä. Onnistunut viestintä ja keskustelu ovat edellytys parhaan ratkaisun löytämiseen. 

NLY on kiinnostunut lääkärien näkemyksistä, joita voi lähettää kolumnin kirjoittajalle.  

 

Sonja Aukee 
Edunvalvontavaliokunnan puheenjohtaja 
sonja.aukee@nly.fi