Nuori Lääkäri 4/18

Lääkäri opettajana

Minkälainen vaihtoehto lääkärille on kliinisen opettajan työ? Mitä lääkäriopettajalta vaaditaan ja miten sellaiseksi pääsee? Muun muassa näihin kysymyksiin pyrimme löytämään vastauksen perehtymällä yliopistojen ohjesääntöihin, koulutustarjontaan ja Yliopistojen yleiseen työhehtosopimukseen sekä sähköpostitse tiedustelemalla että fyysisesti pistäytymällä opintotoimistoissa.

Joukolla Jukolaan

Helsingin yliopiston lääketieteen opiskelijat suuntasivat Jukolan viestiin jo kolmatta kertaa yhdessä. Metsä tarjoaa meditatiivista vastapainoa töille ja opinnoille, koska suunnistaminen vaatii kaiken keskittymisen, lajista innostuneet opiskelijat kehuvat.

Pitkät päivystysvuorot - järkeä vai ei?

Töissä ei pääasiassa kannattaisi olla vuorokautta kerrallaan. Monet kuitenkin joko haluavat tehdä tai joutuvat tekemään vuoroja, joissa analoginen kello ehtii juosta kahdesti itsensä ympäri. Työnkuvasta riippuen ne voivat olla järkeväkin ratkaisu, mutta voiko lääkärin työtä tehdä 24 tuntia putkeen? Päivystystyö on muuttunut ja muuttuu jatkuvasti yhä hektisemmäksi, ja samalla taukojen järjestelykin on muuttunut haasteellisemmaksi. Työn kuormittavuuden lisäännyttyä onkin aiheellista miettiä, voisiko näille 24 tunnin työputkille olla parempi vaihtoehto.

Lääkäri yrittäjänä

Yhä useampi lääkäri päätyy palkkatyön sijasta pitämään yksityisvastaanottoa. Vapaammat työolot saivat vuosia sitten myös Milena Johansin jättämään päätoimisen työsuhteen. Tänä syksynä hän houkuttelee nuoria kollegoita lääkäriyrittäjyyden pariin NuoriLääkäripäivien yritystyöpajassa.

Humalahakuinen kansa ennen ja nyt

Viidessäkymmenessä vuodessa alkoholipolitiikka Suomessa on kokenut notkahduksia vähän joka suuntaan. Muutama vuosikymmen sitten viinaryyppy aamulla ennen töihin menoa tai kostea lounas keskellä kirkasta päivää kollegojen seurassa ei ollut lainkaan tavatonta. Nykyään alkoholinkäyttöön työelämässä suhtaudutaan kriittisemmin, mutta vapaa-ajan kulutukseen taas liberaalimmin.


Sinun elämäsi suunta ratkaistaan tänä syksynä

Vaikka kesälomalla pari kertaa viikossa tarkistinkin sähköpostit otsikkotasolla oli lomalla hetki, kun unohdin edes koskaan olleeni töissä. Kaikilla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta unohtaa työelämää, sillä sairaalat ja terveyskeskukset pyörivät nuorten kollegoiden harteilla parhaat kesäkuukaudet. Monella erikoistuvalla ei edes ole kertyneitä lomia, erikoistuvan lomakertymä kun katkeaa terveyskeskuksesta sairaalaan tai sairaanhoitopiiristä toiseen siirryttäessä.

Pidä huolta

Pidä huolta itsestäs ja niistä jotka kärsii

Osana lääkäriksi kasvamista meistä jokaisen tulisi oppia kiinnittämään huomiota omaan ja työtovereiden hyvinvointiin. Hyvin toimivan työpaikan lisäksi työhyvinvoinnista suuren osan muodostaa kyky huolehtia itsestään. Tämä rajankäynti omien voimavarojen, rajallisuuden ja tavoitteiden välillä on yksi keskeinen taito vaativassa työssä. Lääkäreiden loppuun palaminen on Euroopan laajuinen ongelma ja lääkäreiden hyvinvoinnin lisääminen NLY:n kärkiteemoja.

Lasten ja nuorten Sotessa riittää pureskeltavaa

Lasten, nuorten ja perheiden sotepalvelut ovat hajaantumassa usean palvelulinjaston alle, jos sotelait ja –suunnitelmat menevät kaavailluissa muodoissaan lävitse. Valtiovalta edellyttää sotetoimijat tekemään aiempaa kiinteämpää yhteistyötä järjestöjen ja kuntiin jäävien sivistyssektorin toimijoiden (mm. koulu- ja opiskelupsykologit ja -kuraattorit) kanssa.

Sivut

Tilaa syöte Nuori Lääkäri 4/18