Suomessa on eletty koronaviruksen kanssa kahden vuoden ajan. Ehkä eniten pandemia on näkynyt terveydenhuollon ammattilaisten arjessa. Epidemian tieltä on saanut vuorollaan väistyä niin kiireetön hoito kuin työaikamääräyksetkin. Jo ennestään tiukoilla ollut henkilöstö on epidemian aikana tehnyt uskomattoman tempun, jotta kaikki hoitoa tarvitsevat on saatu hoidettua.

Varsinkin erikoistuvien lääkärien arkeen pandemialla on ollut paikoin dramaattinen vaikutus. Pandemian alussa useissa sairaaloissa erikoistuvia lääkäreitä määrättiin alasta riippumatta työskentelemään koronakohorteissa, jolloin omalla erikoisalalla työskentely keskeytyi. Suuri vaikutus oppimiseen on ollut sillä, että pandemian myötä monen potilasryhmän hoito lykkääntyi tai muuttui, mikä on väistämättä vaikuttanut negatiivisesti mahdollisuuksiin oppia erikoistumiskoulutuksen aikana.

Myös viime kesästä lähtien kasvanut päivystysten kuormitus on näkynyt usealle nuorelle lääkärille työmäärän kasvuna. Monen arjesta on tullut koronan myötä kuormittavampaa ja rikkonaisempaa.

Kun poikkeusolot todettiin keväällä 2020, ei terveydenhuoltohenkilökunnan riveistä kuulunut poikkipuolisia sanoja, vaikka työ monella muuttui. On ymmärrettävää, että akuutti kriisi vaatii kaikilta mukautumista. Se ei ole oikea hetki politikoinnille tai oman edun puolustamiselle.

Valitettavasti pandemia on muuttunut akuutista krooniseksi. Alkuvuodesta pohdittiin mahdollisuutta valmiuslain ottamiseksi uudelleen käyttöön, jotta kiireellinen hoito ja henkilöstön riittävyys saadaan turvattua. Myös erikoistuvia lääkäreitä on jälleen sijoitettu koronan torjuntaan oman koulutuspolkunsa mukaisten tehtävien sijaan.

Tammikuussa julkisuudessa nähtiin mielenkiintoinen episodi, kun sosiaali- ja terveysministeriö pyysi Puolustusvoimia varautumaan massiiviseen, jopa 5000 henkilöä käsittävään, virka-apupyyntöön koronatoimien turvaamiseksi. Aikaisemmin koronapandemian aikana Puolustusvoimista on annettu merkittävä määrä virka-apua muun muassa Uudenmaan sulun järjestämiseen.

Tällä kertaa armeijan riveissä ei kuitenkaan mukisematta kopaistu kantapäitä yhteen. Sen sijaan esimerkiksi Varusmiesliitto tyrmäsi ajatuksen virka-avusta, sillä kahden kuukauden virka-apu olisi vaarantanut varusmiesten koulutuksen. Varusmiesten tärkein tehtävä kun on kouluttautua sodanajan tehtäviin, ei jäljittää tartunnan saaneita. Ainakaan tammikuun puoliväliin mennessä laaja-alaisia pyyntöjä virka-avusta ei lopulta tehty.

Tilanne erikoistuvilla lääkäreillä on erilainen. Terveydenhuollon tärkein tavoite on ihmisten terveyden ja elämän suojeleminen. Jos tämän tavoitteen saavuttaminen vaatii erikoistuvan lääkärin työnkuvan muuttamista, niin sitten se on juuri niin.

Samalla myös terveydenhuollossa olisi syytä muistaa, että erikoistuvien lääkärien tehtävä on kouluttautua omaan erikoisalaansa eikä toimia terveydenhuollon virka-apuosastona.

Jos tähän toistuvasti joudutaan, on syytä kysyä miksi. Selitys ei voi olla se, että kaksi vuotta riehunut pandemia yllättää.

Mikäli työnkuva pakon sanelemana muuttuu, pitäisi muuttua myös työsuhteen ehtojen. Koronakohorttia pyörittävälle etulinjan lääkärille kun ei ole perusteita maksaa yhtä huonoa palkkaa kuin koulutuksessa olevalle erikoistuvalle.

 

Joel Kontiainen
Edunvalvontavaliokunnan puheenjohtaja