Siirry suoraan sisältöön
Etusivu > Kriisilääkärin monet mahdollisuudet
Etusivu > Kriisilääkärin monet mahdollisuudet

Kriisilääkärin monet mahdollisuudet

Kehitysmaalääkäriksi aikovalle ei löydy keskitettyä työnhakua.

Tilaisuuksia tarjoavat kymmenet eri järjestöt ja organisaatiot. Laajahko lista yhteystietoineen löytyy Lääkäriliiton Kehitysyhteistyöopas-sivuilta. Pestejä tarjoavat esimerkiksi Suomen Punainen Risti  ja Lääkärit ilman rajoja eli kansainvälisemmin Médecins Sans Frontières. Jälkimmäisen  lähin konttori on Tukholmassa.  Rauhanturvatehtävien terveysammattilaiset tukevat työllään myös kehitysmaita, vaikkakin rooli onkin toinen.

Kehitysmaatyö voi olla ennaltaehkäisevää tai palojen sammutusta. Pestejä on tarjolla monien lääketieteen alojen ammattilaisille. Kehitysmaalääketieteen ja trooppisten sairauksien opiskelu on eduksi. Käytännössä kaikki suuret humanitaariset  järjestöt järjestävät väelleen lyhyempiä tai pidempiä omia valmennuskursseja. Niillä opetellaan tehtävien vaatimia taitoja kohdemaan kulttuurista kehitysmaalääketieteeseen ja pohditaan myös turvallisuutta. Lääkäriliitto myöntää apurahoja kansainvälisiin tehtäviin, erityisesti kehitysmaalääkärien koulutukseen.

Usein länsimaalainen ammattilainen kouluttaa ja ohjaa paikallisia, jolloin kliinisen työn osuus saattaa jäädä pieneksi.  Kehitysmaapesti vaatii elämäntilannetta, joka sallii poissaolon kotimaasta ja arkivirasta.

Hoitoammattilaiset ovat ulkomailla lähes aina palkkatyössä, eivät palkattomina vapaaehtoisina. Päivät saattavat olla pitkiä ja olosuhteet alkeellisia, joten selviytyminen vaatii fyysistä ja henkistä kuntoa. Katastrofilääkäri hoitaa potilaita laajalti oman erityisalan ulkopuolelta, jolloin mahdollisimman laaja-alainen tietous on eduksi.  Pätevä tekijä osaa toimia ryhmässä ja tuntee myös alueen kulttuuria.