Uusia alkuja

Uusia alkuja

Kesän taittuminen syksyyn on muutosten ja uusien alkujen aikaa. Kesän aktiviteetit hiljenevät, kesälomat loppuvat ja työpaikat palailevat arkirytmiin koululaisten aloittaessa omaa urakkaansa. Omalla kohdallani syyskesässä oli taas tuttu vire, sillä jotain uutta alkoi....
Puheenjohtajalta: Syksyn muistilista

Puheenjohtajalta: Syksyn muistilista

Kuluva syksy muistetaan niin kriisissä olevasta terveydenhuollosta kuin viimeisenä syksynä ennen valtavaa muutosta, hyvinvointialueille siirtymistä. Näihin kumpaankin liittyy muutamia seikkoja, jotka tänä syksynä kannattaa erityisesti huomioida.  Elokuun loppu tuo...
Oletko hyvä avaamaan solmuja, Matias Rantanen?

Oletko hyvä avaamaan solmuja, Matias Rantanen?

Nuori Lääkäri haastatteli joulukuussa aloittanutta Lääkäriliiton valtuuskunnan puheenjohtajaa, joka avasi ajatuksiaan muun muassa Lääkäriliitosta, päivystämisestä ja Twitteristä.   Kuka olet? Olen Matias Rantanen ja olen tietysti paljon erilaisia asioita, mutta...
Missä on ensimmäinen ruumis?

Missä on ensimmäinen ruumis?

Missä on ensimmäinen ruumis? ”Vuoden 1984 lyhytkestoisen lääkärilakon aikana työnantajapuoli ja tiedotusvälineet olivat hyvin kärkkäästi tuomassa esiin työtaistelun potilasturvallisuutta vaarantavan uhan. Lakkoa ei oltu käyty vielä montakaan päivää, kun poleemisesti...