Kesä lähenee loppuaan, ja uusi joukko opiskelijoita aloittaa kuuden vuoden tiensä lääketieteen lisensiaatin tutkintoa kohti. Mutta mikä on tärkein asia, joka tuona aikana tulisi oppia?
Mielestäni se kerrottiin jo ensimmäisen vuoden ensimmäisillä luennoilla. Moni luennoitsija ja professori painotti, että opiskelu ei lopu kuuteen vuoteen lääkiksessä, vaan sitä on jatkettava koko loppu-ura. Tämä väittämä kuitenkin osuu hieman maalista ohi. Lääkiksessä tärkeintä on oppia oppimaan.
Tiedon määrä maailmassa kasvaa eksponentiaalisesti, ja vanhat tiedot päivittyvät samaa vauhtia. Nykyisyydestä katsoen on mahdotonta sanoa, mikä osa tästä kaikesta tiedosta pitäisi hallita. Siksi metaoppimistaitoja eli oppimisen oppimistaitoja olisi tärkeää kehittää koko opiskelun ajan ja valmistumisen jälkeen – niin kauan kuin on ajatellut tekevänsä töitä. Ei voi tietää, ovatko kaikki omaksuttavat asiat jatkossa edes puhtaasti lääketieteen alalta. Tulevaisuudessa saattaa joutua opiskelemaan asioita, joiden ei koskaan olisi uskonut olevan hyödyllisiä myöhemmässä elämässä.
Tänä kesänä uutisoitiin valtakunnan mediassa lääkärien suuresta koulutusmäärästä. Samaan aikaan maailmassa seurataan tietokoneiden kehittyvää kykyä ratkaista älykkyyttä vaativia ongelmia. Sen vaikutusta työmarkkinoihin pelätään monella eri alalla. Internetin tarjoamissa anonyymeissä kanavissa tuoreet lääketieteen opiskelijat ovat olleet huolestuneita tulevien töidensä puolesta. Muuttuvassa maailmassa hyvät oppimisen taidot antavat suojaa töiden menettämistä vastaan. Ihminen, jolla on hyvät oppimistaidot, adaptoituu uusiin tilanteisiin ja kykenee tarpeen tullen vaihtamaan ennakkoluulottomasti alaa. Aikaisemmalla työuralla opitut kyvyt eivät mene hukkaan, vaan osa niistä siirtyy uuteen ympäristöön.
Yhdysvalloissa on yritetty selvittää, kummat ovat parempia hoitamaan potilaita, nuoremmat vai vanhemmat lääkärit. Viime maaliskuussa BMJ:ssä julkaistun tutkimuksen mukaan alle 40-vuotiaiden lääkäreiden antaman hoidon jälkeinen kuolleisuus oli pienempi verrattuna yli 60-vuotiaiden lääkäreiden antamaan hoitoon akuuttia hoitoa antavissa yksiköissä (Tsugawa et al. 2017). Lääkäreiltä pitäisi löytyä nöyryyttä palata perusasioiden ääreen selvittämään, onko asiat alun perin opittu oikein. Kuinka moni lääkäreistä esimerkiksi varmistaa, osaako auskultoida oikein, kun opinnoista on kulunut vuosia, ja varaa säännöllisesti aikaa eteenpäin lähetettyjen potilaiden diagnoosien tarkistamiseen.
Mitä nämä hyvän oppimisen taidot sitten ovat? Tällä hetkellä lääketiedettä opiskelevat medisiinarit ovat kaikki läpäisseet pääsykokeen, ja suurin osa heistä on ainakin joskus valmistautunut tentteihin. Näitä suorituksia tehdessä on tarkkailtu omaa oppimista ja parannettu suoritusta. Moni saattaa kuitenkin kangistua samaan kaavaan, joka on jossain vaiheessa opiskelua muodostunut. Oppimisen opiskelun tulisi olla jatkuva prosessi, jossa omaa suoriutumista tarkkaillaan ja toistuvasti parannellaan. Sitä on hyvä soveltaa muuhunkin kuin lääketieteeseen, esimerkiksi kielien opiskeluun tai vaikka liikunnallisen harrastuksen optimointiin.
Itse olen onnistunut parantamaan omaa ajanhallintaani ja löytänyt tehokkaita tekniikoita asioiden muistamiseen sekä kokonaisuuksien hallintaan. Lääketieteen opiskeluun kuluva aika on vähentynyt, mikä jättää tilaa muiden asioiden opiskelulle. Internetin kollektiivinen tietoisuus oppimistekniikoista on 2010-luvulla kasvannut, ja tietoa menetelmistä löytyy helposti yksinkertaisilla internethauilla. Alan kirjallisuus lisääntyy jatkuvasti, ja uusia tekniikoita tulee lisää. Tärkeintä on kuitenkin kehittää oma oppimistekniikka. Jos lääketiede on liian helppoa eikä sen oppimiseen kikkoja tarvita, kannattaa etsiä vaikeampia haasteita, koska tulevaisuudessa saattaa kokenutkin kollega huomata tarvitsevansa näitä taitoja.
Ivar Lönnberg,
Suomen Medisiinariliiton hallitus
