Nuori Lääkäri

Teille ei makseta nukkumisesta

Nyt se on alkanut. SOTE-uudistuksen ensimainingeissa tapahtuva sairaalaverkon harventaminen ja ennen kaikkea päivystysten keskittäminen. Kuntapäättäjät tekevät unelmien laskelmia ja himoitsevat jo kieli pitkällä näistä uudelleenjärjestelyistä syntyviä säästöjä. Tutkimustiedon valossa on epäselvää, voiko keskittämällä lopulta säästää monessa asiassa. Haaveissa säästöt tulevat usein etupäässä sairaaloiden seinistä, mutta olemmeko me lääkärit havahtuneet siihen, että osa näistä säästöistä tulee myös omista selkänahoistamme?

Sote:ssa tarvitaan kulttuurinen vallankumous – otatko haasteen vastaan nuori lääkäri?

Sote-uudistus on yksi alkavan kevään kuumimmista puheenaiheista. Tällä hetkellä luodaan rakenteita, järjestelmiä ja lainsäädäntöä. Uudistusta suunniteltaessa ja toimeenpantaessa on kuitenkin muistettava, että valinnanvapauden laajentaminen tai palveluiden kokoaminen samaan paikkaan eivät yksin riitä muutoksen aikaansaamiseksi. Organisaatioiden ja ammattilaisten toimintamalleja on kehitettävä niin että ne tukevat sote-palveluiden uudistamista. Sotessa tarvitaan kulttuurinen vallankumous!

Tiedolla johtamassa ja oppia hakemassa

NLY:n eräs näkyvimmistä tapahtumista, NuoriLääkäripäivät, ovat alkamassa jo 26:tta kertaa. Valtakunnalliset NuoriLääkäripäivät on Suomen suosituin vastavalmistuneiden lääkärien kohtauspaikka ja kokoaa kouluttautumaan 550 nuorta lääkäriä.

Olipa kerran ...

Olipa kerran vanhassa kunnon Neuvostoliitossa, jossa kaikki oli mahdollista, kaupunki, jossa päätettiin tyydyttää kaikki terveyspalvelujen kysyntä. Tarpeethan ovat tunnetusti rajattomat, eri asia on se, kuinka paljon milläkin yhteiskunnalla on varaa laittaa voimavaroja palvelujen järjestämiseen.

Tilaa syöte Nuori Lääkäri