päivystys

Kliininen ensivaikutelma ja työnhallinnan kokonaiskuva edellä – HUS kehittää uutta yleislääketieteen päivystyksen koulutusjaksoa

Yleislääketieteen päivystys on muutosten edessä – tuttujen työntekijöiden ja tuttujen potilaiden sijaan isoissa yksiköissä potilas tavataan useimmiten vain kerran ja esitiedot ovat vielä usein eri järjestelmän puolella. Todennäköisyyksien, prosessien ja moniammatillisen yhteistyön taidot korostuvat entisestään. Työnhallinnan taitoja on toistaiseksi lääketieteen perusopetuksessa ja erikoistumisvaiheessa kuitenkin vielä vain vähän mukana.

Uskotko kollegaan?

Opiskeluaikana kollegiaalisuudesta puhuttiin paljon. Se esitettiin oleellisena ja erottamattomana osana lääkäriyttä, ja myös ammattikuntamme ainutlaatuisena ominaisuutena. Välillä kuitenkin tuntui siltä, että se ei olisi kauheasti muuta kuin joka väliin viljelty sana. Näkyykö kollegiaalisuus todellisuudessa toimissamme ja ajatuksissamme?

Kiire on kuolemaksi

Kiire. Me kaikki tiedämme mitä kiire on. Jotkut ovat jopa tottuneet hyväksymään kiireen normaaliksi työpäivän ominaisuudeksi. Samalla käyntiajalla voi olla kaksi potilasta ja soittoaikoja puolenkymmentä ylimääräistä. Työkaverin sairastuessa kolme lääkäriä tekee neljännenkin työt. Kiireen tunnistaminen on helppoa, mutta sen merkityksen pohtiminen jää usein vähemmälle. Samalla kun kiire on usein läsnä työpäivässämme, juuri lääkärin työhön se sopii erityisen huonosti.

Pitkät päivystysvuorot - järkeä vai ei?

Töissä ei pääasiassa kannattaisi olla vuorokautta kerrallaan. Monet kuitenkin joko haluavat tehdä tai joutuvat tekemään vuoroja, joissa analoginen kello ehtii juosta kahdesti itsensä ympäri. Työnkuvasta riippuen ne voivat olla järkeväkin ratkaisu, mutta voiko lääkärin työtä tehdä 24 tuntia putkeen? Päivystystyö on muuttunut ja muuttuu jatkuvasti yhä hektisemmäksi, ja samalla taukojen järjestelykin on muuttunut haasteellisemmaksi. Työn kuormittavuuden lisäännyttyä onkin aiheellista miettiä, voisiko näille 24 tunnin työputkille olla parempi vaihtoehto.

NLY:n lääkkeet päivystystyön parantamiseksi

Päivystämisen merkitys terveydenhuollon eturintamassa on nykyään suurempi kuin koskaan. Päivystyskäyntien määrät ovat kasvussa. Virka-ajan ulkopuolista lääkäripäivystystä on keskitetty isompiin yksiköihin. Samalla päivystysvuorojen aktiivisuusaste on noussut. Päivystykseen liittyvät kysymykset herättävät jatkuvasti kiihkeitä keskusteluja  lääkäreiden ja potilaiden keskuudessa.

Terävöitä itsellesi, mitä on päivystys

Parhaimmillaan, tai pahimmillaan, päivystys on sitä, että toistakymmentä henkeä odottaa valmistautuneena kohtaamaan pian saapuvan traumapotilaan. Kaikki, leikkaussali ja tehohoito-osasto mukaan lukien, tietävät, että tilanne vaatii välittömän valmiuden potilaan tutkimiseen ja hoitoon ja tämän potilaan ohi voi mennä kiireellisyydessään vain sellainen potilas, jonka tilanne on vielä vakavampi. 

Virheitä voi ehkäistä vain niistä puhumalla

“Nuoret lääkärit pelkäävät virheitä”, sanoo päivystystyötä opettava apulaisylilääkäri Jani Mononen. “Kuitenkaan iso osa virheistä ei ole yhden ihmisen toiminnasta kiinni. Sen hyväksyminen, että olemme inhimillisiä, auttaa löytämään keinot virheiden ehkäisemiseen.”

Triagesta ja päivystyksestä - avautumista ja idealistisia haaveita

Triage tarkoittaa hoidon tarpeen ja kiireellisyyden arviointia. Triage-sana tulee ranskankielen sanasta “trier”, joka tarkoittaa “valita”. Triagen tavoitteena on saada päivystys toimimaan mahdollisimman tehokkaasti ja turvallisesti ohjaamalla potilaat saamaan oikeaa hoitoa sopivaan hoitopaikkaan. Miten triagen, ja sitä kautta koko päivystyksen, toimivuus mahdollistetaan päivystyksessä? Erityisesti viimeisen puolen vuoden sisällä olen työskennellyt monissa eri päivystyspisteissä ja kiirevastaanotoilla ja samalla saanut nuorelle lääkärille arvokasta kokemusta eri paikkojen toimintatavoista.

Tarvitaanko erikoisalapäivystäjiä – valtaavatko akuuttilääkärit päivystyksen?

Lääkärit – erityisesti Nuoret Lääkärit – ovat perinteisesti päivystäneet paljon. Tämä on ollut myös lääkärien oma toive: päivystäessä osaaminen on kehittynyt ja toisaalta se on myös parantanut ansiotasoa erityisesti sairaaloissa, joissa säännöllisen työajan palkka on ollut matalampi kuin terveyskeskuksissa. Päivystysjärjestelmään kohdistuu kuitenkin voimakas muutospaine muun muassa päivystyspisteiden keskittymisen ja lainsäädännön vaatimusten vuoksi.

Sivut

Tilaa syöte päivystys