Koulutusmäärien nostot vaativat rinnalleen asianmukaiset resurssit

Koulutusmäärien nostot vaativat rinnalleen asianmukaiset resurssit

Ruska enteili tuloaan, kun olimme eräänä syyskuisena viikonloppuna Tuohilampi-seminaaria viettämässä. Tällä kertaa tapahtuman luennot järjestettiin koronan takia etänä, joten paikalla oli vain liiton hallitus ja kandiseurojen puheenjohtajat. Illan laskeutuessa iloisen...
Aloituspaikat eivät yksin ratkaise hoitojonojen pirullista ongelmaa

Aloituspaikat eivät yksin ratkaise hoitojonojen pirullista ongelmaa

Suomessa ollaan poikkeuksellisen yksimielisiä siitä, että tällä hetkellä kansalaisen on liian vaikeaa päästä perusterveydenhuollon palveluiden piiriin. Haasteita hoitoon pääsyssä on pienillä paikkakunnilla, mutta myös esimerkiksi Helsingissä ja Turussa. Ongelma ei ole...
Saako tasa-arvosta joustaa, jos resurssit ei riitä kaikkeen?

Saako tasa-arvosta joustaa, jos resurssit ei riitä kaikkeen?

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta määräsi vuodenvaihteessa jokaisen yliopistosairaalan johtajaylilääkärille 30 000 euron uhkasakon naisparien syrjimisestä. Käsittääkseni sakot olivat henkilökohtaiset ja kilahtivat kyseisten henkilöiden itse maksettaviksi....
Ei oppi ojaan kaada – lääkiksessäkään

Ei oppi ojaan kaada – lääkiksessäkään

Muistatko ensimmäisen päiväsi terveyskeskuslääkärinä? Isolla osalla se tulee vastaan viidennen vuosikurssin jälkeen. Myös minä suuntasin tuolloin terveyskeskukseen täynnä intoa ja jännitystä, laukku pullollaan taskuoppaita ja muistilappuja. Minua jännitti etenkin...