päivystystyöryhmä

Kiire on kuolemaksi

Kiire. Me kaikki tiedämme mitä kiire on. Jotkut ovat jopa tottuneet hyväksymään kiireen normaaliksi työpäivän ominaisuudeksi. Samalla käyntiajalla voi olla kaksi potilasta ja soittoaikoja puolenkymmentä ylimääräistä. Työkaverin sairastuessa kolme lääkäriä tekee neljännenkin työt. Kiireen tunnistaminen on helppoa, mutta sen merkityksen pohtiminen jää usein vähemmälle. Samalla kun kiire on usein läsnä työpäivässämme, juuri lääkärin työhön se sopii erityisen huonosti.

Pitkät päivystysvuorot - järkeä vai ei?

Töissä ei pääasiassa kannattaisi olla vuorokautta kerrallaan. Monet kuitenkin joko haluavat tehdä tai joutuvat tekemään vuoroja, joissa analoginen kello ehtii juosta kahdesti itsensä ympäri. Työnkuvasta riippuen ne voivat olla järkeväkin ratkaisu, mutta voiko lääkärin työtä tehdä 24 tuntia putkeen? Päivystystyö on muuttunut ja muuttuu jatkuvasti yhä hektisemmäksi, ja samalla taukojen järjestelykin on muuttunut haasteellisemmaksi. Työn kuormittavuuden lisäännyttyä onkin aiheellista miettiä, voisiko näille 24 tunnin työputkille olla parempi vaihtoehto.

Tilaa syöte päivystystyöryhmä