Siirry suoraan sisältöön
Etusivu > Tekoälystä, turhuudesta ja tanssimisesta
Etusivu > Tekoälystä, turhuudesta ja tanssimisesta

Tekoälystä, turhuudesta ja tanssimisesta

Jokin aikaa sitten törmäsin aamuteetä hörppiessäni lehtijuttuun, jossa kerrottiin, miten tekoäly kykenee tunnistamaan ihmisen tanssityylin perusteella. Liikekieli ja maneerit kun ovat yhtä ominaisia kuin kasvonpiirteet tai sormenjäljet, jotka ovatkin jo ihan tuttua tunnistuskauraa. Mutta tanssiliikkeet? Että tekoäly pystyy latistamaan kenet tahansa sydämensä kyllyydestä lattiaa tamppaavan vain uudeksi riviksi ykkösiä ja nollia?

Toki varmasti itse kukin tunnistaa omat läheisimmät ihmisensä myös liikkeen perusteella, ilman tekoälyn apua. Itse kuitenkin myönnän tunnistavani vain tutuimmat ja heidänkään suhteensa pelkästään etäältä liikkeen arvioinnin sensitiivisyys on vähän niin ja näin. Lisäksi, kun on ihan tavallinen ihminen, eikä supertehokas koodinpätkä, tarvitsee avustusta liikkeen lisäksi kaikelta muultakin. Tanssivan kaverin tunnistamisessa yleensä liikekielen analysointia ennen auttaa se, kun tunnistaa ne melkein puhkikulutetut maiharit, tiettyyn suuntaan sutaistut hiukset tai suosikkipaidan. Yleensä kyseinen tanssiva kaveri on myös ehtinyt tähän mennessä huomata ja kiskoo kädestä mukaansa lattialle. Revi siitä, tekoäly.

Taivas yksin tietää, miten tähän tanssiliikkeiden analysointiin on alun alkaenkaan päädytty. (Orwellilaiset mielellään varmaan kertoisivat siitä, miten jatkossa isoveli valvoo, vaikka peittäisi kasvonsa – ei takerruta nyt siihen) En todellakaan ole mikään tekoälyn suurin asiantuntija ja tietoni siitä, mitä sillä voi tehdä ovat enemmän ”luin lehdestä otsikon”- ja ”kaverilta kuulin”-tasolla. Kuulemma tekoäly seuloo paremmin mammografioita ja luomia kuin yksikään ihminen, vaikka ei edes tiedä, miksi patologiset yksilöt ovat patologisia – se vain tunnistaa. Joku kertoi, että tekoäly hoksaa huonovointisen potilaan ennen kuin potilas voikaan vielä kovin huonosti. Hienoimmissa tarinoissa tekoäly kykenee tekemään täysin uuden Beatlesin kappaleen, kun sen kitaan on syötetty koko kyseisen rytmiryhmän tuotanto nuotteineen.

Jo vuosikaudet on kirjoitettu siitä, miten tekoäly tekee lääkäreistä turhia ja kerrassaan aikansa eläneitä. Henkilökohtaisesti kieltäydyn – ainakin toistaiseksi – uskomasta tähän. Vaikuttaa siltä, että jo pelkkien tiedon säilömiseen tarkoitettujen potilastietojärjestelmien tekeminen loogisiksi ja helppokäyttöisiksi on täysi mahdottomuus. Jos saman järjestelmän pitäisi vielä pureksia, jalostaa ja arvioida koko tieto – jaiks. Olisi myös hirveän kiva nähdä, miten tekoäly yrittää yhdistää potilaan epävarman kertomuksen ja reseptitietokeskuksen kaikki kohdat totuudeksi siitä, mitä lääkettä on syöty ja kuinka paljon.

Ei tekoälyssä ole asiana mitään vikaa, mutta tällaiselle asiaan vihkiytymättömälle se tuntuu olevan kuin ne Instagramin täydelliset ihmiset ja 28-vuotiaina professoreiksi nimitetyt. Jotain, mikä tekee kaiken vähän sinua paremmin. Kun itse vasta yrittää, se jo tekee. Kun itse onnistuu, on se onnistunut jo tuhat kertaa ja siirtynyt eteenpäin. Kun itse tarvitsee lepotaukoa kaiken keskellä, on se jo nelistänyt väsymättä kohti seuraavaa tehtävää. Se on jotain, joka kerta kaikkiaan on olemassa vain muistuttaakseen siitä, miten itse oikeastaan on aika tehoton turhake.

Mihin tämän kanssa sitten joutuu? Minä nostan valkoisen lipun ylös ennen kuin tätä kisaa edes yritetään aloittaa. Minusta ei ole tehokkuudessa tekoälyn peittoajaksi. Sen sijaan, minä osaan kertoa, kun luomikuvassa onkin itse asiassa tortillalettu eikä ihoa. Minä osaan kertoa kannustavia sanoja ja hymyillä, koska joskus niillä pääsee pidemmälle kuin diagnooseilla.

Minä myös tanssin, vaikka en osaakaan ja vaikka se ei varmasti ole mikään tehokas ja asioita edistävä tapa viettää aikaa. Joten tekoäly; olet tervetullut tekemään tanssistani uuden rivin ykkösiä ja nollia ja osaamisestani muka turhaa. Ajattelin siitä huolimatta tanssia vielä huomennakin.

Kristiina Karikko
Medisiinariliiton hallitus (ja välillä aikamoinen turhake)