terveydenhuolto

Erikoisalat esittäytyvät - Terveydenhuolto

Olen valmistunut terveydenhuollon erikoislääkäriksi vuonna 2017. Alun perin minusta piti tulla psykiatri. Ajattelin, että oikeastaan ihmisellä ei ole muuta kuin mielenterveytensä. Jos sitä ei ole, jäljelle ei jää paljoakaan. Psykiatrialla hoidon kohteena ei ole pelkästään yksilö, vaan myös potilaan elämänpiiri: primääriperhe, koulu, opiskelu, työelämä ja niin edelleen. Kuitenkin jo hyvin varhaisessa vaiheessa uraani tuskastuin ison sairaanhoitopiirin loppumattomaan byrokratiaan.

UNRWA panostaa ennaltaehkäisyyn Palestiinan pakolaisleireillä

Alitan suuren, tien yläpuolelle nostetun, avaimen ja astun pakolaisleirin kujille kuskimme Malikin kanssa. Olen ihmisoikeustarkkailijana Palestiinassa, tarkemmin Länsirannalla sijaitsevassa Tulkaremin kaupungissa ja tänään tutustumiskohteena on yksi monista Palestiinalaisten pakolaisleireistä. Leirejä on yhteensä 58 ympäri Länsirantaa ja Gazaa sekä ulkomailla – Jordaniassa, Syyriassa ja Libanonissa.

Kuntien on tarjottava paperittomille terveydenhuolto

Paperittomien ihmisten määrä on Suomessa kasvussa. Yhä useampi kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut jää maan alle vailla mitään oikeuksia. Suomessa ketään ihmistä ei kuitenkaan pidä jättää terveyspalveluiden ulkopuolelle. Lääkärit hoitavat sairaita ihmisiä riippumatta heidän oleskelustatuksestaan, sillä maahanmuuttopolitiikka ei kuulu toimenkuvaamme. Sosiaali- ja terveysministeriö ohjeisti kuntia suosituksessaan tarjoamaan paperittomille kiireellisen hoidon, mutta ohjaamaan heidät vapaaehtoisen paluun järjestelmään.

Laihaa johtamista ja ketterää kehitystä

Sairaaloita on perinteisesti johdettu teollisuudesta tutuilla menetelmillä, joissa toimintaa on kehitetty hyvin pitkälle resurssitehokkuuden näkökulmasta. Tehokkuuden tavoittelu on tarkoittanut kovempaa kiirettä ja työntekijöiden selkänahan ennenaikaista raapeumia. Klinikoiden pikkujouluissa on näin voitu kiitospuheissa todeta, että polikäyntejä ja leikkauksia on tehty taas enemmän ja sille malja! Resurssit on näin varmasti saatukin tehokkaaseen käyttöön. Kun myös toimintaluvut ovat myös osoittaneet tätä, on toiminnan edelleen kehittämiseen ollut helppo pyytää lisää resursseja.

Juridisaatio uhkaa Suomen kustannustehokasta terveydenhuoltoa

Suomalainen terveydenhuolto arvioitiin Euroopan neljänneksi parhaaksi tuoreessa Euro Healt Consumer –raportissa (1). Erityistä kiitosta suomalainen terveydenhuolto sai kustannustehokkuudestaan – tuotamme huomattavan paljon terveyttä kohtuullisin kustannuksin. Kuitenkin nimenomaan kustannustehokkuus - suomalaisen terveydenhuollon pitkäaikainen ylpeys – uhkaa rapautua lääketieteen juridisoituessa. Pelko hoitovirheistä ja raastupaan joutumisesta sekä säädösten ja lakien ahdas tulkinta, “jotta ei vahingossa toimita väärin” johtavat tarpeettomiin lisätutkimuksiin ja –kustannuksiin.

Terveydenhuolto Amerikan malliin

20-vuotiaan nuorukaisen umpisuoli tulehtui lokakuussa 2013. Akuutti appendisiitti hoidettiin Kalifornian Sacramentossa sijaitsevassa Sutter Health sairaalassa, kuten missä tahansa korkeatasoisessa terveydenhuollon hoitolaitoksessa: Päivystyspoliklinikan kautta leikkaussaliin, appendektomia yleisanestesiassa, heräämön kautta osastolle, 1 vrk sairaalahoitoa suonensisäisine antibiootteineen ja kotiutus. Prosessiketjun osasista syntyi kustannuksia kaikkinensa 55 000 yhdysvaltain dollaria, josta potilaan isän vakuutus kattoi 45 000 USD. Henkilökohtaista maksettavaa jäi vielä noin 11 000 USD.

Rahapuhetta

Vuokralääkärit, terveyskeskusten ulkoistamiset, kuntien virheet. Nuori Lääkäri pyysi arkkiatri Risto Pelkosta keskustelemaan terveydenhuollon taloudesta.

Kuva: Petja Orre

Tehkäämme parempi terveydenhuolto!

Nuorten Lääkärien Yhdistyksellä on unelma. Suomalaisesta terveydenhuollosta tulee maailman paras. Parhaassa järjestelmässä myös lääkäri voi hyvin, koska hän saa hyödyntää kaikki taitonsa potilaiden parhaaksi, eikä kamppailla tauotta byrokratiaa, lausuntovaatimuksia ja tietokoneen tiimalasia vastaan.

Sivut

Tilaa syöte terveydenhuolto