Vastuulääkärit työskentelevät ikäihmisten parissa eri puolilla Suomea kotihoidossa sekä ikäihmisten asumispalveluyksiköissä.

Miten kuulit vastuulääkäripalvelusta ensi kerran?

Olen itse toiminut vastuulääkärinä jo lähes 4 vuotta.  Ensi kerran luin vastuulääkäripalvelusta LKS:n duuni-sähköpostilistalta. Sen jälkeen kuulin vastuulääkäripalvelusta Doctagonin rekryn Sanni Lehtiseltä kysellessäni itselleni kotilääkäritöitä Doctagonista. Tuohon aikaan suunnittelin työhön paluuta viimeiseltä äitiyslomaltani kevättalvella 2012. Päädyin sitten melko pian vanhempainvapaan jälkeen sekä kotilääkäriksi, että vastuulääkäriksi Vaasaan.

Miksi halusit vastuulääkäriksi?

Geriatriaan erikoistuvana vanhustenhuolto tuntui omalta alalta. Doctagonin vastuulääkäriksi houkuttelivat hyvät mahdollisuudet vaikuttaa työaikaan ja mahdollisuus myös vaikuttaa paikkaan missä työtä tekee. Vastuulääkärimallissa kiehtovaa oli myös uusi tapa tehdä työtä ja yrityksen halu tuottaa laadukasta palvelua. Myös kilpailukykyinen palkkaus sai päätymään tähän työhön.

Millaista on olla vastuulääkäri?

Tyypillisenä vastuulääkäripäivänä aloitan paperikierron puhelimen kautta aamulla noin klo 9 kotitoimistossani. Soitan kyseisen päivän yksiköiden sairaanhoitajat läpi ja käsittelemme heidän yksiköidensä potilaiden asiat. Sovittujen puheluiden välissä saatan vastata muiden yksiköiden akuuttiasioihin tarpeen mukaan. Puheluiden jälkeen käytän iltapäivästä jäljelle jäävän ajan lausuntojen, todistusten ja mahdollisten lähetteiden tekemiseen sekä reseptien uusimiseen. Iltapäivä on myös hyvää aikaa mahdollisille konsultaatioasioille kollegoiden kanssa sekä yhteydenpitoon omaisten kanssa. Tyypillinen lähikiertopäivä yksikössä paikan päällä onkin sitten ihan toinen juttu: silloin aloitan työt yksikössä aamulla klo 8 aikaan ja jatkan usein siitä kellon ympäri eteenpäin ja toistan saman riippuen yksiköstä kahtena tai kolmena päivänä peräkkäin. Tällaisen lähikiertorupeaman jälkeen onkin sitten mukava taas majoittua kotitoimistoon puhelinkiertopäiviä pitämään.

Mitä sanoisit lääkärikollegalle, joka pohtii vastuulääkärityötä?

Vastuulääkäri työ on hyvin suunniteltu ja toimiva konsepti, joka kehittyy jatkuvasti sekä työntekijöiden että yksiköiden tarpeiden mukaan – palvelun ja hoidon laatu on tässä hommassa ykköskriteeri. Vastuulääkärikonseptista on jo runsaasti hyviä tuloksia ihan tutkimusdatana ja lisäksi hienona saavutuksena Lääkäriliiton laatupalkinto vuodelta 2015. Doctagon on luotettava, joustava ja ihmisläheinen työnantaja, jossa yksittäistä työntekijää kuunnellaan ja jossa on loistavat sisäiset konsultaatiomahdollisuudet.

Tulevaisuuden suunnitelmasi?

Vastuulääkärityö ja erilaiset koulutustehtävät lähinnä vastuulääkärimalliin liittyen on tämän hetkinen tulevaisuuden suunnitelmani numero yksi. Lisäksi suunnitelmiin kuuluu erikoislääkäripalveluiden tekeminen sitten kun maltan edes tilapäisesti irrottautua vastuulääkärityöstäni. Kipinä geriatriseen tutkimukseen elää mielessä myös, samoin kuin saattohoidon erityispätevyyden suorittaminen. Suunnitelmat eivät siis lopu kesken.

Juttuun haastateltiin Doctagonin vastuulääkäriä Kaisu Hämäläistä.

Lue lisää vastuulääkärin työstä ja Doctagonista.

Artikkeli on tehty yhteistyössä Doctagonin kanssa.